26 lokakuuta 2013

Koti Vol. 2 ja tulevia uusia tuulia

Tässä olen päivätolkulla kyennyt vain fiilistelemään tätä kotia. Tavarat on sijoittuneet paikoilleen, vaikka välillä tuntuukin, että kaikki on vielä ihan hukassa. No ehkä asiaan saattaa vähän vaikuttaa sekin, että järjestelin paikkoja yhtenäkin yönä n. 02 saakka ja herätys oli ollut aamulla jo ennen kuutta :D
Ehkä sitä ei siihen aikaan enää saa mitään loogista järjestystä tavaroille aikaiseksi...
No tavarat hakee itse paikkansa aikanaan.

Tässä tulee teille vielä muutamia kuvia meidän huushollista.
Seuraavaksi on tulossa isoja muutoksia näihin blogijuttuihin, kun nämä minun kaksi blogia yhdystyvät yhdeksi :)
Edessä on siis iso työ, mutta jospa se palkitsisi sekä lukijat että minut. Tarkoituksena on, että tämän yhdistymisprosessin jälkeen blogista löytyy takuuvarmasti juttua jokaiselle.
Kirjoitukset tulevat aihepiireittäin ja tunnisteiden perusteella, jokainen voi valita luettavakseen sen mikä milloinkin sattuu kiinnostamaan. Toivottavasti tämä muutos teitä sitten miellyttää ja jokaiselle todella löytyy jotain. Ideoita ja ajatuksia otan teiltäkin vastaan enemmän kuin mielelläni :)
Miltäs kuulostaa?

Mutta tässä kuitenkin nyt vielä ne lisäkuvat kodistamme :) Alkaa näyttää jo vähän valmiimmalta.









Fiilistelyä takkatulen äärellä... :)

Rentouttavaa viikonloppua kaikille! <3

3 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta blogista ja noista ihanista kuvista!
    Tosissaan unelmakoti...AIVAN IHANA !!!
    Kyllähän myös lapset nauttivat ihmeissään.
    Onnea vieläkin uuteen kotiinne
    ihan jokaiselle pienimmästä suurimpaan !!!
    Eihän siellä voi kun fiilistellä
    ja nautiskella ympäri vuorokauden.
    Ihanaa viikonloppua teillekin !!!
    Jäädään seuraamaan uudistuksia :)
    Haleja sinulle ja perheellesi !!!

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis koti! Onnittelut uuteen kotiin. Jään seuraamaan blogia. :)

    VastaaPoista
  3. Uusi koti oli todella kaunis, kun kävimmä torstaina...Ja niinhän se on että koti on paras paikka, siellä ainakin viihtyy...Onnea uuteen kotiin ja ollaan yhteyksissä! Terkkuja lapsille ja koko sakille!

    VastaaPoista

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)