06 syyskuuta 2016

Kilpajuoksua

Huhheijjaa! Melkosta haipakkaa on ollut ja niin kuin otsikkokin sen kertoo, melkoista kilpajuoksua kellon kanssa. Arkipäivät meni koulun aloituksen jälkeen ihan tuon koululaisen lukujärjestyksen mukaan, mutta nyt on nuo nuorimmatkin aloittaneet kerhoilut, joten pakka pölähti taas sekaisin.
Nyt siis tytölllä on 3 kertaa viikossa kerho ja nuorimmaisella 2 kertaa. Oman haasteensa siihen tuo se, että ovat tietenkin eri ryhmissä, mutta samana päivänä. Yksi kerhoilee aamusta ja toinen iltapäivän ryhmässä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että juoksen kerhopäivisin melkein minuuttiaikataululla edestakaisin, jotta ehdin kerhojen välissä laittaa ruuan ja kaikki muutkin hommat on hoidettava hakujen ja vientien välissä. Täytyy kyllä sanoa, että taitaa vielä vähän vaatia harjoittelua tämä aikatauluttaminen, jotta kaiken saa taas rullaamaan ajallaan. Mutta hienoahan se on, että lapset pääsee touhuamaan ja oppimaan uusia juttuja ja ne kaverit! Samanikäisten seura on todella tärkeää, onhan nämä niin samanikäisiä meillä, mutta muiden lasten seura tekee todella hyvää. Ja vaikka se mulle aiheuttaakin pieniä aikataulupaineita, että eri kerhoryhmissä ovat, on se kuitenkin ihan loistava juttu, eivätpä ole niin kiinni toisissaan ja leiki ainoastaan keskenään.



Syksyisissä maisemissa mennään, tänä aamuna kännykkä väitti lämpöasteita olevan tasan 2.
Raikas keli, mutta mää tykkään, kun voi vetää villasukat jalkaan :D




Koulun aloitus on sujunut esikoiselta hyvin. Ainoa ongelma on tainnut olla tuo mun ylihuolehtivuus :D No, on se äitinä oikeasti todella vaikeaa löysätä sitä otettaan lapsesta ja luottaa siihen pieneen ihmisen. Tai luotan kyllä, mutta kaikki mahdolliset onnettomuuden uhat ja muut mörköt kummittelee takaraivossa. No kyllä se tästä, poika taitaa olla fiksumpi kuin äitinsä ;)

Pitäispä joskus laittaa ihan ylös viikon ajan kaikki touhut, menot ja tekemiset ihan kotitöitä myöten, jotta näkisi itsekkin millaisia nämä viikot oikeasti on. Siitä voisi jonkinlaisen postauksenkin vaikkapa koostaa.
Kun arki on yhtä matalalentoa, niin täytyy suosia nopeita ruokia... Lapsetkin tykkää tästä lisäkkeestä, eli wokkivihanneksia ja paistettuja perunoita. Toimii melkeimpä minkä tahansa kanssa, pihvit, kalapuikot, uunikala, kana, jne... Valmistuu nopeasti ja toisaalta, ruuan hävikkikin pienenee taas vähän, kun voi käyttää edellisenä päivänä keitetyt perunat. 


Nyt täytynee taas alkaa tosihommiin, jotta pysytään aikataulussa. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)