06 joulukuuta 2016

SANTAPARK *kuvia*

Tässä kohta parisen viikkoa sitten pakattiin tytön kummitätin kanssa lapsukaiset autoon ja käännettiin auton nokka kohti Rovaniemeä ja Santaparkkia. Muksut oli tietenkin tuskissaan odottaneet reissua kuin kuuta nousevaa ja kun lähdön hetki koitti, oli riemu ja odotus lähes käsin kosketeltavaa.

Tässä viikko on mennyt jo sairastuvalla ollessa, sillä heti reissun jälkeisenä maanantaina alkoi sairastamaan ensimmäinen ja viikolla sitten loputkin. Tarkka oli ajoitus lasten sairastumiselle, että reissu saatiin tehtyä vielä täysissä voimissa. Tällä hetkellä flunssa sitten koittaa kaataa minua sängynpohjalle ja päivä on mennyt teekumi kourassa ja nenäliina nenässä, no onneksi sentään telkkarista tulee tuntematon sotilas!

Mutta palataampa kuvien muodossa tuohon meidän reissuun:

Maan alta tuleva lahjaliukuhihna, tätä meille esitteli erittäin ammattitaitoinen tonttu,
joka myös ohjeisti laittamaan korvan lattiaa vasten, jolloin saattoi kuulla tonttupajan kilkatuksen ja työkalujen äänet.... arvatkaa oliki lapset silmät suurella ihmetyksestä :D


Jäämaailma, täällä siis oli kaikki jäätä... no ei sentään lattia, mutta muuten kyllä.
Aika huikea paikka valoineen kaikkineen

Jääprinsessan valtaistuin, toki tuo tietenkin käytiin koeistumassa :D


Joulupukin pajakylää



Tonttukoulussa

Valmistuttiin tonttukoulusta ja nyt me osataan mm. hiiviskellä toisten ikkunoiden takana ja tehdä tonttukurkistuksia :D

Piparipaja
Täällä käytiin koristelemassa omat piparit = sotkemassa ja tuuskaamassa totaalisesti

Luolakäytävä, arvatkaa oliko lapsilla jännät paikat...
Tämä on siis sisäänkäynti Santaparkkiin

Rekiretki -juna. Tää oli ehdottomasti parasta, yksityiskohtia ja katseltavaa oli niin paljon että käytiin 3 kertaa ajelulla :D ja siltikin jäi takuulla vielä jotain huomaamatta.

Joulupukin luona toki käytiin myös ja kuultiin, että kyllä me aika kilttejä ollaan oltu eli aattona tavataan taas.

Kyllä tuo paikka kokonaisuudessaan sekä Santapark että Joulupukin pajakylä on niin käymisen arvoinen kokonaisuus, että ehdottomasti suosittelen jokaiselle. Ja ihan lapselle kuin aikuisellekin.
Santaparkin rannekkeella tosiaan saa sen 2 päivää hillua ihan mielin määrin ja nähtävää ja koettavaa tosiaankin riittää. Mulle itselle se tunnelma ja ne valot oli ihan ehdottomasti parasta.
Pajakylän valoja olisi voinut kaikessa hiljaisuudessa ihmetellä ja ihastella loputtomiin.

Meillä oli tosi mahtava reissu ja tätä kautta KIITOS jokaiselle,
joka tämän reissun meille mahdollisti <3






1 kommentti:

  1. Voi miten ihania kuvia, on se todella hieno paikka!siinä on varmasti lasten silmät loistaneet ja aivan varmasti on ollut aikuisellekin katsomista. Lapset varmasti muistaa lopuikänsä tuon reissun. Jo tuo käytävä sinne itse Santaparkkiin on niin jännittävän näköinen, että voi vaan kuvitella, miten lapsia on kutkuttanut lähteä seikkailuun. Se muuten on hyvä että saa kahtena päivänä käydä samalla lipulla, koska katsottavaa on niin paljon, että eihän yhdellä kerralla ehdi huomata kaikkea. Aivan mahtava postaus.Eihän sitä tiedä, jos Joulupukki tuo lapsille vielä kirjeet Korvatunturilta....

    VastaaPoista

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)