31 joulukuuta 2012

Viimeistä viedään

Vuoden viimeinen päivä! Taas on yksi vuosi mennyt yhdessä hujauksessa. Niinhän tuo tuntuu, että mitä enemmän ikävuosia tulee, sen nopeampaa kuluvat vuodetkin. Ja mitä kaikkea on tapahtunut, no PALJON!
Perhe on saanut yhden uuden jäsenen ja pikkujätkä jääneekin meidän pesueen Vauvaksi :)
Josko tulevana vuonna jo lopettelisi tämän mammalomailuputken ja suunnittelisi sitä, mikä minusta tulee isona...

Tänäänhän on jälleen se päivä, että porukka vetää hyvällä tekosyyllä järjettömät kännit ja aamulla mietitään korvat luimussa, että mitäpä sitä tuli tehtyä. Allekirjoittaneen mielestä se vuosi vaihtuu kyllä ilman sitä hervotonta ryyppäämistäkin, mutta kukin tyylillään... Aina oon vähä ollu sitä mieltä, että uusi vuosi on vain teko syy sille, että aikuiset ihmiset saavat luvan kanssa leikkiä tulitikkuleikkejä ku ne lapsena kiellettiin ja vetäistä juhlan varjolla jäätävät koomat ja herätä aamulla jostain teiltä tietymättömiltä ja ihmetellä miksi yön aikana on kadonnut hammas ja ilmestynyt musta silmä.... Näinhän se menee tässä meidän hienossa juomakulttuurissa ;D

Onneksi sitä itse on sen verran viisastunut, että enää ei tarvitse tuollaista elämää viettää, vaan se vuosi todellakin vaihtuu muutenkin :)

Toivottavasti Uusi Vuosi tuo tullessaan onnea ja iloa ja niinhän se toki tuo, se on selvä.... ne on vain osattava löytää sieltä arjen keskeltä ja tartuttava niihin. Uuden vuoden lupauksia en harrasta, mutta muutamia omaa itseäni koskevia juttuja olen päässäni pyöritellyt ja toivotaan, että näillä pienen pienillä muutoksilla voin saada aikaan jotain vähän suurempaa ja sitä kautta myös parantaa asioita entisestään :)

Hyvää Uutta Vuotta Kaikille. Ottakaa uusi vuosi vastaan avoimin mielin, jättäkää vanha taakse ja nauttikaa hetkestä :) Niin... ja juhlikaa niin, että ette löydä itseänne putkasta, vatsahuuhtelusta taikka muutenkaan esimerkiksi ensiavusta ;)
Hyviä Uuden Vuoden juhlia kaikille <3

29 joulukuuta 2012

ALE ALE ALE

Tätähän se huutaa joka ainoa lehti, TV, netti ja joka paikka. Tässä kun olisi kerrankin viisas, niin hankkisi jo seuraavan joulun lahjat ja säästyisi siltä joka vuotiselta kauppahelvetiltä.... tai no ei ne kaupat, mutta ne kassajonot.... niissä pimenee allekirjoittaneen järki ;D

Tässäpä muutamia linkkivinkkejä aikas hyvistä ALE jutuista:

piece of norway TalviALE

Hersecret
Täällä ALE ei vielä ole alkanut, mutta kohtuu edullisia tuotteita ja AINA ilmainen ja NOPEA toimitus :)

SPARTOO
Täällä alennukset jopa 60% ja tuotteita riittää...

TokNet.fi
Täällä kaikki aina edullisesti, mutta kannattaa tsekata poisto/ale-tuotteet aina ;)

Sokoksen verkkokauppa
Valtava määrä tuotteita, talviale juuri alkanut ja ennen kaikkea.... paljon edullista kosmetiikkaa <3

Tässäpä vähän Ale-shoppailua kaikille. Itse ainakin tällä tavalla harrastan mieluiten omat shoppaamiseni ja jätän hermoja raastavat kassajonot ja väenpaljoudet väliin.
Shoppailun iloa kaikille!

28 joulukuuta 2012

Pieniä onnen hetkiä

Joulu tuli ja meni. Tai ehkä se vieläkin on vähän, mutta se lastenkin odottama H-hetki mänt jo.
Jos sitä joulumieltä ei juuri ollut ennen joulua, ei sitä ollut vielä aattonakaan juurikaan... Koko perheen voimin oksenneltiin ja allekirjoittanut teki oman henkilökohtaisen ennätyksensä pesten alle 3 vuorokaudessa 9 koneellista pyykkiä + 2 mattoa... että sellaiset joulutunnelmat meillä.

No onneksi tauti alkoi hellittää niin, että aattona päästiin kuin päästiinkin mummolaan ja pukkia odottamaan.
Oltiinpahan oltu erittäinkin kiltteinä lahjamäärästä päätellen :)

Melkoisen totista poikaa oli esikoinenkin kun mummin avustuksella pukin syliin lopulta meni :D
Mutta siitä selvittyään silmät sitten loistivatkin kun alkoi lahjoja tulla.

Niin ne vaan vuodet vierii niin, ettei edes huomaa. 4 vuodessa on tapahtunut PALJON.
Niin paljon, että ei järjellä edes tajua ellei tosissaan pysähdy miettimään.
Elämä on ohikiitävää ja jokaisesta hetkestä tulisi nauttia. Olipa se hetki sitten hyvä taikka paha, kaikella on tarkoituksensa. Vaikka se joulutunnelma ehkä on ollutkin vähän kateissa, pysäyttää se joulu kuitenkin aina vähän miettimään ja ajattelemaan sitä kaikkea mitä on elämältään saanut ja osaako siitä edes olla kiitollinen?

Joulun aikaan jotenkin korostuu pienet seikat, jotka voivat tehdä todellakin onnelliseksi.
Kuten vaikka pieni peli-ilta oman kullan kanssa :) Niin pienestä voi se onni löytyä....
Lapset nukkua tuhisee unimaailmaa katsellen ja jouluvalojen loisteessa saa vain olla rakkaan ihmisen kanssa.
Ei ihminen tarvitse maallista mammonaa tai sitä kultaa ja kunniaa, ne pienet onnen hetket löytyvät hiekanjyvän kokoisista asioista, kun ne vain osaa löytää. Ei se onni sieltä 5 tähden ravintolan gourmet listalta löydy, ei löydy täysihoidolla varustetulta caribian risteilyltä. Ohikiitävät onnen hetket löytyvät sieltä missä on rakkaita ihmisiä, rauhaa ja ennen kaikkea itsellä hyvä olla. Nämä asiat pitäisi aina muistaa ja ottaa niistä kaikkein pienimmistäkin hetkistä kaikki irti, sillä nämä hetket on arjen keskellä niin ohikiitäviä ja niinhän se menee...
nautitaan ja ollaan onnellisia nyt, sillä huomenna se voi olla jo myöhäistä :)

Onnen hetkiä Uuden Vuoden odotukseen!

13 joulukuuta 2012

Hukassa

Joulumieli on HUKASSA ja se paikka nimelta HUKKA on tiettävästi se kaikkein paras piilo, johon on piilotettu tooodella paljon kaikenlaista :)
Ei tää tunnu yhtään joululta, vaikka mitä tekisi. En tiedä mikä sen joulumielen on kadottanut, mutta yleensä se jo tässä vaiheessa on kovastikkin löytynyt. No ehkäpä se sieltä aattoon mennessä löytyy, jos sitä ei edes yritä etsiä...

Liekkö sinne hukkaan menneet kaikki äidin ohjeet ja neuvotkin, kun mini-ihmiset tuppaavat hyppimään silmille ;D Pikkuneitikin on taas ollut niin Neiti, että huh huh... Tuosta taitaa kyllä oikeasti tulla sellainen rintsessa, että taitaa allekirjoittanut olla vielä eräänkin kerran helisemässä hänen kanssaan. Keneltä lie luonteensa perinyt...? (EN TUNNUSTA MITÄÄN) ;D

Eilen piipahdettiin nuorimmaisen kanssa neuvolassa ja kaikkihan oli niinkuin pitääkin. Aktiivinen lapsi kuuluu olevan (no, enpä ois uskonu) ;D Pikkujätkä sitten hurmaili taas tätejä siellä ja itse mietinkin, että mikähän naistennaurattaja se tuostakin tulee. Tätit ihan haltioissaan tuollaisesta pörröpäästä.... Tulee väkisinkin mieleen Uuno Turhapuro, jota tässä taloudessa siteerataan ja katsellaan välillä liiankin kanssa.

Hukassa on myös motivaatiot vähän kaikkeen. Ns. pakolliset hommat toki hoidetaan, mutta sellainen minulle ominainen inspiraatio puuttuu nyt ihan kokonaan. No ei kait sitä aina olekkaan pakko heilua hullun kiilto silmissä, mutta se vaan tuntuu itsestä niin oudolta, kun ei ei ole ollenkaan sitä omaa minua itseäni.
No, taitaa ne ispiraatiot ja motivaatiotkin sieltä hukkapiilostaan ajan kanssa taas löytyä ja toivotaan ensi vuodesta edes pikkiriikkisen "helpompaa". Helppoahan sen elämän ei pidäkkään olla, mutta kyllä sitä välillä voisi vähän vähemmälläkin päästä... No Uudenvuoden lupauksia en sentään aio alkaa tekemään, kun rikkoisin ne kuitenkin ;D
mutta.... jotain on kuitenkin ajatuksissa ja takataskussa ensivuotta ajatellen ja josko sitä kautta löytyisi vähän kaikkea uutta elämään ja palautuisi ne inspiraatiot ja motivaatiot normaalille tasolleen...
No niistäpä en tässä vaiheessa vielä enempää paljasta, mutta ajatukset on kieltämättä enemmän jo tulevassa vuodessa, vaikka ei jouluakaan ole saatu vielä vietettyä...

10 joulukuuta 2012

Kaikki mikä on kiellettyä...

Ei, Tule pois, Ei koske, Ei mene....
Voi sitä kieltojen määrää, kun mini-ihmisten kanssa touhuaa. Kaikki mikä on kiellettyä, luvatonta ja jopa vaarallista on ne kaikkein mielenkiintoisimmat asiat. Laatikoille ja kaapeille mennään tonkimaan, vaikka varsin hyvin tiedetään saako niin tehdä. Kiipeillään mitä kummallisimpiin paikkoihin, vaikka tiedetään sen olevan luvatonta ja jopa vaarallista. Toisen lelu on aina se parempi, vaikka tiedetään, että toiselta ei kädestä noin vaan sitä viedä, se viedään silti. Toisen lautasella on aina parempaa ruokaa... Mikä kumma siinä on???

Ja tämä kaikki jatkuu vielä aikuisiällekkin ;D Sehän se naurettavinta on, että itse siunailee lastensa kanssa, että mikä kumma siinä on, että kaikki mahdoton kiinnostaa. Niinhän se on itselläkin. Haluaa aina sellaista, mitä ei ehkä voi saada edes hulluimmissa kuvitelmissaan. Tupakointi on haitallista ja vaarallista, mutta teen sen silti ja selitän asian vielä jollain äärettömän hyvällä teorialla ;D

Eli onko se vaan niin, että ihminen on aina tietyllä tavalla lapsi, aina on uhmattava auktoriteetteja ja aina on oltava kateellinen, katkera tai vähintäänkin aiheuttaa omalla tyhmyydellään itselleen ongelmia?

Tässä talossa on pikkuneidillä menossa se EI-vaihe.... kaikkeen vastataan tasapuolisesti EI, mikään ei passaa ja kaikki ilkeydet ja tonkimiset suoritetaan ääsimmäistä tehokkuutta noudattaen ja äiti juoksee perässä pelastamassa tilanteita ja turvaamassa tämän pienemmän tahtonaisen elämää, neiti kun ei ihan ymmärrä, mikä on turvallista ja mikä ei...

Ja siis hulluuden partaalla tässä mennään kun nämä jokaisen lapsen omat kasvuvaiheet yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi ja siihen lisää vielä perheen muun jokapäiväisen elämän, saadaan lopputuloksena ARKI, jota en suosittele kenellekkään ;D No, vielä minäkin näille kaikille joskus nauran, mutta voitte olla varmoja, että jos aamun parin tunnin aikana kymmenennen kerran haet tytön roskikselta pois banaanin kuoria maistelemasta, se alkaa hieman jo hermoja raastaa... ;D ja houdinille kun ei kannata mitään lukituspatentteja viritellä... jos ei itse saa auki niin isoveli auttaa kyllä ja hän taas selviää 3 kertaisesta umpisolmustakin ihan leikiten.... että näin!

07 joulukuuta 2012

Mökkihöperyyttä

Juu-u, iskee se, nimittäin mökkihöperyys.
Ei juuri ole tarvinnut kämpästä liikkia mihinkään pieneen toviin ja näyttää siltä, että ei tarvitse liikuskella vieläkään. Pikkuneiti oli eilenkin vielä niin räkäinen ja kiukkuinen nuhansa kanssa, että ei voinut kuvitellakkaan lähtevänsä mihinkään. No, jos tänään on parempi päivä, niin toiveissa olisi, että uskaltauduttaisiin edes pikkuisen ulkoilemaan, pakkasmittarikaan kun ei tällä hetkelä näytä kuin vaivaiset 13 astetta... Viima tosin ei helpota tilannetta juurikaan, mutta jos edes hetkeksi pienelle happihyppelylle.
Toivossa on hyvä elää...

Eilen iltasella naureskelin itsekseni, että nyt voi varmasti jo virallisesti sanoa, että mulla ei ole elämää, kun kaakaomotti kourassa ja voileipä toisessa katselin itsekseni linnanjuhlia ;D
No ei siinä, kivoja pukujahan tuolla oli ja jotenkin jäi itselle sellainen mielikuva, että tunnelma ja meininki oli kokenut hienoiset nuorennusleikkauksen... Mene ja tiedä oliko tuo vain allekirjoittaneen kuvitelmaa, mutta sellaiset fiilarit kekkereistä jäi. Ihan jees!

Nuorennusleikkauksesta puheenollen... Itse tässä olen omassa pienessä pääkopassani laitellut elämää uusiin uomiin ja järjestykseen ja kehitellyt uudet tavoitteet ja haasteet. Vissiin niitä haasteita ei vielä riittävästi näiden mini-ihmisten kanssa ole, kun pääkoppa kaikenmoisia ajatuksia pyörittelee ;-) Mammalomakin loppuu tulevana keväänä, joten senkin vuoksi on ehkä ajankohtaista jo pikkuhiljaa miettiä, mitä sitä tulevaisuudeltaan toivoisi ja toiveethan eivät toteudu, jos niiden eteen ei itse vaivaa näe...
Vaikka sitä kuinka yrittäisi, vaatii se tämä arkikin melkoisesti ponnisteluja ja tällä hetkellä ainakin kaikki normijutut vaatii pientä uudelleen organisointia, jotta arki sujuisi jouhevammin ja aika riittäisi kaikkeen ja ennen kaikkea, että lapsilla olisi riittävästi virikkeitä ja sitä turvallista normaalia arkea. En sano sillä, että se nykyisellään jotenkin turvatonta taikka huonoa olisi, mutta aina tuntuu vaan äidin silmissä ja pääkopassa siltä, että pienillä muutoksilla lasten arkeen saisi piristävää muutosta.

Vaikka ei yhtään tunnukkaan joululta niin sieltä se vaan tuppaa lähenemään ja oikeasti... mitään en ole oikeastaan joulun eteen vielä tehnyt. No, toisaalta... tulee se sieltä, vaikka ei mitään tekisikään.

Tässä kuitenkin pari piristävää vinkkiä, niiden perinteisten lahjojen tilalle. Itselleni ainakin kelpaisi vallan mainiosti :) ja tiedämpä aika monta, jotka varmasti tällaisista ilahtuisivat ;)

Tunnelmallisiin iltoihin?

Lahja, josta on iloa pidempään ja hyödyllistä tietoa :)

Lahjoja joka makuun enemmän kuin kätevästi!

02 joulukuuta 2012

Päättymäton arki

Niin ne vaan päivät menee toinen toistaan toistaen, niin ettei edes huomaa. No toki ne rutiinit ovat tärkeitä, mutta jos ei erota pyhää arjesta niin ehkä kannattaisi allekirjoittaneenkin vilkaista sinne peiliin jälleen kerran :)
Tottahan se on, että rutiinit tuo lapsille turvallisen olon, kun pienimmätkin osaavat odottaa mitä seuraavaksi on tiedossa. Kieltämättä se kuitenkin välillä maistuu niin puulta nämä jokapäiväiset hommat.

No lunta sentään saatiin vähän, ja jopahan tuli valoisampaa. Tai no ainakin voi kuvitella olevan valoisampaa...
Naperoiden sänkyprojektit on nyt kohtuudella saatu ajan tasalla ja jokainen osaa jo suunnilleen omassa sängyssään nukkua ilman mitään suurempia hämminkejä. Pienimmäinenkin oppi suht kivuttomasti omaan sänkyynsä nukkumaan vaikkakin päivällä nukkuu vielä vaunuissa. Pikkuneiti tosin harrastelee pientä vaeltelua, mutta ihan kohtuullisesti on kuitenkin alkanut nukahtaa omaan Ison Tytön sänkyyn :)

No, ompahan herra esikoinenkin saanut aamuvirkkuiluilleen kaverin ja yhdessä systerin kanssa hiippailevat aamuisin pitkin huushollia ja aiheuttavat milloin minkäkinlaista kaaosta, mutta pitää yrittää ajatella, että se kuuluu asiaan.... vaikka äiti-ihmisen hermorakenteella klo 06.00 tämä ajatus on ehkä aika kaukainen, kun herää siihen, että keittiöstä löytyy lattialta rikotut kananmunat kattilasta... Olivat vissiin ajatelleet laittaa aamupalaa ;D Nyt se naurattaa, mutta ei naurattanut kyseisenä aamuna yhtään. Käsittämätöntä kyllä, että olivat onnistuneet saamaan munat rikottua oikeasti sinne kattilaan eikä lattialle. Positiivista ;)

Päivät on nyt menneet enemmän ja vähemmän räkäisissä merkeissä. Kuopus keskittyy hampaiden tekemiseen ja mikään ei passaa ja missään ei ole hyvä olla, paitsi sylissä.... silloin kyllä naurattaa ja kikatuttaa ja vaikka mitä. Pikkuneiti on enemmän kuin flunssainen ja kiukun määrä on mittaamaton. Toistaiseksi itse kuitenkin olen välttynyt tältä taudilta, mutta kait se jossain vaiheessa itsellekkin tulee. Ja minun tuurilla tätä odotetaan sitten jouluksi ;D

No jos tänään yrittäisi ottaa vähän rennommin ja toivotaan naperoillekkin kiukuttomampaa päivää, sytytetään kynttilät ja vietetään .1 adventtia :)

Hyvää Joulun odotusta kaikille!