13 elokuuta 2013

Uutta odotellessa

Tänä aamuna päällä oli sellaisen suuruusluokan virtapiikki, että heikompaa varmasti ois jo hirvittäny...
Tuli tekaistua vähän kaikenlaista sellaisella tahdilla, että lopulta nämä jokapäiväiset kotihommat oli tehty jo kovasti ennen puoltapäivää. No aamusella siinä tuumailinkin, että tälle päivälle saisi siis tehtyä isommat postaukset kumpaankin blogiin... Juu, saahan sitä aina lämpimikseen kuvitella!
Päivät menee ja tunnit katoaa johonkin... tietäis vaan minne....

Tuossa kun iltasella ajattelin aloittavani kirjoittamisen, eipä ollut mitään kirjoitettavaa.
Luultavasti se viimeinenkin toimiva järjenjuoksu on sekin pakattu muuttolaatikkoon ja löytynee sitten uudessa osoitteessa ;) Elämä on siis aikalailla pakattu laatikoihin ja on sinne yrittänyt tunkea lapsetkin,  mutta ne sentään olen jättänyt vielä pakkaamatta :) Tämä on varmaan meidän perheen parhaiten organioitu muutto, sillä koskaan en ole saanut kaikkea järjestettyä näin mallikkaasti jo tässä vaiheessa ennen muuttoa.
Nyt siis vain laskeskelen päiviä, tunteja ja minuutteja, että pääsee itse asiaan.

Kieltämättä tallaiselle järjestyksen ihmiselle, jolle kaiken pitää olla siellä missä pitääkin ja paikkojen kunnossa, tämä laatikkoelämä ja sekasotku on jotain maan päällistä helvettiä ja raastaa siis ne vähäisetkin hermon rippeet tuhansiksi pirstaleiksi. Ai että, mä odotan että pääsen laittamaan taas kaiken kuosiinsa ja se hetki, kun uusi koti alkaa näyttämään kodilta... Vaikka päiviä muuttoon ei enää montaa ole, tuntuu tuokin ajatus aika kaukaiselta vielä ja hermoja siis kysytään...

Pieniä kauneuksia kuitenkin hermojen kasassa pitämiseksi







Nyt taitaa tulla pieni päivitystauko, että saadaan se elämä myös purettua sieltä laatikoista ja sen jälkeen jatketaan uusin kujein. Luvassa on uutta ulkoasua ja paljon uusia postauksia. Kunhan tässä saan itselleni uuden lelun "uusi kamera siis tuloillaan" tulette saamaan entistä enemmän kunnon kuvapostauksia :)
Pitäkäähän itsestänne huolta ja palataan kuuluville taas muuton jälkeen <3

PS. unohdimpas tuossa alkuun mainita, että postauspäivitykset ja jatkossa muutakin löytyy nyt myös Twitteristä nimellä Clivianna ;)


- Clivianna -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)