Pikkukylän kasvatti, syrjäinen asuinpaikka... kaukana kaikesta, vaikka olikin... oli se silloin hiljaiselle ehkäpä jopa aralle koulutytölle se maailman paras paikka ja on se sitä vieläkin. Ujohko ja hiljainen pikku tyttö aloittaa koulutiensä. Tuttuja kasvoja on aiemmista kerhoista, mutta varsinaisia kavereita ei.
Ulkopuolisuus on ahdistavaa. kouluvuosien jatkuessa pienissä piireissä tulee kavereita, joista tuli ystäviä ihan aikuisiälle asti, mutta vuosien varrrelle mahtuu niin nöyryytystä, alistamista, vähättelyä kuin sitä kammottavaa yksinäisyyttäkin.
Vaikka minua ei varsinaisesti koskaan haukuttu ennen aikuisikää (!) se kouluaikainen ulkopuolisuuden tunne on se päällimmäisin kauhu kouluajoilta. En kokenut väkivaltaa, mutta aika usein se ulkopuoliseksi jättäminen voi olla se pahin asia. Minulle ainakin oli. Sinua vähäteltiin, tuli tunne että et ole riittävän hyvä ollaksesi toisten tasolla.
Joistakin voi vaikuttaa vähäpätöiseltä asialta, jos jätetään vähän ulkopuolelle asioista ja kaikesta, mutta se ei sitä todellakaan ole. Vaikka tuolloin olinkin lapsi, se tunne siitä, että olet kasvoton ja sieluton olento, vailla mitään merkitystä, on aika lamaannuttava ja saa kyyneleet silmiin vielä tänäkin päivänä.
Vaikka vuodet vieri yli kouluaikojen, olenpa aikuisiälläkin saanut kuulla olevani läski huora, sinisilmäinen idiootti, ruma ja vaikka mitä muuta vastaavaa.
No tätäpä ei muuttanut sekään, että tein elämänmuutoksen ja sain painoni täysin normaaliksi,
jopa liian normaaliksi...
Mitä tämä kaikki on aiheuttanut?
Kouluaikaiset kokemukset aiheuttivat sen, että itsetunto aikuisiällä oli miinuksen puolella ja pahasti, on ollut aikoja jolloin on ollut liki pakonomainen miellyttämisen tarve, jotta tulisin hyväksytyksi. Suorittaminen, jopa ylisuorittaminen. Tavoittelin välillä täydellisyyttä vain siksi, että tulisin hyväksytyksi ja olisin riittävän hyvä.
mielettömät ulkonäköpaineet; kun on riittävän monta kertaa kuullut näyttävänsä kamalalta ja rumalta, se tekee tehtävänsä... ei varmaankaan tarvitse tarkentaa yhtään enempää....?
Vääristynyt minäkuva! Vaikka peilistä katsoo takaisin tavallisen näköinen nainen, joka ei ole todellakaan ruma, ei lihava eikä muutenkaan kammottava, silti se omiin silmiin näytti lähinnä suohirviöltä. Teki mieli hautautua peittoihin pimeään huoneeseen, jotta kukaan ei näkisi. Ja välillä se suohirviö on siellä vieläkin, niinä kaikkein huonoimpina hetkinä.
Mutta missä ollaan nyt?
Järjettömän pitkän oman pään sisällä tapahtuneen prosessoinnin ja itsetutkiskelun kautta olen nyt tässä.
No mitä minä nyt oikeasti olen?
Naimissa oleva 3 lapsen äiti, joka bloggaa elämästään julkisesti isolle liudalle lukijoita. Olen esiintynyt puhujana isommalle ihmisjoukolle ilman häivääkään siitä ujoudesta, joka kouluaikana vaivasi. Olen ohjannut elämässään eteenpäin ihmisiä, jotka ovat kokeneet samat asiat kuin minä potenssiin 10 eli todella rankkoja asioita läpikäyneitä ihmisiä. Näytän (ainakin omissa silmissäni) normaalilta, tavalliselta naiselta, joka hymyillessään ja pienellä pilkkeellä silmäkulmassa varustettuna saattaa näyttää jopa kauniilta aina joskus.
Mutta se työmäärä, joka tähän tilanteeseen pääsyyn on tarvittu on ihan sanoin kuvaamaton.
Tätä en kirjoita siksi että olisin katkera yhdellekkään kiusaajistani tai vihaisin heitä.
Ei, minun melkein pitäisi kiittää heitä, ainakin osittain.... vaikka kaikki tapahtunut on aiheuttanut suurta mielipahaa ja tuskaa, niin ilman näitä kokemuksia en olisi yhtä vahva kuin olen nyt. En olisi tässä nyt kirjoittamassa tätäkään tekstiä. .
Mutta kaikilla asiat eivät mene näin. Olen onnekas, sen voin myöntää. Kaikilla asiat eivät mene näin, niin kuin minulla, jokainen ei osaa kääntää eikä pysty kääntämään tapahtunutta pahaa hyväksi.
Siksi teistä lukijoista JOKAINEN!
Jos huomaatte tilanteen, jossa joku jätetään ulkopuoliseksi, nöyryytetään, kiusataan joko henkisesti tai fyysisesti PUUTTUKAA tilanteeseen heti vaikka tilanne näyttäisi ihan vähäiseltä! Näin toimin itsekkin. Olipa kyseessä oma taikka jonkun muun lapsi, olipa kyseessä nuorisoporukka naapurustossa, olipa tilanne mikä tahansa, siihen on puututtava välittömästi! Olen minäkin aikoinani saanut asioihin puuttuessani nuorisolta kuulla olevani vittumainen lehmä, mutta ainakin olen ylpeä lehmä, sillä olen oikealla asialla ja vankalla omakohtaisella kokemuksella ;)
Koskettava tarina! Kovan tien oot kulkenut ja ihana kun olet käynyt asioita läpi! Sieltä on tullut esiin vahva nainen!! Joskus ne inhottavimnat asiat tekee meistä vahvimpia kun muistaa ettei katkeroidu! :)
VastaaPoista