03 heinäkuuta 2015

Kesätuulia ja uusia tuulia

No nyt on ollut jo sellaiset ilmat, että on voinut oikeasti sanoa, että nyt on kesä! Tosin tuota vettä ollaan saatu niskaan kuitenkin ajoittain, mutta onneksi on ollut kuitenkin hyviäkin ilmoja ja on saatu nauttia myös auringosta.

Käytiin tuossa yhtenä iltana miehen kanssa vähän kaksistaan pienellä venereissulla.
Mukavaa oli ja melkoisen kesäiset maisemat. Siellä kyllä toisaalta hermo lepäsi, mutta mulla on lievästi pelko vettä kohtaan, joten pikku kauhistus liittyi aika tiiviisti mukaan. No jokatapauksessa, kivaa oli vaikka vähän hirvittikin :D




Kyllähän näissä maisemissa sielu lepää! Vesi on aina ollut mulle jotenkin rauhoittava elementti, vaikkakin sitä toisaalta vähän pelkäänkin... Kyllä Suomen luonto kesäisin on niin kaunis, että siitä ei voi muuta kuin nauttia. Tuollakin hetkittäin tuntui aika pysähtyneen!


Maanantaina puhaltaa sitten täysin uudet tuulet! Mä aloitan TYÖT! Ihan oikeat työt!
Kaikki tapahtui niin nopealla aikataululla, että eilen asian selvittyä, meinasin ensin ratketa liitoksistani, mutta silti asiaa oli aivan uskomattoman vaikea käsittää, ehkä vähän epäusko vaivaa vieläkin, että voiko tää oikeasti olla totta! Näillä näkymin kyseessä ei ole kuin kuukauden työpätkä, mutta olen siitäkin enemmän kuin onnellinen. Jostain se työelämään paluu on aina aloitettava. 
Suuri, kaunis kiitos mun ihanalle ystävälle, joka tästä mulle vinkkasi <3

Blogia en ole missään nimessä jättämässä, vaan tämä säilyy hyvänä harrastuksena edelleen.
Jännittyneenä odotan maanantaita! Ehkä minäkin jopa pitkästä aikaa opin erottamaan arkipäivät viikonlopuista :D Näin kotiäitinä niitä ei juurikaan ole toisistaan erottanut.

Ihanaa viikonloppua jokaiselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)