Edellisestä postauksesta on hurahtanut jo kuukausi ja rehellisesti sanoen koko kuukauden aikana en kyllä montaakaan ajatusta blogille ole uhrannut. Takana on melkoinen kuukausi, mutta sanotaanko näin, että mikä ei tapa niin se vahvistaa. Sehän on huomattu jo moneen otteeseen tässä elämän aikana. Mutta onneksi sitä on ehkä vähän kieroutunut luonne, sillä kun elämä vähän ruoskii, niin sitä ottaa vaistomaisesti sen asenteen, että 6-0 takaisin.... ähäkutti, luulitkos minut nujertavas ;)
Taivas löi tulta eräänä aamuna kouluun vientireissulla.
Joskus kannattaa pysähtyä hetkeksi, jotta voi huomata kuinka kaunista oikeastaan ympärillä on.
Joskus kannattaa pysähtyä hetkeksi, jotta voi huomata kuinka kaunista oikeastaan ympärillä on.
Kulunut kuukausi on ollut melkoista matalalentoa. Jotenkin tuntuu, että arkipäivät menee niin minuutilleen aikataulutettuna ja ties kuinka monta ylimääräistäkin juttua on kaikkien normimenojen lisäksi pitänyt päiviin sisällyttää. No kaikesta on selvitty ja illat on olleet edelleenkin ihan sitä omaa aikaa :D Ja jos joku kysyy, että miten sen oon onnistunut tekemään, vastaus on: Ei harmainta aavistustakaan! Viikonloppuna sitten meinaa jo tulla aika pitkäksi, kun ei välttämättä tarvitse mihinkään mennä... ja minähän en edelleenkään juuri osaa rennosti ottaa... kuinkahan vanhaksi sitä pitää elää, että osais olla oikeasti tekemättä yhtään mitään järkevää?
Jotenkin tuntuu siltä, että en taida oppia koskaan! Toisaalta, tartteeko mun ees oppia olemaan tekemättä mitään? Ei tartte!
Ja tässä vaiheessa tiedän jo, että tammikuu ei näytä yhtään sen helpommalta taikka vapaammalta kuin edellisetkään. Kalenteri täyttyy jo uhkaavaa vauhtia, paitsi että mulla vielä se kalenteri on kaupassa ja muistettavat hommat paperilla ja luultavasti kohta ne paperit on hukassa...
On ollut koulun itsenäisyysjuhlista lähtien kaikenlaista ja johan se joulukin painaa jo päälle uhkaavasti. Luojan kiitos, mulla ei nuita pikkujouluja ole tiedossa ensimmäisiäkään.
No vaikka olisikin niin tuskin menisin, ei oo oikein mun juttu mitkään ylimääräiset ryyppäjäiset.
Koulun järjestämä itsenäisyysjuhla oli kyllä kaunis ja ihana tapahtuma. Lapset esiintyivät niin täydellä tunteella ja pitihän sitä luonnollisesti vähän nessupakettiakin kaivaa esille...
Milloinpa sitä kykenisi ilman liikutusta mitään esityksiä katsomaan.
Peiliselhvie... todistusaineistoa siitä, että mulla on ollut päällä MEKKO ja jalassa KORKKARIT
eikä leggarit ja lenkkarit
eikä leggarit ja lenkkarit
Ensi sunnuntaina kaivellaan nessuja taas esille, kun on lasten kauneimmat joululaulut tiedossa ja meidänkin kerholainen siellä on laulamassa meille.
Tänään on vietetty Itsenäisyyspäivää ihan rauhallisesti kotosalla. Tuntematon Sotilas piti tietenkin katsoa ja eilen katsoin osan uudemmastakin versiosta... uni vaan voitti, ettei ihan loppuun asti jaksanut katsoa. Uusinta Tuntematonta Sotilasta en ole edes nähnyt vielä, mutta ehkä joskus vielä senkin saan katsottua. Mutta Alkuperäinen on silti aina mun sydämessä paikalla nro 1, vaikka sen sanatarkasti ulkoa muistankin.... ja kirjankin muistan ulkoa.
Nyt aletaan keskittymään linnan juhliin ja pukuloiston arvosteluun...
Ihanaa Itsenäisyyspäivän jatkoa jokaiselle ja
ONNEA 100 VUOTIAALLE SUOMELLE!
ONNEA 100 VUOTIAALLE SUOMELLE!
