26 kesäkuuta 2014

Grillivinkki

Edellisessä postauksessa vähän lupailin ohjetta noihin perunanyytteihin, joita tekaisin juhannukseksi.
Todella maistuvia ja enemmän kuin yksinkertaisia tehdä.

Perunanyytit

Kuori jokaista ruokailijaa kohden n. 2 perunaa. Keitä kuoritut perunat puolikypsiksi, ja pilko aika isoiksi kuutioiksi.

Laita kuutiot folion päälle ja lorauta tilkkanen ruökaöljyä peruinoiden päälle.
Lisää perunoiden päälle aromisuolaa ja valkosipulijauhetta (myös tuore tietenkin käy), mausteita muutenkin voi lisätä ihan oman maun mukaan. Lisää perunoiden päälle vielä vähän sipulisilppua. Tämäkin ihan omien makutottumusten mukaan. Yhtä hyvin käy tavalline sipuli kuin vaikkapa kevätsipulin varretkin :)

Lopuksi laita peruinoiden päälle vielä kunnon nokare tuorejuustoa ja sitten folionyytti kiinni ja grilliin.
Itse käytin yrttimaustettua tuorejuustoa, mutta mikä tahansa muukin käy ihan yhtä hyvin, jälleen ihan oman maun mukaan :)

Nyytit kannatta ensin laittaa grilliin ylätasolle jos mahdollista, jotta saavat siellä hautua loppuun asti kypsiksi ja vasta loppuvaiheessa siirtää ne ihan grillitasolle.


Perunat ehtii kyspyä loppuun asti samalla, kun grillailet kaiken muunkin.

Kokeilkaapas! Tosi yksinkertaista ja todella täyttävää ja maukasta. Seuraavalla kerralla taidan kokeilla perunoita pestokastikkeella höystettynä!

Hyvää ruokahalua ja hyviä grillauskelejä!

4 kommenttia:

  1. Mitä laitat noihin tomaatteihin mausteiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatteihin olene mausteiksi lisännyt ainoastaan aromisuolaa ja pizzamaustetta, joskus myös olen käyttänyt yrttisuolaa ja oreganoa, toimii :)

      Poista

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)