12 tammikuuta 2017

Tango Wellness Motivator yhteenveto

Nyt on varmaan aika tehdä vähän yhteenvetoa, sillä Tango Wellness Motivator aktiivisuusranneke on ollut minulla käytössä jo lähemmäs vuoden. Tai no kevään korvalla taitaa se vuosi tulla täyteen.
Kokemuksia on kuitenkin kertynyt jo aika reippaasti eli tässä listauksena omia huomioita rannekkeen käytöstä.




- Oma jaksaminen on parantunut huomattavasti
kun tuon 10000 pitää minimi tavoitteena, sillä on jo todella suuri merkitys päivittäiseen jaksamiseen. Omat päivittäiset määrät menee jo siellä lähempänä 20000 askelta/pvä

Aamupäivän aktiivisuutta

- Peruskunto on nyt hyvällä tasolla
muutaman kilometrin lenkki ei tunnu enää missään, ennen oli toisin ja kunto huomattavasti nykyistä huonompi. Muutoksen ja kehityksen kieltämättä huomasi aika pian, kun rannekkeen kanssa tosissaan alkoi liikkumaan

- Ranneke todella aktivoi liikkumaan
Muutamia kertoja vuoden aikana olen ollut ilman ranneketta muutamia päiviä. Ensimmäisinä päivinä liikkuminen pysyy suunnilleen samana, mutta oleppa useampi päivä ilman ranneketta, niin johan alkaa liikkuminen vähenemään, kun ei ole ranteessa sitä "muistuttajaa"

- Unen laatu on parantunut
Liikunnalla tietenkin on tärkeä merkitys myös unen laatuun, mutta myös se että sitä konkreettisesti voi itse seurata, että nukkuuko syvää vai kevyttä unta ja millaisia määriä. Omalla toiminnalla pystyy valtavasti vaikuttamaan siihen unen laatuun. Esim. rauhoita illat totaalisesti, älä tee mitään mitä ei ole pakko tehdä, älä varsinkaan näprää puhelinta tai tietokonetta ja unohda TV.
Mene AJOISSA sänkyyn!!


Hieman on vähäiseksi jäänyt unet, mutta unen laatu sentään on kohtuullinen...


- Hyötyliikunnan tärkeys
Tuo maaginen 10000 askeleen tavoite on lopulta todella pieni, kun omilla valinnoilla tekee sitä liikuntaa lisää päivään. jos sinulla on ruoka uunissa, se ei tarkoita sitä ettetkö voisi sillä välin käyttää aikaasi hyödyksi, pienimmille matkoille et tarvitse autoa... imurointi on tehokasta liikuntaa :D
ota lapset mukaan heilumaan, kaikilla on kivaa ja askeleita kertyy ihan huomaamatta. Kauppaan mennessä autoa ei tarvitse ajaa lähinnä ovea olevaan parkkiruutuun ;) käytä tämäkin hyväksi ;)

- Kalorinkulutus
Rannekkeen avulla omaa kulutusta on helppo seurata ja säännöstellä omaa ruokailua ja tarvittaessa lisätä liikuntaa, jotta kaikki syöty tulee kulutettua. Toki itse täytyy se vaiva nähdä, että edes suuntaa antavasti laskeskelee sen mitä päivän aikana suuhunsa pistää.

- Ohjelmisto
Tango Wellness Motivatorille on julkaistu ihan uusi ohjelmisto puhelimiin Tango Go,
sen saa myös suomenkieliseksi, ohjelmiston layout on tyylikkäämpi kuin entinen Act2fit -ohjelmisto, itse tykkään tästä uudistuksesta kovasti.

- Hinta-/laatusuhde
Tämä ranneke on mielestäni todella edullinen sen tuomiin hyötyihin nähden. Ranneke on käytössä kestävä ja huomaamaton pitää. Tähän kun tottuu niin on ihan alaston olo olla ilman. Ranneke on todella kevyt käytössä ja erittäin helppokäyttöinen.


Kaiken kaikkiaan ranneke on parantanut elämänlaatua paljon. Itse hommiahan se ei kenenkään puolesta tee, mutta on se sellainen muistuttaja, joka kulkee aina mukana, että jotenkin ei vaan tule edes jäätyä sinne sohvan pohjalle. Se minimitavoite on tässä vaiheessa jo niin selkärangassa että lähes joka päivä ranneke hälyyttää 10000 tavoitteen saavuttamista viimeistään klo 15-16 aikoihin :)







sis. yhteistyökumppanin mainoslinkkejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)