15 marraskuuta 2015

Tuotetestauksia

Se ois taas sunnuntai. Nämä viikot menee ihan jäätävää vauhtia ja nyt on tuntunu kyllä viime päivinä, että mä en oikeasti ehdi mihinkään. Tämäkin postaus on odotellut jo ihan liian pitkään, mutta jospa mä nyt saisin tämän ihan jo julkaisuun asti.

Anna-Leenalta saatuja tuotteita siis jälleen esittelyyn :)


Mineral Protect -yhdistettä ja DRYcontrol-tekniikkaa sisältävä antiperspiranttirolli.
Tämä oikeasti toimii ja pitää todella pitkään raikkaana. Eipä ole pettänyt missään olosuhteissa vaikka on tullut tehtyä ja mentyä enemmänkin. Tuoksu on miellyttävän raikas ja ainakaan itselläni ei tämän kanssa ole ollut sitä ongelmaa, että kuivattaisi kainaloiden ihoa ja saisi aikaan kutinaa ynnä muuta. Suosittelen varsinkin aktiivisille liikkujille.


Kaikille hiustyypeille sopiva shampoo sisältää mm. argan- ja ruusuöljyjä.
Tämä jättää hiukset ihanan pehmeiksi ja helposti kammattaviksi.
Vaahto on ylellisen pehmeän tuntuinen ja tuote peseytyy helposti pois hiuksesta.
Tästä sarjasta haluan ehdottomasti päästä testaamaan jokaisen tuotteen! Sarjaan kuuluu shampoon lisäksi hoitoaine, hiusnaamio ja 2 erilaista hoitoöljyä. Aivan pakko tulevaisuudessa testata ne kaikki!

Vadelma-kuorinta <3
Tämä tekee ihosta todella kirkkaan ja raikkaan. Kuorinta sisältää C-, B- ja E-vitamiinirikasta vadelmauutetta ja mantelinkuorirakeet poistavat kuolleet ihosolut todella tehokkaasti.
Parasta ainakin omalla kohdalla tässä oli se, että ainakin nin vähänkin kylmemmillä ilmoilla kasvojen iho tahtoo olla todella pintakuiva ja kuorinnat yleensä kuivatavat ihoa lisää ja sitten taistellaankin hilseilevän ihon kanssa. Tämä ei ainakaan site tee. ihosta tulee todella raikas ja pehmeä.
Suosittelen! Tämä jäänee ihan vakiovarusteeksi viikoittaiseen ihonhoitoon.
Muutenkin, jos Oriflamen tuotteet ja Oriflame työnä sattuu kiinnostamaan,
ottakaapa yhteys Anna-Leenaan, häneltä saatte takuulla parhaat ja ammattitaitoisimmat vastaukset ihan kaikkeen mieltä askarruttavaan kysymykseen!

Mukavaa sunnuntaita kaikille, muistakaa hemmotella itseänne :)




2 kommenttia:

  1. Mulla on tuo sama OF: n dödö ja se on huippuhyvä! Oon kokeillut vaikka mitä apteekin dödöjä voimakkaaseen hikoiluuni ja jostain ihmeen syystä OF:n dödöt toimii mulla parhaiten. Vaikka niissä on tuoksua, niin se ei jää iholle. Suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, ne vaan toimii! Itsekkin tykkään tosissaan näistä :)

      Poista

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)