01 syyskuuta 2013

Kuka, Mitä, HÄH?

Eli 100 tykkääjän spesiaali :)
100 tykkäystä mennä pamahti Facebookissa rikki tuossa loppuviikosta ja tässä siis lupaamani spesiaalipostaus. Järkeilin asian niin, että koska lukijakunta on kasvanut HUIMASTI viimeviikkojen aikana on varmaan spesiaalina ihan paikallaan tehdä tarkempi raportti siitä, kuka ja mikä on Clivianna ja mitä kaikkea tuon nimen takaa löytyy :)

TAUSTAA
Clivianna nimi tulee edesmenneeltä koiraltani :) Koira ole viralliselta nimeltään Huvituulen Clivia ja tästä juontuu siis nimimerkkini Clivianna, jota olen käyttänyt liki kaikissa yhteyksissä jo vuosikaudet.
Bloggaaminen alkoi aikoinaan koiraharrastuksen myötä, jolloin pidin blogissani treenipäiväkirjaa.
Tästä se kaikki lähti. Bloggaaminen on ollut aiemmin ajoittaista ja on ollut pitkiäkin aikoja, että en ole päivityksiä tehnyt, mutta nykyään tämä on enemmän kuin harrastus, tämä on oikeamminkin elämäntapa, josta haaveilen itselleni jossain muodossa myös elämäntyötä ;)

Bloggaaminen on minulle loistavaa vastapainoa sille lapsiperhearjelle, joka imaisee mehut aktiivisemmastakin ihmisestä. Tänne voi lähestulkoon itkeä arjen murheet, jakaa ne arjen pienet ilot ja joskus jopa jakaa pieniä, mutta kultaakin kalliimpia neuvoja lukijoille.

Tulevaisuuteen olen kaavaillut tänne blogiin juttusarjaa näiden normaalien arkipostausten rinnalle, jossa alan esittelemään synnyinseutuani ja mitä sieltä löytyy ja seuraavaksi siirrytään tähän nykyiseen asuinseutuuni. Luvassa on siis monia ja monia pieniä juttuja, joita ei ehkä muuten tulisi muille kerrottua. Kannattaa siis pysyä kuulolla. Bloggaan siis toisessakin blogissa, joka löytyy TÄÄLTÄ

KUKA


Nimimerkin Clivianna takaa löytyy siis tavallinen kotiäiti. Elokuussa tuli mittariin ikää 33 vuotta.
Perheeseeni kuuluu rakas aviomies ja meidän 3 ihanaa mini-ihmistä.  Aleksi kohta 4v, Milja 2v ja Miro 1v.
Perheeseemme kuuluu myös vaihteleva määrä vieraita, jotka tässä talossa on tapana kaikki laskea omaan pesueeseen kuuluviksi :) Eli meillä on talo, joka elää aina :) Vilskettä ja vilinää riittää, mutta toisaalta....
Ilman sitä vilinää ja hulinaa en varmasti enää osaisi edes olla.




Koulutukseltani olen merkonomi ja liki valmis datanomi... Datanomin opinnot jäi aikoinaan ihan viittä vaille kesken... Töitä olen tehnyt monipuolisesti ja olenkin ollut onnekkaassa asemassa, sillä kaikissa yöpaikoissani olen päässyt toteuttamaan itseäni ja olen työstäni saanut nauttia, puhumattakaan siitä, että kultaakin kalliimmat opit sekä työ- että arkielämään on jäänyt niin selkäytimeen, että nyt voin jo jakaa niitä eteenpäin.

Asumme Oulun lähikunnassa Limingassa, tarkalleen ottaen Liminkaan kuuluvassa Tupoksessa ja tämä on mitä ihanteellisin paikka meille. Ei liian kaupungissa, mutta ei liian maalla. Juuri siinä sopivassa välimaastossa, jossa kaikki palvelut on sopivan matkan etäisyydellä.

Näkymä meidän takaterassilta
Voiko tällaisessa paikassa muuta kuin viihtyä? :)


Ainoa harrastukseni on tämä bloggaaminen, joka on kuitenkin enemmän kuin pelkkä harrastus.
Jonkin verran, mitä nyt aikaa jää... lueskelen lehtiä ja nettiä, joista aika paljon ammennan ideoita näihin blogiteksteihin. Kaikki aika, jota jää, käytän yleensä näihin bloggaamisiin ja muu aika meneekin sitten tämän arjen pyörittämisessä ja sitä pyöritystä tunnetusti riittää :)

Parhaiten minut voi bongata kotoa tai ruokakaupasta :D Yöelämästä minua on turha hakea ja jos sellainen ihme joskus tapahtuu istun luultavasti auton ratissa :) Absolutisti en ole, mutta yöelämä ja baarit kuuluvat jollekkin muulle kuin minulle ;) Nautin, rentoudun ja pidän hauskaa muilla tavoilla ja jos on riittävän hyvä syntymähumala ja riittävä pilke silmäkulmassa, pärjää erinomaisesti ilman alkoholiakin ;)


Tämän näköisenä minut yleisimmin voi bongailla ruokakauppareissuilta :)


Tässäpä pieni raportti siitä mikä ja kuka on Clivianna, jos jotain kysyttävää tulee, ottakaa reilusti yhteyttä ja otan enemmän kuin mielelläni vastaan ideoita, ajatuksia ja toiveita tulevista postauksista.
Teille lukijoille minä tätä teen ja yritän toiveiden mukaan kehittää blogia kaikkien toiveita vastaavaksi.

Tuhannet kiitokset kaikille lukijoilleni ja tästä jatketaan hyvillämielin kokoajan kasvavan lukijakunnan kanssa <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)