On se vaan ihmeellistä, jälleen kerran... Näinhän se aina menee, että tyyntä myrskyn edellä ja sitä rataa.
Sitä kun päivän tai pari lämpimikseen kuvittelee, että ehkäpä tämä kaikki ei olekkaan niin hankalaa, niin johan tulee taas märkää rättiä vasten kasvoja. On se vaan käsittämätöntä, kuinka ihmisen ajatukset ja arvomaailman voi saada sekaisin pienen pienet asiat.
En yleensäkkään voi käsittää näitä itsekeskeisyydestään nauttivia ihmisiä, jotka nauttivat omasta olotilastaan toisten kustannuksella ja ovat saamari vielä niin sokeita, että eivät näe kuinka toisiin voi sattua ja lujaa!
Jos toisen ihmisen arvomaailma on täysin erilainen kuin toisella, niin täytyykö sen toisenkin muuttaa omat arvonsa toisen arvoja vastaavaksi ja siinä sivussa luopua ehkä kaikesta, jonka avulla on elämässään kaiken rakentanut?
Nykymaailmassa ei mikään tunnu olevan pyhää kenellekkään, paitsi se oma napa ja omat nautinnot!
Sitten kun näihin napaansa tuijottajiin iskee (jälleen kerran) se ihmeellinen "herätys", silloin kyllä sitten ruikutetaan elämän surkeutta suureen ääneen ja ihmetellään, miksi asiat on niin julmetun huonosti!
Voin kuulkaas rakkaat lukijani vannoa, että seuraavan kerran kun minulle (jälleen kerran) tullaan marttyyroimaan ja ruikuttamaan sitä elämän surkeutta, niin silloin tulee tekstiä, ja silloin se tulee ihan suullisesti eikä kirjallisessa muodossa. Henkilökohtaisesti alan olla melkoisen kyllästynyt, näihin ruikuttajiin ja huomionhakijoihin. Eiköhän sitä itselläkin ole sen verran tässä elämässä aina niitä murheita, että ei millään enää jaksaisi kuunnella marinoita asioista, jotka on itse aiheutettu ja pahimmassa tapauksessa siinä sivussa vielä tuhotaan muutakin ympärillä olevaa... ja sokeina sitä ei tietenkään tajuta, ennen kuin on jo liian myöhäistä!
Kuinka voikaan olla, että aikuisia ihmisiä viedään kuin pässiä narussa. Toisesa tilanteessa elämän arvot ja haaveet ovat ihan jotain muuta, mutta kun tilanne jälleen edes hieman muuttuu, heittää ne arvot ja kaikki aivan totaalisesti häränpyllyä... Onko siis tarkoitus se, että arvoja ja itselle tärkeitä asioita muutetaan sen mukaan, mitä tilanne ja ympäristä vaatii? Mitä periaatteellisuutta tuo on? Tuo on tasan oman itsensä heikkoutta!
Helppohan se on esittää periaatteellista, jolla on tavoitteita ja haaveita, kun itse heti pienen tilaisuuden tuhoaa niitä haaveita ja tavoitteita itseltään ja sokeana tuijottaen omaa napaa, tulee tuhonneeksi kaiken myös muilta!
Miten ihmiset voi olla noin ajattelemattomia ja niin saamarin itsekeskeisiä!
Miten voidaan olla niin kykenemättömiä pitämään kiinni itselle tärkeistä asioista?
Voi onko ne sittenkään niin tärkeitä...? vai perustuuko kaikki siihen, että puhutaan mitä tilanne vaatii?
Eli onko kaikki sittenkin vain uskottelua toisille, vaikka omakin sisin kärsii siitä...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)