Nyt on sitten aloitettu ihan toden teolla projekti nimeltä; Potta!
Eli tarkoituksena heittää lopullisesti hyvästit esikoisen vaippailuille. Onhan näitä satunnaisia potallakäyntejä ja siinä onnistumisiakin harjoitettu tässä jo jonkin aikaa, mutta nyt heitettiin vaipat mäkeen heti kertalaakista.
Pyykkiähän se äiteelle tietenkin tietää, mutta palkitsee se tämäkin sitten ajan kanssa.
Ahkerasti tuota onkin nyt potalla kuljettu, välillä vähän turhankin ahkeraan, mutta sitähän se on. Se kun on jännää niin sitten sitä istutaan siellä. No samapa tuo minulle on että juonko päiväkahvini vessan kynnyksellä istuen vaiko jossain muualla, samalta tuo tuntui maistuvan vessassakin juotuna ;D
Tälläiset eteenpäin vievät projektit vaan tuovat yhtäkkiä mieleen sen, että kuinka julmettua vauhtia tuo aika menee eteenpäin! Justhan tuo vesseli oli vielä aivan vauva ja nyt se omatoimisest pyytää vessaan, syö ruokansa itse ja osaa siitä vielä kiittääkkin ja osaapa pikku-mies itse siivota jo jälkensäkin.... sikäli mikäli se sattuu juuri sillä hetkellä huvittamaan... Kauheeta! Mulla ei ole enää kuin 1 vauva!
Ja äitin ajankulu-järkytyksiä kun vielä lisätään niin 3 vuotta tulee herralla ikää ensi syksynä, joten kerhot ynnä muut tällaisetkin tulevat jo meille ajankohtaisiksi. Vaikka pienet lapset verottavatkin aikuisten voimavaroja välillä enemmän kuin tarpeeksi, jollain tavalla tämä ajan ohi vilahtaminen on myös haikeaa.
Lapset todellakin kasvaa niin hurjaa vauhtia, että ei siitä rankasta vauva-ajasta ehdi edes oikeasti nauttia kun huomaakin sen vauvan olevan jo oikeasti ISO!
ja toinenkin vauva tulee jo 8 kk tässä kuussa ja juurihan sekin syntyi! Silmät saa olla selässäkin, sillä ryömintä vaihde alkaa menemään päälle ihan tosissaan ja ei se kaukana ole se konttaaminenkaan eikä sekään enää kaukana ole, että neiti konkoilee ylös tukea vasten... Voi taivas... mihin mä näiden kanssa joudun?!?
Esikoista odottaessa se tuntui olevan jossain hiivatin kaukana, hamassa tulevaisuudessa se hetki, että lapsukainen lähtisi kerhoihin ym, mutta nyt sen vasta huomaa, että sehän on loppujen lopuksi ihan kohta ja kolme vuotta elämästä on mennyt kuin siivillä, ilman että sitä on ehtinyt edes tajuta!
Jos aika tosiaan kuluu tälläista vauhtia ja ihan huomaamatta, kohta on edessä se tilanne, että muksut lähtee kouluun! Hyi, ei pitäne ajatella ihan noin pitkälle vielä.... iskee pian stressi päälle, että sitähän ryökäle vanhenee itsekkin....
Niinhän se on, että se tosiaan menee aika niin joutuin että ei o tosikaan!Sitä vaipparallia tässä nyt kuukauden harjoitelleena ja muistan kyllä omankin lapsen kohalta voi kyllä sanua että kyllä se sitte tosiaan palkitaan ku ei tarvii niitä vaippoja enää kantaa kaupasta! ja kuin lapsi ilostuu kun sitä saalista pottaan tulee!! Vaikka tuleehan niitäkin tietysti että vaikka kuin kyyvittet potalle ns. kakalle ja kun sinne ei mitään sitte tuukaan, niin annas olla, kun laitat vaipan, menee about 5 min ja kakka on vaipassa...no ei kait siinä, pesulle vaan! Tätähän se alussa on, mutta kuuluu asiaan.
VastaaPoistaJa tuohon itte vanhenemiseen, eihän sitä itessä huomaa tosiaan muuten ku että lapset alkaa olla äitinsä mittaisia niin TÄYTYYHÄN sitä iteki jo olla hieman vanhentunu...no ei vaineskaa, ikä on vain numeroita, mieli ja sielu voi olla ihan muuta kuin ne numerot eikä niitä kannata tuijottaa. Just oon huomannu iteki että se on ihan se ja sama millä vuosilla oot, teot ja sanat puhuvat puolestaan, tietysti hyvän maun rajoissa!
Näin se menee! Minäkin täytän yhä edelleen aina sen 20 vee ;) Mut aattelin minä nostaa vuosien lukumäärää viimeistään siinä vaiheessa sinne 25 vuoteen, kun esikoinen saa ajokortin ;D Noo, kunhan tosiaan niissä hyvän maun rajoissa pysytään, niin niillä numeroilla ei todellakaan ole mitään merkitystä, pääasia että itellä on hyvä olla ja hauskaa!
Poista