Lievää paluuta arkeen

Joulu on nyt tämän vuoden osalta pulkassa ja olipa mitä mainioin Jouluaatto :) Pukki kävi, saatiin hyvää ruokaa hyvässä seurassa ja ennen kaikkea se lasten riemun katselu ja yhdessä olo kruunasivat kaiken.

Esikoinen oli oletettavasti reaktiosta päätellen sitä mieltä, että pukki voi mennä vähin äänin sinne mistä on tullutkin, mutta lahjat voi toki jättää.... Eli poika pelkäsi pukkia enemmän kuin tarpeeksi ja yölläkin taisi pukista unta nähdä kun heräili kitisemään kesken unien, mitä ei yleensä todellakaan harrasta :)
No vaikka pukki olikin enemmän kuin pelottava, lahjat kelpasi kyllä ;)
Oli lienee poika kilttinä ollut sen lahjamäärän perusteella, eikä kauhean paljon jälkeen jäänyt pikkusiskokaan, vaikka raasu ei vielä koko tohinasta mitään ymmärtänytkään. Pukin sylissä kävi istahtamassa ihan muina naisina ja katseli vain ihmeissään ympärilleen, että mitä hiivattia tämä tämmöinen härdelli oikein on....
No ehkä ensivuonna sitten on jo systerilläkin eri ääni kellossa...

Vaikka Joulu kaikkinensa onkin ihana asia, niin onneksi se ei kuitenkaan ole kuin kerran vuodessa ;D
Tätä syömisen ja herkuttelun määrää voi vain kauhistella, mutta ehkä se mässääminen on kerran vuodessa sallittua. Nyt kyllä jo kieltämättä tuntuu siltä, että onpa mahtava palata "normaalin" ruuan pariin, jos uuden vuoden tarjoiluja ei lasketa.... Silloinhan sitä täytynee taas vähän herkutella!

Kyllä se edelleenkin on niin, että Joulu syntyy pienistä asioista ja siitä yhteisöllisyydestä omien läheisten kanssa. Lasten rajaton jännitys ja riemu, jota voi melkein liikuttuneena katsella, on yksi Joulun kohokohtia, unohtamatta sitä tärkeintä.... Joulun sanomaa!
Tästä on hyvä alkaa palailemaan normaaliin arkeen ja valmistautua ottamaan vastaan Vuosi 2012 ja näin ollen uusi vuosi ja uudet kujeet ;) Saapa nähdä, mitä se vuosi tällä kertaa tuo tullessaan...

Joulurauhaa

Nyt on aika heittää kiireet ja arkiset huolet pois ja keskittyä siihen kaikkein tärkeimpään :)

Nauttikaa ihmiset rakkaimmistanne ja muistakaa huolehtia myös itsestänne. Joulu on rauhan aikaa ja antakaamme kaikille mahdollisuus nauttia siitä.

Rauhallista ja tunnelmallista Joulun aikaa kaikille lukijoille!


Palaamme asiaan sitten joulun pyhien jälkeen ja nyt vain nautitaan hyvästä ruuasta, hyvästä seurasta ja lasten riemusta, unohtamatta sitä kaikkein tärkeintä; Joulun tarkoitusta...

Joulun tuoksua

Kun sitä lunta on niin kovasti kaivattu, viikonloppuna sitä saatiin sitten urakkahommina. Ja näyttääpä tuota hiljakseltaan leijailevan maahan nytkin. Josko tuo maassa pysyis edes hetkisen, vaikka sääennusteet lupailevatkin valitettavasti lämpeneviä kelejä taas tähän väliin...

Ehkä se tuo lumentulo sai aikaan inspiraation leipomuksille ja sitä riemua riittikin sitten koko päiväksi ja pääsipä esikoinenkin mukaan tohinoihin. Onneksi piparitaikinaa ei ollut enempää, sillä vatsanväänteiltä ei olisi varmasti vältytty, jos sitä taikinaa olisi mennyt parempiin suihin yhtään enempää... Kylläpä tuon itsekin muistaa kuinka makoisaa se pipari taikina olikaan, vaikka äiti kuinka kielsi syömästä, niin silti söin ;)
Näytti tuo kiitettävällä tahdilla maistuvan jälkikasvullekkin ja valmiit piparit näytti maistuvan sitten koko perheelle.
Kyllä se vaan on yksinkertainen tuo joulutunnelma ja joulumielen aikaan saanti.
Leivinuunin lämpö, kynttilät, lumisade ja piparin tuoksi... siitä se kaikki lähtee!

Ja tässäpä kuvamaistiaiset kaikille lukijoille:

Piparintuoksuista Joulun odotusta kaikille!

S.S & S

Jos aiempi kirjoitus alkoi, sairastuvalta päivää niin nyt voidaankin aloittaa; toipilashuoneelta iltaa!
Tautin selkä on taitettu ja keuhkotkin on vielä tallella... Kaikista kylkiluista ei niin tarkkaa tietoa sitten olekkaan, sillä yskiminen on tehnyt erittäinkin tietoiseksi siitä, missä kohti mikäkin kylkiluu sijaitsee...

No otsikon mukaisesti SSS-meiningillä mennään ja kaiken on pelastanut,
kuten aina Suklaa, Salmiakki ja hillitön SISU ;D

Stressaantuneita kotiäitejä varten kehitetyt suklaa ja salmiakkihan pelastaa liki tilanteen kuin tilanteen ja siihen kun yhdistetään se raivokas suomalainen sisu, niin johan mennään taas nokka pystyssä etiäppäin.

Eipä tässä voi kuin ihmetellä tuota muksujenkin sinnikkyyttä.... Poika kun oli sairaana ja kumme huiteli liki 40 asteessa, pikku herra väin vähän kitisee ja ajelee mersullaan pitkin kämppää... Siinäpä tuli mieleen enemmän kuin kerran, että mistä ihmeestä se lapsilla oikein tuo sinnikkyys tulee? Itsehän on suunnilleen tiedoton jo siinä vaiheessa kun kuume on 38 asteessa...  Uskomattomia nuo muksut!
Ainoa asia, missä sairastelu on pojalla näkynyt selvästi, on ruokahalu, joka sekin on pikkuhiljaa jo alkanut palautumaan normaaliksi.

Tässä on tämä äiti-ihminen taas tosissaan alkanut harjoitella sitä, kuinka kasvatetaan silmät selkäänkin...
Ei kuulkaas ole enää kuin ehkä päivien kysymys kun tuo toinenkin mini-ihminen ottaa ja lähtee liikenteeseen ihan omin neuvoin. Yritys on huima ja välillä liikkuminen jopa onnistuu, mutta kunhan käden ja jalat alkavat työskennellä samaan tahtiin, sitten se on menoa.... Ja tässä vaiheessa ne silmät sais olla siellä selässäkin ja mielellään monessa muussakin paikassa, jotta kykenisi näkemään jokapaikan ja seuraamaan kaikki tilanteet!

Alunperin oli tarkoitus ottaa tälle illalle kuvaussessio, jotta saataisiin tänne blogiinkin pieni kuvapäivitys pikku-ihmisistä, mutta kamera päättikin ottaa reissun jäähallille kuvaamaan illan treenejä... No toisena iltana sitten on muksujen vuoro ;)

Tänään saatiin kuitenkin liki koko päivän taivaan täydeltä sitä kauan odotettua valkoista jutskaa; LUNTA
Ehkä se joulumielikin siitä taas löytyy, kun maa on valkoisena.... mikäli siis tuo pysyis edes muutaman päivän.
Toivossa on hyvä elää; Lumet pysyis maassa, silmät kasvais selkään ja suklaata ja salmiakkia valmistetaan riittävät määrät stressaantuneiden kotiäitien tarpeisiin!

Sairastuvalta päivää

Vaikka Joulu ja tämä ajan mukainen suurkulutuksen maanpäällinen helvetti on valloillaan joka puolella, meillä elellään säästöliekillä vähän joka suhteessa :D
Aina kun pääsee kehumaan, pukkaa päälle ihan jotain päinvastaista.
Omallakin kohdalla on löytynyt hieman hukassa olleet vatsalihakset ja vaikka kuinka olen yskinyt, keuhkot kuitenkin ovat vielä ilmeisesti tallella, sillä henki vielä pihisee...  Eli meillä on sairastettu nyt ihan urakkahommina.
Flunssa pukkasi päälle ensin isännälle ja sen jälkeen meille muille. Pienimmäinen on toistaiseksi päässyt kaikkein vähimmällä ja siellä on ilmennyt vain pikkiriikkistä nuhaa. Poika on kuumeessa tälläkin hetkellä ja elämänmeno on siis sen mukaista ja omassakaan olossa ei vielä juuri kehumista ole. Noo, josko se tästä kun riittävästi doupataan kunnon mehuilla ynnä muilla omilla rohdoilla.

Joulu pukkaa päälle sellaista vauhtia, että johan on alkanut jo hirvittää. Joulumieli on kyllä olotilasta johtuen enemmän kuin kadoksissa, mutta jospa tuo sieltä pikkuhiljaa palailee.
Tässä kun on tutkaillut netin syövereistä jos jonkinmoista lahjaideaa, on matkanvarrelta tarttunut mukaan ihan jopa säästövinkkejäkin ;) Tässäpä yksi, jota itsekkin testailin... Ilmaiset tekstiviestit

Tuoltapa voipi ottaa vähän säästöä omiin puhelinlaskuihin ja lähetellä vaikkapa joulutervehdykset ilmaiseksi :)
Eikä muuten sisällä, mitään raivostuttavia mainoksia ;)

Kyllähän jouluun saa rahaa kulumaan enemmän kuin tarpeeksi, jos niin haluaa, mutta tulee kait se joulu meille jokaiselle vähemmälläkin tuhlaamisella ja ei se VikingLoton päävoittokaan meille nyt halunnut tulla... Josko tuo seuraavalla kierroksella tulisi meille?

Jokatapauksessa säästellen mennään, ensin säästellään kuntoa ja annetaan elimistön toipua tästä yskimismaratoonista ja kahtellaan sitten sitä joulua ja koko jouluhässäkkää ja josko tuota antais toisten tuhlata puoliomaisuutta lahjoihin, jotka unohdetaan suunnilleen seuraavana päivänä ;)
Muistakaapa muutkin lahjoja miettiessänne, että onko tärkeintä se hinta vai oliko tärkeintä se ajatus....

Pienen pojan suuri riemu

Aamu alkoi meillä pienten ja vähän suurempienkin kitinöiden ja natinoiden saattelemana. Ihan normi aamu siis ;)
Päivän posti sitten pelastikin tilanteen täydellisesti;

Normaalistikin postia odotellaan yhdessä ja pojalle täytyy lähes aina tulla jotain "omaakin" postia. Mainos kuin mainos kelpaa tähän tarkoitukseen, mutta tänään saatiinkin jotain paljon paljon parempaa.
Posti toi tullessaan pojalle ihan omalla nimellä paksun kirjeen, jota sitten availtiin silmät loistaen.
Kun kirje oli teurastettu auki (aika kirjaimellisesti teurastettu... olisittepa nähneet kuinka pieniksi paloiksi voi kuplapussin saada...) Silmät loistivat kirkkaimmin kuin yksikään tähti taivaalla.
Pikku mies sai lähetyksenä kummitädiltään ihan oman kirjan.

Liekö äidiltä tarttunut tietyt sanonnat kun kommentti oli; oi että, minu kiika kiito (voi että, minun kirja, kiitos)
Selitin sitten pojalle kuka oli sen lähettänyt ja kävipä nassikka omalla leikkipuhelimellaan soittamassa kiitokset kummitädille ;D senkin kun olisi videolle saanut!

Kyllä pieni ihminen voi olla riemuissaan tällaisista lähetyksistä ja poika marssikin heti oman huoneensa sohvalle istumaan ja kirjaa lukemaan :) Olipa itselläkin aamun kitinöiden jälkeen hymy aika herkässä kun seurasi pojan ilmeitä ja ihmetystä koko jutusta!

Että kiitos vaan kummitädille meidän päivän pelastamisesta, monellakin tapaa ;)

Oppitunteja....osa 1

Oppitunti osa 1: Näin menetät järkesi vähällä vaivalla:

Leipomispäivä pienten lasten kanssa :)

No ei vaiskaan, Ihan kohtuullisesti me onnistuttiin, vaikkakin erinäisiä kikkailuja leipominen muksujen kanssa vaatii. Siinä vaiheessa kun pasteijoiden taikina on kaulintakunnossa ja täytteet valmistettu, oletettavasti nuorimmainen hoksaa yhtäkkiä kaiken ruuan loppuvan maailmasta juuri tällä minuutilla ja aloittaa ensin kunnon karjumisen pelastaakseen kaikki jäljellä olevat ruokavarastot ja huudon jälkeen aloittaa ankaramman tankkauksen kuin ammattiurheilija ;) Tankkauksen ja tarkistusten jälkeen (juu, se ruoka ei maailmasta vielä loppunut) voi ehkä olla hetken kiltisti ja katsella äidin ja isoveljen touhuja.

Isoveli on tämän pikkisiskon tankkauksen aikana omatoimisesti valmistellut osan taikinasta siihen kuntoon, että äidillä meinasi itku päästä ja mieleen juolahti myös ajatus, että kuinkahan paljon taikinaa on jo mennyt tässä vaiheessa kurkusta alas.... no ei onneksi ilmeisesti kovinkaan paljoa ;)

No tästä pääsemme onnellisesti siihen vaiheeseen, että pääsemme jopa täyttämään pasteijat ja tämä sujuukin kuin tanssi... Paistovaiheessa kun ensimmäiset pasteijat ovat juuri valmiita, keksii nuorimmainen, että hänen viihdykkeenä olleet lelunsa ovat varmasti maailman kamalimmat ja jälleen konsertoidaan siihen äänen sävyyn, että varmasti naapuritkin tästä aariasta pääsivät nauttimaan :)
No tästäpä siis seurasi pikkiriikkinen paistohärdelli, mutta mutamilla rivakoilla liikkeillä pasteijat tuli kuin tulikin pelastettua palamiselta.

No, loppu sujuikin sitten vähemmällä edestakaisin juoksemisella kun esikoisen pystyi istuttamaan paikoilleen syömään ensimmäiset maistiaiset :) ja ymmärsi nuorimmainenkin sitten kunnioittaa tätä hetkeä ottamalla pienet kauneusunet...

Noo, järki lähestulkoon säilyi, pasteijat ja tortut olivat enemmän kuin makoisia, mikään ei palanut ja kämppäkin on suunnilleen siisti kaiken touhuamisen jälkeen. No jokatapauksessa, jos jollakulla lukijalla sattuu olemaan tylsää, meille voi tulla leipomaan lasten kanssa ihan miloin vain ;)

Tsykolokisia vaikutuksia ;)

Tuossa viime viikon aikana tulla tupsahti taven ensimmäiset lumihiutaleet taivaalta ja maa käväisi valkoisena. No tästähän seuraa se normaali tsykolokinen vaikutus allekirjoittaneelle, että huushollin siivousinspiraatio pukkaa päälle sellaisella voimalla, että sitä ei estä mikään. Noo, tuli siivottua ja sillä seurauksella, että kädet yrittää luoda nahkaansa... ja tästä päätellen, meillä on aivan julmetun puhdas... :D

On tuolla lumella niin voimalliset psykoligiset vaikutukset ihan tosissaankin, että samalla hetkellä pukkaa heti enenevässä määrin sitä joulun odotusta ja joulumieltä, kunhan vain saa edes sen muutaman millin valkoisen kerroksen joka paikkaan. Jospa se joulu nyt osaisi tulla ihan oikeasti, kun tälläkin hetkellä maa on valkosena.
(menin tollo aamulla katsomaan sääennusteet ja emme me saa tästä nauttia valitettavasti enää kovin pitkään, mutta nautitaan nyt se mitä tällä erää ehditään...)

On se tuo tsykolookinen vaikutus kyllä suuri silläkin, että oma mieliala kohoaa sitä mukaa kun katselee esimerkiksi tuon esikoisen ihmetystä Joulujuttuihin. Tämä kun kuitenkin on ensimmäinen joulu, josta pikku mies jo jotain vähän tajuaakin ja siitäpä se riemu repeää äidillekkin. Poika katselee silmät suunnilleen lautasen kokoisena kun tuossa yhtenä päivänä kerroin kunnolla joulupukista ja tontuista :D
Oli siinä äidilläkin naurussa pitelemistä, kun poika katsoo suurilla silmillään, hartaan kunnioituksen vallassa ja toteaa; ei peepää (ei pelkää) ;D

Toinen suupielet ylös kääntävä tapaus sattui, kun aamupalalla istuessa katseltiin lelukuvastoa ja poika löysi erittäin hienon traktori yhdistelmän kärryineen ja kaikkineen (ja muuten ihan sikahintaisen...)
Aikansa sitä tutkittuaan poika totesi, että; ei pukki tuo! Minä sitten kysymään, että miksi ei?
Poika vastaa tähän; iikee (ilkeä), kysyin sitten, että ootkos sinä ollu ilkeä? Poika vastaa, joo, mimma tutti
Eli vapaa suomennos; Pukki ei tuo lahjaksi traktori yhdistelmää, koska pikku herra on ollut ilkeä ja pöllinyt pikkusiskonsa tutin ;D
Että näin.... Fiksu poika :)

Josko tuota jatkaisi tätä joulun odottelua, kun joulukoristelaatikkokin saatiin jo vintiltä alas ja odottelemaan jouluvalojen asentelua. Flunssanpoikanenkin kun yrittää pukata päälle, tarvinnee hieman doupata lisää ja lähteä juomaan sellaiset kuumat tropit, että lähtee ne pöpöt.
Ja tiedoksi niille, jotka tätä eivät vielä tienneet, tämä troppi tarkoittaa siis oman mummuni tekemää maailman parasta mehua, jossa on taatusti kaikki vitamiinit tallella ilman sallittuja lisäaineita ;)

Sanakirja

Aika alkaa NYT; Kotiäidin luxus-aika siis.... Mini-ihmiset onnellisina untenmailla, joten äiti-ihminen saa notkua rauhassa koneella ja kiusata kanssaihmisiään... Loistavaa :)
Tämähän on melkein sitä hermolepoa kaiken arkisen kuhinan keskellä, kun voi luvallisesti lyödä aivot narikkaan ja jaaritella ihan niitä näitä ja ennen kaikkea ISTUA ihan rauhassa, ilman ketään roikkumassa housun lahkeessa ja huutamassa ÄIIIITIIIII AUTA! tai vaihtoehtoisesti kukaan ei huuda pää punaisena, kun soittokellosta on veto loppunut!

Noo, en minä valita, en suinkaan. Lapset ovat rikkaus ja ne otetaan vastaan lahjoina!
Olen usein ennenkin sanonut, että kaikki se on otettava mikä meille annetaan!
Päivääkään en siis vaihtaisi pois, vaikka tämä arki välillä onkin niin hektistä, että illalla huomaa riehuneensa hullun kiilto silmissä saamata aikaan yhtään mitään ja kiire olevinaan on koko ajan, vaikka ei edes kotoaan mihinkään poistu. Itse kai meistä jokainen sen kiireensä määrittelee.

Tässä kun päivittäin kuuntelee tuota taukoamatonta puheen pälpätystä ja on itse kouliintunut toisille suomentamaan tuota herra 2-vuotiaan erittäinkin rikasta suomenkieltä, ei voi välttyä välillä saamasta hervotonta naurukohtausta.

Pieniä maistiaisia lukijoille: Herra 2-vee sanakirja

Hambimbu = Hampurilainen
Aatukutuku = Laturi
Peppu = Mersu
Auli = Audi
Ooppe = Ooppeli
Kalipiipi = Karjalanpiirakka
Maima = Maila
Loulupuppi = Joulupukki
Keekka = Kelkka
Kamma = Margariini
Kama = makaroni/makkara
Nauna = sauna
Piipii = piirtää
Kypä = kypärä
Pamppi = pankki (yleensä tämä meinaa myös lompakkoa)

Nämä kaikki hienoakin hienommat sanat kun yhdistetään niihin sanoihin, jotka jo sujuvat ihan oikein, on saatavilla siis melkoisen mielenkiintoisia ja nauruhermoja kutkuttelevia lauseita, joita aina ajoittain saa olla suomentamassa vieraille :) Ja tätä puheen pälpätystä kun yleensä riittää n. aamu seitsemästä ilta seitsemään - kahdeksaan miinus päiväunet... tekstiä siis todellakin riittää ja äiti-ihminen voi nauttia hiljaisuudesta ainoastaan iltaisin :D

Huollon tarpeessa!

Välillä tuo aktiviteettien keksiminen näissä olosuhteissa aavistuksen verran aktiiviselle 2 vuotiaalle tuottaa äiteelle harmaita hiuksia enemmän kuin laki sallii... Kaikki leikit ja jutut on jo tehty ja koettu ja niissä viihdytään kerrallaan korkeintaan 5 minuuttia, kunnes on taas ilkeilyjen aika.
Äiti-ihmisen aivojen hammasrattaat ovat varsinkin tänään olleet siinä kunnossa, että tyhjäähän ne raksuttelee eli olisikohan aika suorittaa jonkinmoista määräaikaishuoltoa, sillä ei tasan menisi katsastuksesta läpi ;)

Jos toinen on enemmän kuin aktiivinen lapsi ja toinen tekee hampaita ikenet irvessä niin voi vain kuvitella kuinka lystejä päivät välillä voi olla... No ensimmäiset piikit on nyt tulleet alhaalta jo läpi ja niitäpä ihmetellessä kuluu välillä tovi jos toinenkin.

Vaikka nuo rakkaat riiviömme ovat enemmän kuin rakkaita ja tuovat elämään sanomattoman paljon rikkauksia, ei tämä äiti-ihmisen elämä aina ole niin ruusuista... juuri kun kuvittelet, että naperot nukkuvat jopa sen 10 minuuttia yhtäaikaa, jompi kumpi taatusti herää ja onnistuu herättämään myös toisen... ja taas mentiin!
Siinä vaiheessa kun saat ruuat katettua pöytään ja olet laittamassa esikoiselle eväät lautaselle, huomaat pikku herran tyhjentäneen kurkut pitkin lattiaa ja luuttuavan kaadettua maitoa vauvan harsolla.... saattaa hetkellisesti äidin mielessä vilahtaa enemmän kuin tarpeeksi painokelvotonta tekstiä. Tokihan on hieno juttu, että lapsi osaa rakentaa junan myös kurkkuviipaleista ja tornikin onnistuu samoilla välineillä :)

Jospa huominen toisi tullessaan hieman muitakin aktiviteetteja kuin kurkkujunat...
Tarkoituksena olisi jonain salattuna hetkenä pystyttää tehdas isänpäivää ajatellen ja laittaa esikoinen töihin ;)
Saapa nähdä miten käy ja tuleeko meillä olemaan töiden jälkeen kuinka kirjava keittiö....
Ehkä täytyy kaivella kamera kaapista, jotta saadaan todistusaineisto ikuistettua.... ;)

Laajennusta ;)

Nämä allekirjoittaneen ajatukset rullailee tällä hetkellä sellaista tahtia, että millään ei ole mitään rajaa :)
Pikiriikkisen vilkkaalla mielikuvituksella kun on varustettu ja asiaa on enemmän kuin tarpeeksi, nyt tuli hetki, että hommaa täytynee hiemaan laajentaa.

Eli ; Tulossa on myös uusi blogi! Tämä blogi saa luvan keskittyä jatkossa lähinnä lapsiin, kasvatukseen ja tähän oman ajatusmaailman pyöritykseen. Uudessa blogissa sitten keskityn kiusaamaan ihmisiä erinäisillä mielipiteillä asisoista, joita bongailen niin netistä kuin lehdistäkin. Voipi olla, että saatte luettevaksenne ehkä pieniä kirja-arvosteluitakin, se kun tuo lukemis inspiraatio on jälleen kerran nostanut päätään ja kaikki liikenevä aika tulee kulutettua nenä kiinni kirjoissa.

Mikäli aika ja jälkikasvu sallii, uusi blogi tulee julkaisuun ihan lähipäivinä ja toivon mukaan kaikki lukijat varautuu sitä lukemaan sillä meiningillä, että ne herneet eivät sinne nenään mene ;)
Näillä näkymin uusi blogi tullaan aloittamaan aiheella, joka koskettaa aika surullisen monta työelämässä olevaa ihmistä...

Toivossa on hyvä elää...

Lämpömittari näyttää ulkolämpötilaksi MIINUS 0,9.... Joko saa pikkiriikkinen romantikko ja haihattelija uskotella itselleen, että talvi ois oikeasti tulossa??? Ja Joulu??? Jouluhan ei mulle voi tulla, jos ei ole lumi maassa ja vähintään 10 astetta pakkasta....

Tänään posti toi jo ensimmäiset pukinkonttiin menevät pikkujutut ja luonnollisestihan sitä heti pikkiriikkisen pääsi innostumaan asiasta :) Esikoiselle tuli tilatut kirjat ja mukana tuli CD-levyllinen tarinoita joulun odotukseen...
(kummallehan nuo lie oli enemmän tarkoitettu äidille vai pojalle....)
No olipa kummalle tahansa, niin hyvin olen jo asiasta esikoista psyykannut ja kouluttanut.
Kun tulee eden puhetta joulusta... poika toteaa, että laitetaan kynttilät.
Kun puhuin hänen kanssaan Joulupukista, asia oli heti yhdistetty lahjoihin ja lahjoista kun puhuttiin, poika totesi, että ILTTI POIPA (eli kiltti poika). Hyvin on siis tähän mennessä oppi mennyt perille, että kynttilöillä tehdään tunnelmaa ja kiltit pojat saa lahjoja... Muistipa tuo sitten mainita, että on se siskokin ollut kiltti!
Saas nähdä mitä siitä seuraa kun päästään leipomaan pipareita....

On ne vaan tarkkoja nuo muksut... Meillähän on TV auki lähes tulkoon päivät läpeensä ja sitä sitten katsellaan, jos jaksetaan tai jos sattuu kiinnostamaan. Poika usein katselee mielellään kaikki mainokset ja näkyy niistäkin tarttuneen tiedonmuruja mukaan. Tänään nostin HK:n meetwursti paketin pöytään kun alettiin syömään.... poika omasta tuolistaan heti huudahti: HooKoo
Myös TeleFinlandin mainos tunnistetaan jo alkutunnarista ja sitten kuuluukin ele pitte vi (tele.fi) :D
Aikatarkoin tunnistetaan myös kaikki eri jogurttimerkit ja muromainokset seisauttavat kaikki leikit kertalaakista! Ja oikein täytyy kehua; meidän herra 2 vee osaa laskea viiteen ja välillä menee kuuteen ja seitsemäänkin ihan oikein! Tämä taito on tullut meidän iltarutiineista....
Pojalla on yöpukuna haalari, jossa heti riittävästi neppareita... Nämä luonnollisesti lasketaan AINA kaikki sitä mukaa kun niitä kiinni laitetaan, tästäkin siis jotain oppia tarttunut mukaan.

Toivossa on hyvä elää, että tuo välillä jopa itseäkin hirvittävä oppimiskyky säilyisi mukana läpi elämän ja toisi tullessaan poitsulle paljon hyvää ja paljon helpotusta hänen omaan elämäänsä. Toivossa on hyvä elää siinäkin suhteessa, että kirjat kiinnostavat todella paljon. Tietyt kirjat luetaan lähes päivittäin ja jos äiti ei ihan heti ehdi mukaan hommaan, poika lukee itse :) Tätäkin taitoa olen yrittänyt ylläpitää ja kannustaa siihen lukemiseen aina kun vain mahdollista, silläpä siellä pukinkontissa jo ne pari kirjaa ovatkin odottelemassa...

Tämä on Big Brother...

Big Brotheria kohtuullisen tiiviisti seuranneena voi jälleen vain ihmetellä ihmisten elämää... ja juu, minulla ei ole elämää, koska tällaista seuraan... ;)

Mehän elämme omaa Big Brotheriamme joka ainoa päivä.... Tämä BB ei tosin pääty kolmeen kuukauteen, vaan tämä kestää lähestulkoon läpi elämän. BB:nä toimii rakkaat lapsemme :)
Sieltä tulee saneltuna niin jatkuvat viikkotehtävät kuin päivätehtävät ja muut mukavuudet.
Jatkuva viikkotehtävä on kasvattaa tasapainoiset ja hyvin voivat lapset aina aikuisuuteen saakka.
Tehtävät saavat lisäohjeita ja muunnelmia joka päivä, joka laittaa niin henkisen kuin fyysisenkin puolen koetukselle ja samalla tulee näkyviin koko ihmisen tunneskaala. Tehtävien aikana koetelleen kestävyyttä niin ihmissuhteissa, organisointikyvyissä kuin normaalissa hermojen hallinnassa ja kaikki tämä toteutetaan välillä sietokykymme äärirajoilla.

Päivätehtävät määrittyvät BB:n mukaan. Ne sisältävät sen normaalin arjen lisäksi yllätystilanteita, jotaka on hoidettava kaikesta huolimatta ja itse voimme aina illalla määritellä omalla omallatunnollamme, olemmeko onnistuneet päivätehtävässä.  Haasteita tehtäviin lisätään tarpeen mukaan. Mikäli näyttää että asukkailla on tekemisen puute, BB voi tyhjentää esimerkiksi keittiön roskiksen pitkin lattiaa, joka on tehtävänannon mukaisesti siivottava välittömästi toisen BB:n kiljuessa ruokaansa :)

Tehtävät eivät pääty koskaan ja haasteita lisätään vaikuttamalla esimerkiksi taloudelliseen tilanteeseen ja haastetta lisätään myös siten, että tehtäviä suoritettaessa BB:t keskeyttävät kikkailuillaan työt moneen kertaan ja vaativat suorittamaan lisää tehtäviä. Tästä kaikesta on selvittävä menettämättä hermojaan ja itse hillintää sekä samanaikaisesti on kyettävä antamaan riittävästi huomiota, rakkautta ja hellyttä sopivassa suhteessa ja kuitenkin täytyy kaikessa pitää rajat ja opettaa ja kasvattaa sekä luoda turvallinen kasvuympäristö rakkaille Big Brothereillemme :)

Eikä tässä vielä kaikki... tämä kaikki on kyettävä toteuttamaan unohtamatta omaa itseään ja läheisiämme ympärillämme!

Tässäpä pieni yhteen veto.... Mihin hiivattiin enää tarvitsemme TV:tä kun elämme omaa Big Brotheriamme joka ainoa päivä. Ihmiset hakeutuvat BB:iin olevinaan löytääkseen itsensä ja hakeakseen itselleen haasteita ja uusia ulottuvuuksia elämään.... Ja katin kontit sanon minä!
Tehkää muutama muksu, muuttakaa johonkin perähikiälle keskelle ei mitään ja pyörittäkää normaalia lapsiperheen arkea, siinä on Big Brotheria ihan riittävästi, ja voin vannoa.... tehtävät eivät pääty koskaan ja palkkioksi ei tule saamaan bileitä eikä mitään muutakaan sellaista.... palkkioksi voit saada tasapainoiset ja onnelliset aikuiset lapsesi, mikäli onnistut tehtävissäsi.... Oisko tässä haastetta ihan riittämiin ;)

Harvinaista herkkua ja brändejä

OHO, nyt on sellainen tilanne, josta harvoin saa nauttia.... Lapset nukkuu YHTÄAIKAA aamupäivän uniaan ja näin siis Äiteelle siunaantui harvinainen hetki päivittää blogia ihan rauhassa :)
Noo, nyt kun menin tämän "ääneen" mainitsemaan, jompikumpi todennäköisesti ottaa ja herää.... ja siitä se rumba taas lähtee. Sitä rumbaa jatkuu sitten sinne iltaan asti, jolloin koittaa EHKÄ se seuraava pieni hengähdystauko allekirjoittaneelle. Siinä vaiheessa usein kyllä on itse jo siinä mielentilassa, että aivot on totaalisesti narikassa, runosuoni ei syki ja ajatuksetkin on sitä luokkaa, että ei niitä tohdi julkisesti mihinkään kirjoittaa ja saletisti aina joku vetäisee herneet nenään kirjoituksista :D

Brändejä; Tuossa joki aika sitten pisti maikkarin sivuilta silmään linkki, jossa kerrottiin oman itsensä brändäämisestä. Ihminenhän on tänä päivänä "tuote", jota sosiaalisilla medioilla "kaupataan" eteenpäin. Sosiaaliset mediat määrittelevät sen, millainen kuva meistä muodostuu ulkopuolisille. Artikkeli käsitteli esimerkiksi Facebookin vaikutuksia... Juorut kun kiertävät suuntaan jos toiseenkin ja vaikka kuinka olisit asettanut yksityisyysasetuksesi tarkoin, juorut leviävät päivityksistäsi kuin kulovalkea. Yksikin "omaa elämää" omaamaton jatkaa juoruamista myös niille, jotka eivät omia tilapäivityksiäsi näe, eli mahdolliset paljastavat kuvat ja kännipäivitykset saattavat joutua myös työnantajasi korviin/silmiin ja mahdolliset uudet työmahdollisuutesi voivat olla vaakalaudalla. Artikkelissa mainittiin myös esimerkkinä opettajat, jotka tilapäivityksillään antavat itsestään hieman arveluttavaa kuvaa, saavat niskaansa vanhempien ja kollegojen tarkkaakin tarkemman seurannan. Kannattanee siis miettiä, mitä millonkin julkaisee.

Tässäpä siis todellakin nykypäivän meininkiä.... Ihminen on tainnut sosiaalisten medioiden myötä menettää loputkin yksityisyydestään ja ulkopuoliset luultavasti tuntevat sinut paremmin kuin sinä itse.
Näinhän se toki on ollut aikojen alusta saakka, että ihmisten elämän sisällön määrittelee juoruamisen määrä ja naapuri tasan tarkkaan tietää sinun perheesi arjen huomattavasti tarkemmin kuin asianosaiset itse. Nyt tämä homma toimii vain netin välityksellä, joten ihmiset pääsevät helpommalla, kun ei tarvitse enää kulkea ikkunan takana kyttäämässä. Ainoa mitä tarvitsee tehdä, on logata itsensä sisään Facebookiin ja taas mentiin....

Oikeasti aika surullistakin ajatella, että ihminen ja hänen elämänsä määritellään hänen tilapäivitystensä perusteella. Henkilöt tuotteistetaan työmarkkinoille julkaistujen kuvien perusteella ja yksikin vääränlainen tilapäivitys voi ehkäpä viedä sinulta mahdollisuuden unelmiesi työpaikkaan. Artikkelin mukaan, jopa kirjoitusvirheet tilapäivityksissä waattavat vaikuttaa erittäinkin konkreettisesti esimerkiksi juuri työpaikan saannissa...

Onko ihmisillä oikeasti niin köyhää elämää nykyisin, että eletään vain netin kautta siinä omassa pienessä piirissään ja unohdetaan, että elämää on myös netin ulkopuolella?

Uudistusta

Nyt on blogi saanut osakseen pieniä uudistuksia. Josko se lumi ja oikea talvi tulisi ihan oikeasti nyt kun blogiinkin jo lumi on satanut :) Toivossa on hyvä elää! Jatkossakin tarkoitus olisi blogia vähän muutella ajantasaisempaan suuntaan, mutta hiljaa hyvä tulee eikä oteta heti makeaa mahan täydeltä.

Tätäkin loppujen lopuksi pientä uudistustyötä on tullut tehtyä heti useampaan otteeseen tämän paivän aikana... Ensinnäkin siitä syystä, että täällä perähikiällä nämä nettiyhteydet pelittää aina silloin kun huvittaa ja tänään ei ole näköjään juuri huvittanut... toisekseen siitä syystä, että nuo mini-ihmiset ovat kiusanneet äitiä omilla kikkailuillaan ihan riittävästi tänään :) Toinen kun nukahtaa, toinen herää.... Toisen kun saa ruokittua, on toisella jo kiljuva nälkä... toinen kun rauhottuu leikkimään, toinen kaipaa seuraa enemmän kuin tarpeeksi.
Että päivitä siinä sitten.... No onneksi on olemassa tämä kotiäidin laatuaika, eli ilta jolloin mini-ihmiset ovat onnellisina masut täynnä unten mailla :) Pääsee harmaita hiuksia kasvattava äitikin omiin hommiinsa!

Ilmat ovat sen verran karseita edelleen, että eipä juuri huvita nokkaansa ulos pistää.... harmaata, synkkää, sumua, sadetta ja kaikkea muuta yhtä miellyttävää... Sitä lunta odotellessa....

Toivottavasti jaksatte nakata palautetta ulkoasusta ja muistakin jutuista ja luonnollisesti kirjoituksistakin aina kun vaan mahdollista. Kommenttien ja palautteen voimalla tätä on miellyttävämpi tehdä!
Ja minulle kelpaa kaikenlainen palaute ;)

Pientä päivitystä...

Ja taas vaihteeksi on yksi viikko kääntynyt loppupuolelleen ja aikaa ei jostain syystä ole jäänyt yhtään mihinkään. Blogikin näyttää lähes hylätyltä, kun allekirjoittaneella on ilmeisesti edelleen aivot sen verran narikassa, että runosuoni ei oikein syki... No jospa tuo tuota korjaantuisi ajan kanssa taas.

Päivät mennä viilettää ohi ihan silmissä. Tai eihän sitä oikeastaan mitään edes näe...
Aamulla kun bieherätyskellot herättelevät, on pimeää ja hetken verran ehkä näkyy sen verran, että erottaa pihalta kaamean sumun ja sitten onkin taas pimeää. Voisko nyt jo pikkuhiljaa tulla edes ne pikkupakkaset ja hieman sitä lunta? Voisi edes lämpimikseen kuvitella, että on vähän valoisampaa... ja eihän sekään toki haittaisi, että tuo kuran sisälle kantautuminen vähän edes vähenisi.

On se vaan kummallinen juttu tämä elämä, että aina kun kuvittelee tehneensä loistosuunnitelmia tulevaisuuden varalle, ne suunnitelmat kaatuu kerta toisensa jälkeen mitä ihmeellisempien asioiden vuoksi. Kannattaako siis ajatella kovin pitkälle, No ei kannata ei... Pitänee siis ottaa jälleen käyttöön se päivä kerrallaan meininki ja lakata vatvomasta sitä, mitä se tulevaisuus tuo tullessaan :) Eiköhän se huominen ja ylihuominenkin sieltä tule eteen, jos niin on tarkoitettu...

Kohta voin tunnustaa tulleeni ihan höperöksi, sillä Joulu on alkanut pyöriä mielessä jopa päivittäin.
Mielessä liikkuu niin lahjat kuin kodin koristelut ja kaikki muu aiheeseen liittyvä, ja välillä vähän aiheen vierestäkin mennään. Se alkaa tuo esikoinen olla jo sen ikäinen, että tulee itsellekkin halu panostaa joulujärjestelyihin jo vähän enemmän ja antaa lapsellekkin mahdollisuus osallistua siihen kaikkeen hössötykseen :D Vielä se osallistuu, mutta jos mennään heti muutama vuosi eteenpäin, niin pelkäänpä vaan, että ei osallistu enää... Lapset kasvaa, aika kuluu, mutta itsehän ei luonnollisesti vanhene koskaan ;)

Täytyy kyllä tunnustaa, että vaikka Jouluihmiseksi tunnustaudunkin, ei Joululla ole ollut tällaista merkitystä ennen kuin lapset tuli mukaan elämään itselläkin. Vaikka itselle onkin Joulun arvo ollut päivän selvä asia, niin silti se vain korostui lasten saannin myötä. Tätäkään kliseetä en luonnollisesti ääneen tunnustanut enkä uskonut ennen kuin se täytyi itse kokea. Toivottavasti osaan ja voin tarjota lapsille mieleenpainuvia Jouluja ja sillä tavalla, että pääasia ei ole se helvetillinen kaupallisuus ja lahjojen määrä, vaan haaveena on tarjota Jouluja, joista näkyy se juhlan oikea tarkoitus ja merkitys. Ehkäpä oppivat sitten jakamaan sitä oikeaa joulua joskus itsekkin eteenpäin eivätkä vietä jouluaattoja paikallisessa baarissa, vaan osaavat juhlaa oikeasti arvostaa.
Nykypäivänä kun näyttää kaikki juhlat menettäneen merkitystään ja kaikesta on tehty vain ylimääräisten vapaapäivien myötä ylimääräisiä ryyppypäiviä....

Ehkä jalo ajatus ja toivon mukaan sen onnistun toteuttamaan vuosi toisensa jälkeen, jotta tulevaisuudessakin osaisivat arvostaa Joulua kuten itse sitä arvostan.

Varkauksia...

Taas on joku varastellut päivistä tunteja ja viikoista päiviä... En oikeasti enää käsitä, että mihin tää kaikki aika katoaa. Vaikka kuin ajattelet ehtiväsi tehdä sitä sun tätä, et ehdi kuitenkaan tehdä mitään, vaikka käytännössä teet koko ajan... Ei yhtään kivaa... Ois joskus mukava saada aikaiseksi jotain näkyvämpääkin.
No toisaalta, onko se lie se "näkymätön" työ kuitenkin sitä tärkeintä :)

Täällä ollaan välillä menty itkun ja hammasten kiristysten tahtiin. No ei onneksi kovinkaan pahasti, vaikka pikku neiti välillä ottikin vähän korkeamman kuumeen ja kitisi tulevia hampaitaan. Pienestä kitinästä huolimatta ei voi kuin ihmetellä kuinka pieni ihminen voi olla niin aurinkoinen kivusta ja kuumeesta huolimatta,
Neiti oli eräänäkin iltana kuin paraskin lämpöpatteri kuumeineen ja ikenet sen näköiset, että justiinsa tulee hampaat läpi... Mitäpä tekee tyttö? No, naureskelee ja jokeltelee itsekseen vaunuissa ja naama on kuin naantalin aurinko... Ihmeellisiä nuo lapset. Itse olisi siinä kunnossa täysin petipotilas ja luultavasti vailla minkäänlaista älyä ympäröivästä maailmasta!

Tuo esikoinen jatkaa puhetulvaansa tasaiseen tahtiin ja tällä hetkellä lauseeksi yhdistyy jo 3-4 sanaa ja sitä tekstiä tulee lähes taukoamatta. Ei ehkä aina se paras mahdollinen tilanne, kun toinen kitisee hampaitaan ja yrittää vinhaa vauhtia opetella liikuskelemaan ja toinen on äänessä lähes 24/7.... ja äidillä välillä hermot riekaleina, kun on suunnilleen 10-20 kertaa toistanut samat asiat taukoamatta höpisevälle esikoiselle.

Tämä oman elämän "muutosprojekti" jokseenkin junnaa paikoillaan, mutta mitäpä tuosta stressaamaan... se jatkuu sitten kun siltä taas tuntuu. No jokatapauksessa pieniä muutoksia sitä aina aikaan saa, kun edes vähän viitsii yrittää. Tästäpä tulikin mieleen taas artikkeli, jonka taannoin bongasin... Artikkelissa kerrottiin aiheesta; mistä pitäisi luopua, jotta tulisi onnelliseksi.... Pääpointti oli, että positiivinen ajattelu täytyisi saada heti käyntiin ja elämästä täytyisi suunnilleen poistaa kaikki pessimistisesti ajattelevat henkilöt, tai ainakin olla päästämättä heitä liian lähelle. Täytyisi suunnata katse tulevaan, eikä vatvoa mennyttä ja katkeroitumisesta tulisi päästä eroon ja unohtaa kaikki vanhat kaunat. No joo, ajatuksena erinomainen, mutta ainakin omalla kohdalla ei ihan niin helppo toteuttaa. Jokaisellahan se menneisyys kuitenkin löytyy ja se ei aina ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Toisaalta tulisi tietenkin ajatella asiat niin, että ne menneisyyden pahatkin asiat ovat valmistaneet meitä kohtaamaan nykyhetken ja tulevaisuuden, eli opiksi olisi pitänyt osata ottaa kaikesta siitäkin, mistä ehkä kantaa kaunaa. Ja artikkelinkin mukaan tällä menneestä opiksi ottamisella voi päästä eroon myös niistä kaunoista ja sitä kautta myös siitä katkeruudesta. No, edelleenkin taidan olla sitä mieltä, että ihan vähän vaikuttaa siltä, että helpommin sanottu kuin tehty :D
Se ei aina ole tämän arjen keskellä niin helppoa löytää niitä positiivisuuden rippeitä joka asiasta, vaikka kuinka yrittäisi. Siinä vaiheessa kun esikoinen on esimerkiksi puolen kymmentä kertaa nykäissyt imurin johdon seinästä, kun itse yrität kiireellä siivota ennen kuin vauva herää syömään...  ei ainakaan tämän äidin hermorakenteella juuri sillä hetkellä juurikaan positiivisesti kykene ajattelemaan :D
No ehkä mä joskus eläkepäivinä vielä löydän sen positiivisen jujun tuostakin.... Eli sitäpä odotellessa!

Katoava luonnonvara....

Nimittäin päiväsaikaan tapahtuva pieni, rauhallinen hetki, jolloin olisi aikaa esimerkiksi tämän blogin päivittämiseen... Aika harvinaista herkkua kaikkinensa tämän arjen Hei Hulinaa -meiningin keskellä...
Eli nauttikoot siitä ne ketkä voivat... minäkin joskus nautin ja se on viime vuosina ollut todella katoavaista ja sitä ei todellakaan tajunnut, ei ennen kuin jaloissa viilettää yksi kaksivuotias täystuho ja nuorempi pitää meteliä muuten vaan milloin lattialla, milloin vaunuissa tai sängyssään... Välillähän tuo tuntuu, että meiläkin on hiljaista ainoastaan joskus yön tunteina :D ja silloin olen jopa minäkin hiljaa...

Katoavia luonnonvaroja tuntuu olevan myös ihmisten moraali, empatiakyky, maalaisjärki jne jne....
Kukaan ei käytännössä ole tyytyväinen mihinkään... ei osata nauttia siitä mitä jo on, vaan jatkuvasti on haalittava lisää kaikkea... Materialistista ajattelua ylistetään kaikkialla... tosin ehkä tämä ylistäminen tehdään äänettömästi, mutta selvästihän tuo kaikki on nähtävissä. Miksi kukaan ei uskalla enää elää "omaa elämäänsä" vaan pitää esimerkiksi heikon taloudellisen tilanteen vuoksi pitää yllä kammottavaa kulissia ja ulospäin siis näytellään rikasta kuin rantarosvot... Eikö  oma ego salli näyttää muille todellista tilannetta?
Miksi pitää yllä kulissia ja elää valheessa kun voi elää totuudenmukaisestikin...
Miksi vaatia itseltään liikoja vain siksi, että kulissit pysyvät kasassa? Eikö olisi helpompaa kaikinpuolin, jos voisi olla oma itsensä ja elää rohkeasti sitä omaa elämäänsä?


Onko nykyisin kaikki sosiaaliset paineet niin kovat, että nykyihminen murtuu sen paineen alla, jos yrittää olla oma itsensä. Ja sen vuoksi useat ja taas useat ihmiset haluavat uskotella ympäristölleen jotain aivan muuta kuin totuutta!

Katoava luonnonvara tuntuu olevan myös ihmisten realistisuus... Eletään jossain pilvilinnoissa ja kuvitellaan, että kaikki tulee eteen kuin Manulle illallinen... Ihmisillä ei enää ole kykyä katsoa asioita useista suunnista saati että oltaisiin kykeneviä ajattelemaan asioita pitkällä tähtäimellä.  Eihän mitään elämässä voi saavuttaa hetkessä, vaan kaikki on pitkän harkinnan ja pitkällisen toiminnan tulosta. Ovatko ihmiset unohtaneet kokonaan omat haaveensa ja tavoitteensa ja elävät vain toistensa kautta. Jos kaikki tekisivät näin, ei kenelläkään ole mitään tulevaisuutta omia tarpeita ajatellen. Ei elämää voi elää sen mukaan mitä toiset vaativat, on elettävä niiden omien tavoitteiden mukaisesti, mutta kyettävä olemaan sen verran laajakatseinen, että kykene ottamaan toistenkin elämät huomioon vaikka tavoittelisikin omia haaveitaan. Tällä menetelmällä voi toteuttaa omat haaveensa, mutta edesauttaa myös niitä lähimmäisten haaveiden toteutumisia...
Missä on se ihmisten maalaisjärki?

Läksyjä

Tänään oli postilaatikkoon tipahtanut Hyvin vointiin erikoistunut aikakausjulkaisu... Lahjalehti kun näytti olevan, on siis odotettavissa parin päivän sisään puhelu pirtsakalta lehtimyyjältä, joka kaupanpäällisinä tarjoaa kuun ja tähdet taivaalta... No en ole tilaamassa, En!

Tässä julkaisussa oli kuitenkin artikkeli, joka pisti silmään ja pistipä lukemaan sen alusta loppuun aivan ajatuksen kanssa... Artikkelissa haastatellut jooga-opettajan mukaan ihmisen elämän läksy on löytää erilainen asenne itseä ja muita kohtaan ja tämän löytymiseen kuluu koko elämä... No osittain voisin allekirjoittaa tuon YHTENÄ elämän suurista läksyistä... Mutta mutta, miten sen oikeanlaisen asenteen itseään ja toisia kohtaan voi löytää, kun nykymaailma näyttää suurelta osin toimivan asennevammaisten mielenliikkeiden mukaan?
(ja taaskaan ei pidä kenenkään niitä herneitä nenään näistä vetää...)

Esimerkkinä voisi heittää... Ihminen, joka tyylillään luo ulkopuolisille kuvan, itseään todella tyrkyttävästä hepsankeikasta, jolla elämän tärkeimpänä tehtävänä on bailata ja tuoda itseään esille, miten hän voi löytää uudenlaisen asenteet itseään ja muita kohtaan, jos hän kärsii niin julmetun huonosta itsetunnosta, että keinolla millä hyvänsä on saatava huomiota vain itselleen. Tämänkaltaiset pintaliitäjät ovat yleisimmin niitä, jotka todellisuudessa tulevat useimmiten epäonnistumaan ihmissuhteissaan ja monessa muussakin asiassa.
Elämän arvot heillä ovat välillä erittäinkin arveluttavia ja käsitys todellisuudesta enemmän tai vähemmän hämärtynyt.  Miten tälläinen ihminen näkee toiset ympärillään, jos itsensäkin näkee "täydellisenä" vasta siinä vaiheessa, kun on lyönyt 10 cm:n kerroksen pakkelia koko kroppaan ja puolialastomana heiluu pitkin kaupunkia umpihumalassa ihmisten hyväksikäytettävänä...? Ja sitten vielä nämä, jotka kuvittelevan tietynlaisen kaveriporukan tuovan sen onnen elämään... porukkaan on päästävä keinolla millä hyvänsä ja tuloksena on vain se, että onnettomat tekevät itsensä naurunalaiseksi.

Ja tällaisten ihmistenkö tulisi ottaa elämänsä läksynä se, että löytää uuden ja erilaisen asenteen sekä itseään, että toisia kohtaan... Huh huh... kova tulee olemaan työ, jos edes huomaavat, että tällaistakin tulisi tehdä.
Josko kannattaisi aloittaa ihan siitä, että vilkaisee sinne peiliin ja katselee ihan tosissaan sielunsa silmin tarkasti ja miettii näkemäänsä ja sen pohjalta lähtisi rakentamaan uutta minää ja sen myötä muotoutuisi uudenlainen asenne myös muita ihmisiä kohtaan. Kaikilta se ei tule onnistumaan, eräät kun on luotu pelkiksi pyrkyreiksi ja sellaisina he tulevat pysymään, koska eivät itsekkään asiaa tajua...

Mielenliikkeitä...

Juu, en minä mitenkään kyllästynyt ole näihin sateisiin ja tuuliin... Toki pimeät illat on tietty tunnelmallisiakin, mutta päiviin vois jo toivoa hieman muutosta... Aina kun saat suunniteltua, että kohta muksujen kanssa ulos, joku kuulee ajatukset ja alkaa tulemaan vaakasuorassa vettä, GREAT ja jälleen ollaan neljän seinän sisällä.
Voisko joku kuulla ajatukset nytkin ja antaa jo pikku pakkasen ja vähän lunta? tai pienet aurinkoiset poutapäivätkin toki käyvät...

Edellinen kirjoitus menikin taas vaihteeksi enemmän VEE-tyylillä, käyrien ollessa jälleen siinä pisteessä, että heikompia varmaan olisi hirvittänyt. Noo, aikansa kutakin ja kait täällä vielä vallitsi se sananvapaus?
Jokatapauksessa elämä aina välillä vaatii sen suun aukaisun, jotta asiat pysyvät mallillaan ;)
Sitäpä hetkeä odotellessa, että teen tuon saman suullisesti ja annan tulla täydeltä laidalta jälleen kerran...

Se tämä naisihmisen mielentila voi muuttua suuntaan tai toiseen suunnilleen sekuntin sadasosassa ja eilinen meni siis siinä mielentilassa kuin meni ja nyt on taas eri ääni kellossa :D No, vaihtelu virkistää...
Jospa nämä pienet räjähdykset aina toisivat tullessaan jotain hyvääkin. On ne ainakin tähän saakka tuonut ja toivon mukaan tuovat jatkossakin. Eiköhän tuo ole ihan vain hyvä asia, moneltakin suunnalta ajateltuna,
että ei jätä mielensä päälle vain muhimaan niitä omia mielipiteitä, koska siinäpä saattaakin käydä hyvin äkkiä niin, että niistä kasvaa yllättäen suurempiakin ongelmia.

Sitä tässä ihmettelen edelleen, että kuinka vaikeaa voi olla löytää asioista ne positiiviset puolet... Jokaisessa asiassahan sellaiset on, jos osaa asennoitus oikein. Tällä luonteella se tosin tuntuu välillä täysin mahdottomalta, mutta sen jälkeen, kun on laskenut hitaasti suunnilleen tuhanteen, voi sen positiivisuuden rippeenkin ehkä löytää ;) Ja sitäkin ihmettelen edelleen, että nykypäivänä, mikäli mielit saada jotain isompaa tapahtuvaksi ja haaveitasi toteutuvaksi, sinun tulee olla kiero kuin korkkiruuvi. Nykyään ei tunnu enää riittävän suora puhe taikka suora toiminta, vaan kaikki täytyy kieroilla, jotta kykenee saamaan haluamansa.
Ehkä muutokset, haaveet ja tavoitteet ovat suuria ja vaativat hillittömästi työtä, on se kaikki kuitenkin sen vaivan arvoista. Ehkäpä sen vaivan näön jälkeen voi olla tyytyväinen saavutuksiinsa. Ehkä ne saavutukset eivät ole rahassa mitattavia, mutta jos tällä vaivannäöllä voi tehdä hyvää sekä itselleen että muille, kaikki on todellakin sitä arvokasta työtä. Tätä työtä tosin osataan ehkä arvostaa vasta hyvin paljon myöhemmin...
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan....

Jälleen kerran...

On se vaan ihmeellistä, jälleen kerran... Näinhän se aina menee, että tyyntä myrskyn edellä ja sitä rataa.
Sitä kun päivän tai pari lämpimikseen kuvittelee, että ehkäpä tämä kaikki ei olekkaan niin hankalaa, niin johan tulee taas märkää rättiä vasten kasvoja. On se vaan käsittämätöntä, kuinka ihmisen ajatukset ja arvomaailman voi saada sekaisin pienen pienet asiat.

En yleensäkkään voi käsittää näitä itsekeskeisyydestään nauttivia ihmisiä, jotka nauttivat omasta olotilastaan toisten kustannuksella ja ovat saamari vielä niin sokeita, että eivät näe kuinka toisiin voi sattua ja lujaa!
Jos toisen ihmisen arvomaailma on täysin erilainen kuin toisella, niin täytyykö sen toisenkin muuttaa omat arvonsa toisen arvoja vastaavaksi ja siinä sivussa luopua ehkä kaikesta, jonka avulla on elämässään kaiken rakentanut?
Nykymaailmassa ei mikään tunnu olevan pyhää kenellekkään, paitsi se oma napa ja omat nautinnot!
Sitten kun näihin napaansa tuijottajiin iskee (jälleen kerran) se ihmeellinen "herätys", silloin kyllä sitten ruikutetaan elämän surkeutta suureen ääneen ja ihmetellään, miksi asiat on niin julmetun huonosti!
Voin kuulkaas rakkaat lukijani vannoa, että seuraavan kerran kun minulle (jälleen kerran) tullaan marttyyroimaan ja ruikuttamaan sitä elämän surkeutta, niin silloin tulee tekstiä, ja silloin se tulee ihan suullisesti eikä kirjallisessa muodossa. Henkilökohtaisesti alan olla melkoisen kyllästynyt, näihin ruikuttajiin ja huomionhakijoihin. Eiköhän sitä itselläkin ole sen verran tässä elämässä aina niitä murheita, että ei millään enää jaksaisi kuunnella marinoita asioista, jotka on itse aiheutettu ja pahimmassa tapauksessa siinä sivussa vielä tuhotaan muutakin ympärillä olevaa... ja sokeina sitä ei tietenkään tajuta, ennen kuin on jo liian myöhäistä!

Kuinka voikaan olla, että aikuisia ihmisiä viedään kuin pässiä narussa. Toisesa tilanteessa elämän arvot ja haaveet ovat ihan jotain muuta, mutta kun tilanne jälleen edes hieman muuttuu, heittää ne arvot ja kaikki aivan totaalisesti häränpyllyä... Onko siis tarkoitus se, että arvoja ja itselle tärkeitä asioita muutetaan sen mukaan, mitä tilanne ja ympäristä vaatii? Mitä periaatteellisuutta tuo on? Tuo on tasan oman itsensä heikkoutta!
Helppohan se on esittää periaatteellista, jolla on tavoitteita ja haaveita, kun itse heti pienen tilaisuuden tuhoaa niitä haaveita ja tavoitteita itseltään ja sokeana tuijottaen omaa napaa, tulee tuhonneeksi kaiken myös muilta!
Miten ihmiset voi olla noin ajattelemattomia ja niin saamarin itsekeskeisiä!

Miten voidaan olla niin kykenemättömiä pitämään kiinni itselle tärkeistä asioista?
Voi onko ne sittenkään niin tärkeitä...? vai perustuuko kaikki siihen, että puhutaan mitä tilanne vaatii?
Eli onko kaikki sittenkin vain uskottelua toisille, vaikka omakin sisin kärsii siitä...?

Jaaha... ja taas mennään

Voihan vitamiini, että tämä elämä voikin olla mielenkiintoista... Kun yhdessä hetkessä lämpimikseen kuvittelee, että juu, kyllähän se aurinko sinne risukasaankin paistaa niin jopas alkaakin taas tulemaan sitä ihtiään niskaan...
ja mistäkö syystä? No ihan oman mielikuvituksen tuotteena luonnollisesti :D
Eikö sitä tähän ikään mennessä ole niinkään yksinkertaista asiaa oppinut, että sitä mielikuvitusta kun ei pidä ihan täysillä valloilleen päästää? No ei ole oppinut ei! Tunnustan olevani niin luupää kuin vaan olla voi!

Mielikuvitus heittää välillä sellaista häränpyllyä, että sillä menolla se maailmanloppukin tulee varmaankin heti huomen aamulla klo 8.00. No ehkäpä sitä ei tarvitsisi olla niin herkkänahkainen kaikesta, mutta minkäs teet, kun on siunattu adhd:sta kärsivällä mielikuvituksella... sen kanssa on vaan opittava elämään ja suunnattava sen käyttö johonkin aivan muualle kuin jokapäiväiseen elämään. Ehkäpä tässä pitäisi harkita kirjailijan uraa ja päästää se mielikuvitus sitä kautta valloilleen :D No ehkäpä ei, taitaisi tulla sen verran lennokas romaani, että ei uskaltaisi edes kustantajille sellaista ehdotella... Pysytään siis kuitenkin vielä tämän blogin parissa!

Onneksi sitä luonnetta riittää siihenkin, että osaa kuitenkin nauraa itselleen ja omille hulluuksilleen :)
Tilanteiden ollessa päällä siihen ei toki kykene, mutta pienen hetken kun asiaa jaksaa miettiä,
alkaa väkisinkin naurattamaan, kuinka älytön sitä voi ihminen olla. No sitten tietenkin tästä ihmismassasta löytyy nekin yksilöt, jotka tosikkoina kulkevat tämän elämän läpi ja leimaavat meikäläiset suunnilleen yhteiskunnalle vaarallisiksi, koska osataan pitää hauskaa ja ihan oman itsensä kustannuksella ja täysin selvin päin ;) Eipä siihen hauskan pitoon sitä alkoholia tarvita, kun luonne vain on oikea ja ajatusmaailma sen verran lapsenmielinen, että hauskuutta ja hulluutta riittää ihan omiksi tarpeiksi jo muutenkin!

Eli vaikka takapakkiakin tässä oman elämän projektissa on tullut, on jälleen yksi asia niiden opittujen listalla ja tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin pilke silmäkulmassa... Ehkäpä nämä uudet opitut asiat ajavat sitä tulevaisuutta kohti niitä vielä toteutumattomia haaveita ja sitä elämää ja elämän tyyliä, joka tässä kaiken tavoitteena on. No täytyy tunnustaa, että omalle "kaikki-tänne-heti" luonteelle tämä pikkuhiljaa asioissa eteneminen, on välillä aivan tavattoman vaikeaa, mutta ehkäpä se siitä... vielä jonain päivänä... ;)

Toimii, se ehkä toimii sittenkin

Edellisessä kirjoituksessa tuli pohdiskeltua näitä ihmisen pelkoja suunnasta jos toisestakin ja kyllä se todellakin paikkaansa pitää... Ne pelot voi voittaa vain kohtaamalla ne.

Omia pelkoja on ollut useitakin ja tällaisella pikkuhiljaa asioiden kohtaamisella on nyt alkanut näkymään jo tulosta. Enää en vainoharhaisuuksissani ihan kaikesta ole stressaamassa sen vuoksi, että kauhistelisin jo etukäteen mitä tuleman pitää. Otetaan vastaan se mitä on tulossa ja sillä hyvä. Tulee se eteen kuitenkin, jos niin on tarkoitettu! Ja jokseenkin tän elämän aikana on tullut huomattua, että mitä enemmän pelkäät jotain sen varmemmin ne pelot toteutuu... eli ei siis kannata pelätä!

Ja tämä normi arkihan nakkaa välillä kaikki käyrät niin huippulukemiin, että tuntuu justiinsa siltä, että kaikki verisuonet on napsahtamaisillaan tuolta pääkopasta ja siihen kun lisää vielä nämä ylimääräiset pelkotilat, on helv***i irti. Mutta onneksi jokin sisäinen ääni on sen verran viisas, että se näköjään on osannut ajoissa sanoa, että ehkä kannattaa hieman vilkaista peiliin ja miettiä onko kaikki sen stressaamisen ja pelkäämisen arvoista... ja ei ole ollut... päin vastoin! Jos en olisi niin hullunkiilto silmissä aikoinaki pelännyt erinäisiä asioita, monikin luultavasti olisi jäänyt tapahtumatta. Elämä on sen verran kummallinen kapistus, että jotenkin se ohjautuu aina sen mukaan, mitä eniten pelkää/ ei toivo... Miksi siis haaskata aikaa kaikkeen siihen "pahan" miettimiseen kun voi käyttää sen ajan siihen hyväänkin, ehkäpä se elämä alkaa sitten ohjautumaan sen mukaan!

Ja toimii kuulkaas sekin kun opettelee löytämään jokaisesta niista vaikeistakin asioista ne positiiviset puolet.
Juu, se on vaikeaa, mutta palkitsee kyllä ajan kanssa. On tässä sen verran usein tullut tätäkin kokeiltua, että varmasti joku ulkopuolinen, joka ei minua oikeasti tunne, olisi kiikuttanut johonkin terapiaan jo pelkästään sen vuoksi että välillä on itsestäkin tuntunut lähinnä sairaalta hakea kaikesta pahasta niitä hyviä puolia :D

Noo, elämä opettaa.... sitä vaan on allekirjoittanutkin sen verran luupää, että kantapään kauttahan se on kaikki opittava. Ja tästäkin jos positiivista haluaa hakea niin kyllä mä varmasti jo 60 vuotiaana jotain oon oppinu ihan kunnolla ;)

Mutta kyllä se vaan niin on, että joka ainoasta asiasta on löydettävä se jokin positiivisuuden pilkahdus, vaikka se kuinka ketuttaisi kuin pientä oravaa ja tuntuisi, että pää hajoaa ihan juuri sillä punaisella sekuntilla. Se positiivisen puolen löytäminen helpottaa kummasti sen vaikeankin asian käsittelemistä ja yhtäkkiä se ei enää olekkaan niin ylitsepääsemättömän vaikea asia ollenkaan ;)

Pieni ihminen, pelkojensa vanki...

Montako kertaa täällä eletään? Vain kerran!
Omassakin elämässä on tullut huomattua surullisen usein, että ihminen on täysin pelkojensa vanki.
Me pelkäämme tulevaisuutta, josko se vaikka meitä satuttaa ja se tulevaisuus ei tulekkaan eteen juuri sellaisena kuin sen itse on suunnitellut. Voiko meistä kukaan määrätä tulevaisuuttaan niin, että mitään riskejä ei tulisi otettua? Ei, kukaan ei kykene hallitsemaan tulevaisuuttaan, vaan jokaisellehan se on määrätty. Eteen tulee niin hyviä kuin huonojakin tilanteita ja miksipä niitä pelkäämään etukäteen ja murehtimaan, koska ne tulevat eteen joka tapauksessa.

Itsellänikin on ollut heti useita pelkoja, joista on ollut todella hankala päästä eroon. On pelko yksinäisyydestä, on menettämisen pelko, on pelko taloudesta, on pelko ja huoli terveydestä ja vaikka mitä muuta...
Mutta millä näistä eroon pääsee... Kohtaamalla kaiken!
Jokainen meistä voi omalla tavallaan tulevaisuuteensa vaikuttaa, mutta sitä tulevaisuutta ei kuitenkaan voi määrätä. Miksi siis antaa pelon viedä pohja kaikilta niiltä mahdollisuuksilta, jotka voisivat muuttaa elämää.

Jos ihminen alistuu elämään pelkojensa vankina, tulee hän elämään elämäänsä vain puolittain. Kaikki hyvät ja onnelliset asiat saattavat jäädä kaiken sen pelon varjoon. Miksi menettäisimme sen elämän ilon omien pelkojemme vuoksi? Meille jokaisella on annettu taakkoja kannettavaksi ja jokaisen on se elämänsä joka tapauksessa elettävä, miksi siis ei eläisi täyttä elämää ja ottaisi siitä kaiken ilon ja onnen irti?

Jokaisesta pelosta on mahdollista päästä eroon. Kun pelkonsa kohtaa, huomaakin kohta, että miksipä olinkaan tätä pelännyt... Pelko on oikeastaan se, joka satuttaa enemmän kuin se, että ottaa "riskin" ja nauttii elämästä. Pelkojen varjoon jäämällä voi se käden ulottuvilla oleva onni jäädä pysyvästi sinne käden ulottumattomiin ja sen jäkeen sitten vanhainkodin kiikkustuolissa jälleen mietitään, että miksi näin...


Elämä jättää jalkeensä haavoja, mutta nekin parantuu. Jos alkaa miettimään ja pelkäämään uusien haavojen syntymistä, ei ole mahdollista nauttia yhdestäkään päivästä täysillä ja ei ole mahdollisuutta olla onnellinen.
Elämä jättää meihin kaikkiin jälkensä ja jos se ei sitä tekisi, meistä kukaan ei olisi omanlaisensa persoona.
Nämäkin elämän jättämät jäljet tulisi ottaa vastaan "viisautena" ja vahvuutena ja käyttää tulevassa elämässä se viisaus ja vahvuus edukseen. Kaikella mitä elämä eteen tuo, on oma tarkoituksensa ja näitä meistä kukaan ei voi itse määrätä. Voimme vain määrätä sen miten käytämme hyödyksemme ne elämän eteen tuomat niin hyvät kuin huonotkin asiat.

Jokaiselle siis pieni neuvo: Kun pelko iskee, kohtaa se ja päästä siitä irti. Nauti elämän jokaisesta käänteestä ja ota ne vastaan avoimin mielin, ilman sitä mietintää, "entäs jos..."
Elämä on tarkoitettu elettäväksi täysillä, ei puolittain. Jokaisesta elämän uudesta päivästä on otettava ilo irti, vaikka sen pienen "riskin" voimin ja nautittava siitä mitä elämä eteen tuo. Olkaamme onnellisia niistä jokaisesta pienestäkin onnen hetkestä, jotka eteen tulee ja mitä nopeammin peloista päästää irti ja ne kohtaa, sen nopeampaa se onnikin voi löytyä. Eletään täyttä elämää ja otetaan vastaan se mitä eteen tulee ;)

Päivittelyä...

Se on kuukausikin taas vaihtunut ja talvi lähestyy... No kieltämättä nuo vesisateet alkaa jo piisaamaan, joten pikku pakkanen ja vähän lunta tänne KIITOS :) Tulipa taas päivitettyä vähän ulkoasuakin, josko tuo taas edes vähän aikaa silmää miellyttäisi.

Tämä oma elämänmuutos/elämäntapa -projekti tuntuu taas junnaavan niin paikoillaan, että ketuttaa ihan tosissaan ja eipä ole juurikaan tullut uhrattua ajatustakaan koko hommalle taas vähään aikaan, joten pitänee taas tässä blogin kautta vähän yrittää muistutella itseään siitä, mikä olikaan se tavoite ja missä mennään ja mihin pitäisi olla menossa.

Se tämä ihmiselämän arki tahtoo olla sellainen juttu, joka saa välillä sen parhaimmankin optimistin hakkaamaan päätään mäntyyn ja siitäpä tuleekin pienimuotoinen kierre nimeltä:
positiivisuus on p*.... anteeksi... eli syvältä sieltä!!!
No tässäkin tapauksessa ainoa vaihtoehto on edetä vanhan kliseen mukaan eli mikä ei tapa se vahvistaa
( eli nykyisen maailman menon mukaisesti: mikä ei tapa, sattuu vi**sti)

No jokatapauksessa tavoitteenahan on se elämänlaadun muuttaminen siihen itselle parempaan suuntaan ja ehkäpä sitä kautta menisi elämänlaatu parempaan suuntaan läheisilläkin. Sen stressaamisen ja pikku asioista ruikuttamisen kun saisi jälleen kerran heitettyä vähemmälle, niin jopas pääsisi helpommalla.
Mutta, mihinpä tiikeri raidoistaan pääsisi... luonne kun on tämä, niin takapakkia tulee heti moneen kertaan.
Ja toisaalta taas se hyvien asioiden löytäminen siitä arjesta, vaatii ainakin välillä melkoisia ponnisteluja kun oikein sattuu huono päivä...
Tämä meikäläisen oma henkilökohtainen "asennevamma" tahtoo olla se melkoisen suuri kompastuskivi monessakin asiassa. Ehkä se ei ulospäin niinkään kaikille näy, mutta läheisille kyllä kuuluu ja kovaa :D
Nämä pienet asiat, jotka kuitenkin ovat lopulta todella suuria, saisi muutettua niin elämä ehkäpä hymyilisi hieman enemmän. No hymyilee se toki näinkin, mutta ainahan leijonan täytyy siihen täydellisuuteen pyrkiä ;)
Sitä kun on luonteeltaan tällainen pirttihirmu ja yrittää pitää käsissään nekin langat, jotka sinne ei edes kuulu, on ne langat takuulla solmussa ja sen vyyhdin avaamiseen meneekin melkoisesti aina aikaa, vaivaa ja niitä kuuluisia harmaita hiuksia... Ehkäpä sitä täytyisi yrittää olla hieman vähemmän kontrolloivaa tyyppiä.

No jospa tämä muutos prosessi pysyy nyt taas paremmin mielessä kun netit toimii ja tietokoneet ei aina kaikkoa paikalta ;) Eli tällä hetkellä talosta siis löytyy kummallekkin oma kone ja omat yhteydet, joita vaihdellaan tarpeen mukaan, mutta joka tapauksessa, tilanteessa kuin tilanteessa löytyy käytöstä kone ja nettiyhteydet! (HALLELUJA, on tätä tilannetta jo odotettukin) eli ehkäpä jatkossa saadaan päivityksiä taas enemmän!

Elämän hallintaa

Joskohan nyt jatkaisi kirjoittelua heti huimasti laskeneiden käyrien kanssa ;)
Edellinen postaus menikin niin VEE-tyylillä, että ei ehkä sovi ottaa tavaksi sellaista...
No välillähän ne hermot napsahtelee itse kenelläkin ;)

Tässä muutamien päivien aikana on tullut lueskeltua vanhoja aikakauslehtiä vino pino ja useammastakin lehdesä on pistänyt silmään juttuja elämän hallinta kysymyksistä. Onko todella näin, että nykypäivänä ihmisillä on perusasioidenkin hallinta täydellisen hukassa?
Ei välttämättä kyetä huolehtimaan, omista edes niistä jokapäiväisistä rutiineista vaan siihenkin tarvitaan apua ulkopuolelta. Ja tällä tarkoitan niitä ihmisiä, joilla ei käytännössä ole rutiineista selviämiseen minkäänlaista fyysistä tai edes psyykkistä estettä. Ei vain yksin kertaisesti osata huolehtia normaaleista asioista.
Tämä on kyllä aika traaginen ilmiö! Jos tämän kärjistää oikein kunnolla niin sehän johtaisi väistämättä siihen, että ihmiskunta kuolee sukupuuttoon uhabalaisena, koska ei osata huolehtia edes itsestään saati jälkikasvustaan! Jos nuorikin ihminen tuhoaa oman ja ehkäpä läheisenkin ihmisen tulevaisuuden sillä, että elämän perusasioiden hallinta ei ole kunnossa. Ei kyetä ottamaan vastuuta saati huolehtimaan velvollisuuksistaan, olipa ne velvollisuudet sitten kenenkin kohdalla mitä tahansa.
Ei pystytä huolehtimaan edes niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin ruoan laitto!

Vai onko tämä silkkaa laiskuutta? Esittävätkö ihmiset avuttomia, jotta pääsisivät itse helpolla, ettei vain tarvitsisi ottaa vastuuta mistään saati itse vaivautua tekemään mitään.
Eihän kenenkään elämä tule jatkumaan ikuisesti niin, että aina on joku tekemässä kaiken toisen puolesta!
Onko siis kumma, että masentuneiden ihmisten määrä kasvaa kasvamistaan ja elämän hallintakyky luisuu käsistä ja yhteiskunta romahtaa näiden hylkiöiden aiheuttaman taakan alle?
"Ennen vanhaan" ei ihmisillä ole yksinkertaisesti ollut aikaa masentua! Nykyisin ihminen pääsee siis ilmeisen helpolla, koska tähän masentuneiduuteen ja itsensä surkutteluun riittää aikaa ;)
Kun ihminen pitää itsensä tiukasti liikkeessä, pysyy kunnossa sekä henkisesti että fyysisesti.
Omastakin lähipiiristä löytyy oivallinen esimerkki ja eipä muuta voi kuin hattua nostaa!
Sivusta seuranneena tämä esimerkkihenkilö on paremmassa vireessä kuin moni muu vuosikymmeniä nuorempi! Siinäpä me nuoremmat saamme vilkaista peiliin, että missä vika...?

Nämä elämän hallintakykynsä menettäneet käyttävät sumeilematta hyväkseen kaiken avun ja niitä avun tarvitsijoita on enemmän kuin sitä apua edes riittää. Onko siis oikein, että yhteiskunta elättää ja hyysää näitä tieten tahtoen kaiken menettäneitä tapauksia kaikessa, vaikka sitä apua tarvittaisiin OIKEISIINKIN kohteisiin? Suomea sanotaan hyvinvointivaltioksi, mutta melkoisen lapsenkengissä on se avunannon tärkeysjärjestys! Ja jos joku tästä tahtoo herneet nenäänsä vetää, niin siitä vaan!
Mitä enemmän ihminen on omalla toiminnallaan mahdollisuuksiaan tuhonnut ja sen elemän hallintansakin menettänyt, sen enemmän hyysätään ja voivotellaan ja kyllä apua löytyy.
Mutta sitten, apua lähtee pyytämään sellainen henkilö, joka on ajatunut heikkoon tilanteeseen aivan muista syistä, kuin itse aiheutetuista, heilleppä ei apua riitä enää. Nämä pikkupummit ja elämäntapatyöttömät, jotka omaa laiskuttaan eivät viitsi asioilleen mitään tehdä, vievät sen kaiken avun niiltäkin, joilla on oikeasti hätä...
Herääpä vain kysymys, miksi tilanne on nykyisin tämä...???

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Voi elämän kevät! Ja taas varmaankin heti käskeen täytynee heittää varoitus niille heikkohermoisimmille lukijoille, että kannattaapi lakata lukemasta tämän pidemmälle ;)

Jälleen on allekirjoittaneen käyrät sen verran kohonneet, että ei ehkä ihan kannata kaikkea ottaa tosissaan tai ainakin pienen maalaisjärjellä varustetun sensuurin turvin, voi tekstiä ehkä hieman vilaista...

Se on tämä normaali "setti" taas vaihteeksi, joka saa v-käyrät vousemaan pilviin ja jos omistaisin verenpainemittarin, sekin varmasti tässä vaiheessa jo sanoisi yhteistyösopimuksen irti!
En vain yksinkertaisesti voi käsittää tätä meininkiä, että kaikki menee järkiään aina niin, että jos joku tekee jotain, on toisen ja toistenkin tehtävä niin, jos joku haluaa jotain, on toisen saatava se ensin, jos jollain on jotain, on se vaikka väkisin saatava itsellekkin. Jos itsellä menee huonosti, on toisillakin mentävä ja jos jollain menee hyvin, täytyy se hyvä äkkiä yrittää tuhota keinolla millä hyvänsä.

Onko ihmiset oikeasti noin hiivatin katkeria toisilleen? Omaa napaa kyllä tuijotellaan sen minkä ehditään, mutta toisille ei todella voida suora yhtään mitään hyvää! Mihin on kadonnut sellainen normaali maalaisjärki ja empatiakyky? Marttyyrina vedetään elämä läpi ja johan on kurjaa, onhan se niin julmetun kurjaa ja kun itsellä on kurjaa tuleehan se toki olla kaikilla muillakin!

Ihmisten ajattelemattomuus on niin häiritsevän silmiin pistävää, että ei ihan tosikaan. Kaikessa toimitaan sen oman mielen mukaan ja mitään muuta ei kyetä ajattelemaan, kuin sitä omaa tavoitetta, jota kohti häikäilemättä pyritään. Siinä hommassa onkin sitten sallittu kaikki mahdolliset aseet...
Onko nykyisin ihmiset todella niin putkiaivoja, että ei kyetä näkemään asioita pitkällä tähtäimellä alkuunkaan vaan se näkökyky on kadonnut sitä rakasta omaa napaa tuijotellessa?
Ja nämä saamarin putkiaivot kun tulevat omalla toiminnallaan aiheuttamaan pitkän tähtäimen ongelmia täysin syyttömille ihmisille, joilla ei ole osaa eikä arpaa yhtään mihinkään!

Nykyisin vaan kaikessa toimitaan täysin häikäilemättä oman edun vuoksi! Ainoa motiivi kaikkeen toimintaan on jokaisen OMAT tarpeet ja jokaisen OMAT tavoitteet, toisia ei missään asioissa oteta tippaakaan huomioon ja jotta ne omat tarpeet ja tavoitteet saavutetaan, käytetään jopa näitä täysin syyttömiä ihmisiä "hyväkseen" sillä kustannuksella, että nämä ulkopuolisetkin joutuvat ehkä näistä hemmetin putkiaivojen toiminnoista kärsimään. Nykyisin näyttää vallalla olevan meininki Minä Itse...

Ehkä näillä Minä Itse -tyypeillä on jäänyt elämän koulu pahasti kesken ja he huomaavat omat virheensä vasta siinä vaiheessa kun peli on jo menetetty ja ehkä ne itselle tärkeätkin asiat elämässä kädonneet pois...
Mitäs siinä vaiheessa sitten tehdään kun huomataankin olevan täysin yksin kylmässä maailmassa...?
Ne ystävätkin, joita luultiin ystäviksi, ovat kaikonneet, koska ovat löytäneet jonkin muun jota käyttää hyväkseen. Ne rakkaat ihmiset, joita ympärillä on ollut, ovat kadonneet, koska eivät ole jaksaneet enää katsella vain sitä toimintaa oman edun tavoittelusta ja omaan napaan tuijottamista...
Mistäs sitten löydetään ne uudet ihmiset ympärille...? Ainahan niitä pinnallisia ystäviä löytyy pilvin pimein, mutta entäs ne, jotka todella aidosti välittävät, ne jotka pysyvät rinnalla niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä?

AamuADHD

Meillä ilmeisesti asustelee jonkin sortin kotitonttu tai vastaava menninkäinen, joka oli käynyt yön aikana douppaamassa allekirjoittaneen sellaiseen mielentilaan, että hirvittää jo ittiäänki.
Kello on vasta tämän verran ja 90% päivän hommista on jo tehtynä...
Noo, isäntä poistui sängystä klo 05.00 ja suuntasi metille, joten pääsinkin sitten omiin hommiin heti aamusta...
eli yleensähän minä olen se, joka herää ensimmäisenä ja pitää ipanat hiljaisena, että saapi toinen nukkua ja tänään kun sitä hommaa ei tarvinnut tehdä tuloksena on se, että iskee jo tekemisen puute kun kaikki on jo tehty...
Joo, aina ei mee nallekarkit tasan ja kohti ei ole koskaan :D

Ai että on kuulkaas taas ollut syksystä se hankalin aika meikäläiselle, kun hirven pyynti on alkanut ja ei itse pääse mukaan missään muodossa. Se tunne kun iltahämärissä lavalla istuu ihan täydellisessä hiljaisuudessa, sitä tunnetta ei oikeasti voita mikään! Ja huom! Jopa minä osaan todistettavasti olla passissa hiljaa ;)
Vaikka en itse koskaan ole (vielä ainakaan) hirveä ampunut, on sen verran tullut kuitenkin tilanteissa mukana oltua, että oi sitä adrenaliinin määrää mikä iskee, kun tilanne tulee kohdalle...
No, ehkä minäkin vielä joskus...

Edelleenkin, aina ja ikuisesti voin hehkuttaa metsästysharrastuksen puolesta. Tai oikeastaan eihän se ole harrastus, se on elämäntapa, jolla on niin terapeuttiset vaikutukset asiaan vihkiytyneille, että parempaa terapiaa ja aivojen lepuutusta ei edes ole olemassa. Tämä elämän tapa kun toimii niin mielen kuin kehonkin virkistäjänä. Eipä tuo ihan helppo juttu ole kiskoa kaadettua hirveä jostain risukosta... kyllä siinä saa sitä kuntoakin olla ja eipä ne kanalinnutkaan eteen noin vain lennä, kyllä siinäkin saa saapasta toisen eteen laittaa, että kunnon paikoille pääsee.

Toivon mukaan tämä elämäntapa ei kuole aivan täysin pois byrokratian vuoksi ja sen vuoksi, että nuorisolle ei annettaisi niitä mahdollisuuksia tähän elämäntapaan tutustumiseen. Omasta mielestäni jokaisen koulun rutiineihin tulisi sisällyttää jo varhaisessa vaiheessa opetus myös metsästyksen saloihin. Ei toki tarkoita sitä, että jokaisen pitäisi metsästämään lähteä, mutta jokaisen olisi hyvä asioista jotain tietää.
Metsästystä kestävän kehityksen periaatteella jokaiseen kouluun ;)
Samallapa tulisi tutuksi eri näkökulmista Suomen luonnon monimuotoisuus ja riistanhoidollisetkin periaatteet...
Monikin varmasti ihmettelee aikuisiälläkin, että miksi näin toimitaan ja siinäpä se tulisi selväksi kunnolla jo ajoissa. ja omasta mielestä kun tällaisetkin asiat kuuluvat siihen yleissivistyksen piiriin...

Josko seuraavaksi suunnistaisi ipanoiden kanssa ulkoilemaan, kun näkyy tuo viime viikon aikana erittäin harvinaiseksi käynyt valoilmiökin näkyvän... AURINKO!

Maailman avarrusta

Ihan ensimmäisenä täytyy lausua kiitokset lukijoille kommenteista ja kiitokset muös muuta kautta tulleesta palautteesta. Näiden voimalla sitä aina jaksaa jahkailla uusia asioita ja välillä laitella niitä muidenkin ihmeteltäväksi. Joten KIITOKSET kaikille tasapuolisesti, tästä jatketaan taas hymyssä suin eteenpäin!

Tässä ihan viimepäivinä on taas elämä näyttänyt sen moninaisen kirjonsa... On tullut kiitosta ja kunnioitusta, mutta on sadellut "sitä ihtiäänkin" niskaan. Tätähän se on, toisen onni on toisen epäonni ja jos toisella menee huonosti, on kaikilla mentävä huonosti ja jos joku on onnellinen niin se varmasti on jotenkin häiriintynyt tai vähintäänkin vain jumalattoman kiero ja kierolla luonteellaan saanut jostain huijattua itselleen onnen :D
Näinhän se valitettavan usein menee. No onneksi on oma luonne sellainen, että nämä tällaiset huuhaa -hommat menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

Kyllähän jokaisella on oman taakkansa kannettavanaan ja joillain sitä vain on valitettavan paljon liikaa.
Onneksi usein läsnä on kuitenkin tavalla taikka toisella joku sellainen henkilö, johon tukeutua heikolla hetkellä. Näitä ihmisiä on kuitenkin harvassa ja toivon sydämeni pohjasta, että kaikki joilla tällaisia henkilöitä elämästä löytyy, osaavat olla heistä vilpittömän kiitollisia. Itse ainakin olen!

Viime päivinä tuo maailman ja elämänkatsomus on avartunut aikalailla kun nämä meikäläisenkin silmät ovat alkaneet aukeamaan siihen, että asioita voi katsoa myös muultakin kantilta kuin omaltaan.
Elämä kun ei ole vallan mustavalkoista vaan on otettava huomioon ne miljardi asiaa,jotka kaikki vaikuttavat kaikkeen... siitäpä se soppa sitten syntyykin, kun joutuu muuttamaan jopa omia periaatteitaan, jotka jo aikoinaan on iskostanut päähänsä. Mutta, Mutta... voinpa kertoa, että pientenkin omien pinttyneiden periaatteiden muuttaminen, voipi olla kuulkaas aika vapauttava kokemus...
Kun huomaa omien toimien "tehon" ja kaikki vaikutukset, tuntuu kuin hartioilta tipahtaisi painoa pois heti muutaman kilon verran. Ei kai kaiken tulekaan aina mennä sen OMAN käsikirjoituksen mukaan, vaan on osattava muuttaa sitä käsikirjoitusta sen jokaisen oman tilanteen mukaan.

Maailmaa on avartanut ja silmiä avannu monella tapaa uudenlaisten elämän arvojen omaksuminen.
Tietty arvojärjestys tietenkin on ihan fakta, mutta pienillä muutoksilla voi näköjään saada huimia tuloksia... sitäpä ei todella tiedä kuinka pitkälle elämässä nämä muutokset kantavat, mutta mitäpä tuosta vielä murehtimaan... murehtii sitten kun sen aika tulee eteen... tai on murehtimatta. Nyt eletään tässä hetkessä ja turhaan kai sitä kovin pitkälle tulevaisuuteen maalailee niitä ruusunpunaisia haavekuvia, koska realistisesti ajatellen, ne eivät kuitenkaan täydellisenä toteudu. Antaa siis elämän viedä eteenpäin päivä kerrallaan ja katsotaan mitä eteen tulee!

Pieni stressinpoisto vinkki tämäkin.... lakkaa ajattelemasta liikaa tulevaisuuttasi... Se tulevaisuus tulee tavalla taikka toisella eteen kuitenkin, etkä voi vaikuttaa tulevaisuuteesi niin täydellisesti, että se eteen tulisi juuri sellaisena kuin itse sen haluaisi tulevan ;)

Jatkaisi siis elämää minuutti, tunti tai maksimissaan päivä kerrallaan ja ottaisi ilon irti siitä mitä on saanut... jätettäköön se stressaaminen sellaisille, jotka sitä haluavat tehdä... itse en ENÄÄ onneksi heihin lukeudu!

Silmät ristissä...

Tulipahan sitten herättyä hiukkasen aikaisemmin kuin laki sallii, joten käytetäämpä tämä harvinainen "oma aika" blogin päivitykseen. Mini-ihmiset vetelee vielä onnellisena unta, joten äiti-ihminen voi keskittyä olennaiseen; istua koneella tuntematta siitä huonoa omaa tuntoa ja vetäistä pannullisen aamukahvia ;D
Herätys tuli puolivahingossa kun isäntä oli lintumetille lähdössä... No, jospa tästä hyvästä pakastimeen ilmestyisi teeri taikka pari ;)

Aivotoiminta on edelleen jostain syystä hiukkasen narikassa ja runosuoni ei syki ei sitten millään, joten nämä päivitykset ovat tulleet melkoisen haastaviksi ja siksipä näitä ei juuri olekkaan näkynyt.
Asiaahan sitä edelleen on vaikka milla mitalla, mutta kun ei se ole halunnut kirjalliseen muotoon iskeytyä niin minkäs teet.

Tämä oma, jo aikoja sitten aloitettu "elämän tyylin muutosprojekti" on ollut jälleen kerran vähän heikolla hapella, mutta tarkemmin kun asiaa alkoi tarkastelemaan, onhan tuota muutoksia todellakin tapahtunut.
Oikein jopa yllätti, kun alkoi miettimään ihan ajatuksen kanssa, kuinka omat ajatusmallit ja oma käytös on muuttunut ja kuitenkin tämä muutos on tapahtunut kohtuu lyhyessä ajassa ja ihan huomaamatta.
mukavahan tuo oli huomata, että oppii se vanhakin koira uusia temppuja ja ehkäpä kaikki muukin muutosta vaativa osa-alue saa oman osansa jatkossa.

Asiasta harpaten aivan toiseen... Kyllä tuo aika kuluu vauhdilla. Esikoinen otti ja täytti 2 vuotta edellisellä viikolla ja viikonloppuna sitten juhlittiin. Kuopuksella ikää tuli eilen tasan 4 kk. Kuukaudet menee niin huimaa vauhtia eteenpäin, että ei edes osaa ajatella asiaa kunnolla. Juurihan esikoinenkin oli siinä iässä, että köllötteli tyytyväisenä lattialla ja tyytyi jokeltelemaan leluilleen tai omalle peilikuvalleen...
Tiettyinä päivinä voisi kyllä sanoa, että Oi, niitä aikoja.... Nyt kun tilanne on se, että poitsu vetää rallia ympäri huushollia kehitellessään mitä ihmeellisempiä ideoita itsensä viihdyttämiseksi... Ja nämä ideathan eivät luonnollisesti aina mene yksiin äidin ajatusmaailman kanssa... Esimerkiksi n. 3-4 kertaa päivässä pitkin keittiötä levitetty lusikkalaatikko ei ihan ehkä kuulu niihin äiti-ihmisen ajatusmaailman kanssa yksiin meneviin juttuihin ja varsinkin siinä tapauksessa, että nämä ruokailuvälineet on työkaluina kun jätkä ilmoittaa tekevänsä remonttia mopoonsa... Noo, aikansa kutakin.... kohta se tekee oikeasti remonttia mopoonsa ja häipyy kuitenkin mitään ilmoittamatta kylille ajelemaan.... Sitäpä, kauhulla odotellessa!

Pikkuneiti viihdyttää itseään jokellellen peilikuvalleen nyrkki suussa ja jos äiti ei riittävässä ajassa ehdi käydä asiaa huomioimassa, alkaa volume nousta pikkuhiljaa kunnes herneet kolahtaa nenään ja sitten marttyyroidaan äidille liian vähästä huomiosta. Mistä lie perinyt tuon marttyyriluonteen... :)

Vaikka päivät tuntuvan vain kuluvan ohitse ja mitään konkreettista ei tunnu aikaiseksi saavan, silti tapahtuu koko ajan jotain. Ehkä sitä pitäis todellakin kiinnittää edelleenkin enemmän huomiota siihen tämän päivän elämiseen. Nämä mini-ihmiset ovat minejä vain ohikiitävän hetken ja sitten ihmetelläänkin, että mihin ne vuodet vierähtivätkään... näinhän se menee! Pitäisi osata nauttia näistä hetkistä, vaikka se kaiken normiarjen kanssa välillä tuntuukin aavistuksen verran mahdottomalta.
Kylläpä tuossa tulee omaankin pääkoppaan aikalailla uusia ulottuvuuksia kun asioita ja tapahtumia alkaa ajattelemaan lapsen silmin. Maailma näyttää jokseenkin täysin erilaiselta kun jaksaa hieman kiinnittää siihen huomiota... Kyllä asia on niin, että jokaisen tulisi ottaa omaa aikaa edes sen verran, että ehtisi ajatella kaikkea lapsen tavoin, silloin elämästä voi löytää niitä pieniä ilon ja onnistumisen aiheita pilvin pimein, ei kaiken aina tarvitse olla sitä tosikon putkiaivoilla ajateltua käytännöllisyyttä...
Mutta rajansa toki kaikella... Jos "aikuinen" ihminen käyttäytyy vuosikaudet kuin pieni lapsi ja elää elämäänsä pelkästään sillä tyylillä, sillä ei voi kuin satuttaa itseään ja toisia. Jokainen meistä kun löytäisi sen oman balanssin sen aikuisen ajatusmaailman ja lapsenmielisyyden kanssa, niin jopa tämä maailma olisi hyvä paikka...

Itsestäänselvää

Ollaanpa jälleen tyylille uskollisia ja jatketaan tätä ruikutusta ihmisten idiotismista!
Verenpaineet on taas selkeästi sen verran kohollaan, että heikkohermoisten ei ehkä kannattane vaivautua lukemaan tämän pidemmälle.

En yksinkertaisesti käsitä, miten ihmisen aivotoiminta voi olla niin julmetun yksinkertaista, että lähes kaikkea pidetään itsestään selvyytenä. Johonkin kun on ns. olevinaan totuttu, sehän on itsestään selvää, että ainahan kaikki menee kuin ennenkin. Kun on tottunut jotain saamaan, kuvitellaan myöhemminkin, että; selvähän se on, saa sitä kaiken nytkin. Mutta kun elämä muuttu, asiat muuttuu ja tilanteet muuttuu, jopa ihmiset muuttuu!
Kaikkea ei voi pitää itsestään selvyytenä, ja jos näin toimii se virhe yleensä huomataan vasta siinä vaiheessa kun on jo liian myöhäistä... Niinpä, Turha on itkeä, että pas****aa, kun se on jo housuissa!

Asioiden ja ihmisten itsestäänselvänä pitäminen on elämän yksi varmaan raaimpia virheitä.
Meistä kenenkään ei tulisi tuntea sitä tunnetta kun huomataan olevan jollekulle täysin itsestäänselvyys!
Ei ole mitään sellaista asiaa, jota voisi noin vain pitää täysin itsestään selvänä.
Näiden ihmisten putkiaivoilla ei vain näytä olevan niin paljon toimintakapasiteettia, että voisi tajuta sellaisenkin pienen seikan, että yleensä ne vastapuolen ihmisetkään eivät ole sokeita saati aivottomia.

Tällaisella toiminnalla voi olla suuriakin vaikutuksia elämän eri tilanteisiin. Varsinkin ne, joita pidetään itsestään selvänä ja joiden työtä ja toimia pidetään itsestään selvänä, kärsivät tilanteesta aika karulla tavalla ja nämä putkiaivot eivät edes huomaa satuttavansa vastapuolta todella pahoin.
Mikä tämänkin ilmiön aiheuttaa? Mikä ihme saa ihmiset toiminaan noin?
Onhan toki jokaisella erilaiset elämät ja elämän tilanteet ynnä muuta, mutta silti?
Mikä ihme tietyn tyypin ihmisissä on erilaista, että he katsovat oikeudekseen toimia täysin oman päänsä mukaan ja pitää kaikkea muuta ympärillä täysin itsestään selvänä. Siinä katoaa ne kuuluisat elämänarvotkin taivaan tuuliin, kun ajatellaan, että näinhän se on ollut aina...
Entäs sitten kun eteen tuleekin se seinä, että asiat yhtäkkiä eivät olekkaan entisellään ja kaikki ei olekkaan niin itsestään selvää...? Sitäpä sietäisi pohdiskella...

Haaveita ja tavoitteita

Nytpä on alkanut tulevaisuuden suunnitelmat hahmottua aika pitkälle oikeaan kuosiin ja ovat nyt siis vain toteutusta vailla. Eli homman nimi on se, että kun äitiysloma alkukeväästä päättyy ja kesän aikana ei ala töitä löytymään, mikäli pääsen, on edessa uudet kujeet eli kouluun lähtö :)
Kuinkahan tuon yhdistää tähän perhe-elämään ja näillä tuloilla... No, se on sen ajan murhe se.
Jos tätä kaikkea ei ala toteuttamaan NYT, se jää toteuttamatta loppuiäksi ja sitten siellä vanhainkodin kiikkustuolissa ketuttaa ku pientä oravaa.... ;)

Aika sitten näyttänee, että mitenkä alan vaihto onnistuu ja mitä siitä seuraa, mutta näillä eväillä mennään nyt ja katsellaan mitä se huominen tuo tullessaan. Haaveita ja tavoitteitahan jokaisella pitää olla, eihän muuten elämässä saa aikaiseksi yhtään mitään. Osa omista haaveista on jo toteutunut ja lisää toteutellaan pikku hiljaa.
Loppujen lopuksi kun alkaa asioita ja omia aiempia haaveita ja tavoitteita ynnäämään yhteen, aika moni on toteutunut ja ei voi kuin ihmetellä, kuinka paljon kaikkea itselle on suotu. Toki työtähän näiden haaveiden ja tavoitteiden eteen on tehty niska limassa, mutta osa on kyllä kieltämättä tullut eteen kuin manulle illallinen...

Jotenkin tämä uuden alan pohtiminen on saanut silmät kirkastumaan kaiken muunkin suhteen ja pientä innostuksen kipinää voi olla havaittavissa jos oikein osaa katsoa. Ehkäpä se tulevan suunnittelu saa sen innostumisen aikaan myös tässä tämän hetken arjessa ja asioiden pohtiminen toisaalta taas avaa silmiä tähän päivään, että eipä ne asiat niin mahdottomia olekkaan kun osaa ajatella oikealta kantilta ne.

Se on tämä meikäläisenkin mielikuvitus ja ajatusmaailma sen verran kummallinen kaikkine kujeineen, eettä on tullut huomattua eräänkin kerran se, että jos ei omia tavoitteita aseta pitkälle tulevaisuuteen ja rimaa aika korkealle, motivaatio ja innostus kärsii koko elämästä, siitäkin jota eletään juuri tällä hetkellä. Heti kun selkeä tavoite on asetettu, alkaa innostus ja samalla alkaa myös tapahtumaan. Mikä lie siinäkin, mutta tuo on tullut huomattua heti useamman kerran. Ehkäpä se tämä Leijonan luonne on se, että turhautuuhan sitä jos ei ole mitään haasteita ja kaikki käy liian rutiiniksi... miksihän se on näinkin monta vuotta kestänyt takoa päähänsä se tosiasia, että kaavat täytyy rikkoa aina välillä, jotta elämässä säilyy se sopivan makea maku ;)

Ehkäpä se tuo uusi ala (mikäli siis kouluun pääsee) avaa uusia ovia niin työelämässä kuin omassakin elämässä. Varmaankin siitä tulee myös matka oman mielen sopukoihin, mikä ei kyllä tee pahaa kenellekkään, päinvastoin. Uusia haasteita siis odotellessa ja täytynee alkaa asettamaan niitä muitakin tavoitteita vielä... Ehkäpä niitäkin tulee vielä julki... ;)

Lupa valittaa...

Onneksi on tämä ikioma blogi, jossa on lupa valittaa niin paljon kuin sielu sietää ja
kiusata kanssaihmisiäkin valituksillaan :)
Mikähän tässä nyt mättää, että ennen niin helposti kaikki muotoutui kirjalliseen muotoon, mutta nyt tökkii ja pahasti. Liekkö se tuo syksy syy kaikkeen vai mikä lie?
Syksy on kyllä toisaalta kaikkine väreineen allekirjoittaneen lemppari aikaa, mutta nyt on jostain syystä vähän toisin. Noo, kai tämäkin on vain ohimenevä vaihe... niinkuin moni muukin!

Tällä hetkellä päällimmäisinä ajatuksina on tämä elämän raadollisuus. Vaikka kuinka yrität kaikkensa ja kaikenlaisten asioiden kanssa, jostain syystä sitä paskaa vaan sataa niskaan. Jos sanonta; Mikä ei tapa, se vahvistaa, pitää paikkaansa... meikäläinen on sen sananparren mukaan melkoisen pitkäikäinen...
Vaikka itsellä on tulevaisuudenkin suunnitelmat aikalailla jo selvillä, ainakin tämän äitiysloman jälkeinen aika, tuntuu vain kaikki junnaavan paikoillaan ja meikäläisen luonteellehan se ei sovi alkuunkaan.
Turhautuminen tähän jokapäiväiseen asioiden kanssa vääntämiseen näyttää ne pahimmat puolet kenestä tahansa ja milloinpa sellainen kivaa olisi... Vaikka kuinka yrittäisi muuttaa omia mallejaan vähän kaikessa,
ei se kuitenkaan riitä siinä tapauksessa kun mitään näkyvää ei kuitenkaan tapahdu. Ei riitä, että ne muutokset on omien ajatusten tasolla ja toimivat omassa jokapäiväisessa ajattelussa ja käytöksessäkin.
Jotain tulosta tarvittaisiin ja äkkiä ettei turhautuminen vie pohjaa pois kaikelta yrittämiseltä.

Mikä hiivatti ihmisiä vaivaa? Nykypäivän itsekeskeisyyskö se on ottanut kaikista vallan ja elämässä toimitaan vain omaan napaan tuijottamalla... siinäpä se, mutta kun noin toimii, siinä napaansa tuijotellessa saattaa huomamattaan marssia kohti sitä suurinta rotkoa ja pudota sinne, koska ei ajoissa huomannut että ympärilläkin on elämää... Pikkiriikkisen ehkä kärjistettyä taas, mutta eipä kannattane vaivautua vetämään herneitä neniin!
Milläpä tällaiset tapaukset voisi pudottaa maan pinnalle ja huomaamaan, että elämää on ympärilläkin.
Jotenkin tuntuu, että ennen ihmisillä on ollut enemmän raskasta työtä ja ei ole joudettu tuijottelemaan sitä napaa, koska se jokapäiväisen leivän eteen työn tekeminen on vienyt ajan ja energian. Nykyisin ihmisten elämä on ilmeisesti niin köyhää, että ehditään kääntyä sisäänpäin ja palvoa sitä omaa napaa ja samalla unohdetaan kaikki se muu elämä ympäriltä. Kun voisikin tietyillä hetkillä ottaa ja nakata tällaiset tyypit sinne aikakaudelle ennen sotia ja pistää miettimään asiat uudelleen. Ehkä sieltä löytyisi näille tietyille tyypeille se arvojärjestyskin elämään... Ehkäpä opittaisiin myös arvostamaan toistenkin tekemää työtä ja annettua apua ja ehkä sieltä löytyisi monen käsitysvarastoon sellainenkin sivistyssana kuin moraali...


Nykyisin kun se moraalikin tuntuu olevan melkoisen hataralla pohjalla useammassakin asiassa, olisi ehkä hyvä palautella asioita ihmisten mieliin ja opettaa sitä vanhanaikaista kunnioitusta. Toisten ihmisten kunnioitus on nykyisin myös jotenkin kadoksissa, vai peitelläänkö sitä jotenkin? Onko jotenkin häpeällistä näyttää, että kunnioittaa jotakuta aidosti? Ainoa kunnioitus, joka näytetään vähän turhankin räikeästi on itsensä kunnioittaminen, vaikka monikin varsinkin nuori kunnioittaa itseään aivan vääristä syistä ja hakee toisilta sitä kunnioitusta ja arvostusta täysin arveluttavilla keinoilla. Terve itsekunnioitus ja arvostus on se avainsana, mutta milläpä opettaa näille tietyn tyypin ihmisille, että mikä on tervettä ja mikä ei, kun kaikki elämän arvotkin tuntuvat olevan aivan hakusalla... Valitettavasti näyttää välillä jopa siltä, että tämän tyypin ihmiset eivät edes halua tiedostaa sitä mikä on tervettä ja mikä ei ja varsinkin oikean ja väärän käsitys on totaalisen hämärtynyt.
Mikä hemmetti ihmisiä nykyisin vaivaa, missä vaiheessa näissä asioissa on alettu menemään näin pahasti metsään?