29 huhtikuuta 2015

Kuvakuulumisia

Jaaha, taas on päivät hijahtaneet ohi niin jäätävää vauhtia, ettei meinaa mukana pysyä. Vaikka nyt ei normaalia arkea kummempia menoja ole ollutkaan, niin silti tuntuu että kaikki päivät on olleet niin täynnä tekemistä, etteipä ole ehtinyt koneelle juuri istahtaa. Tai jos on ehtinytkin, niin ei ole enää jaksanut (kyennyt) saamaan mitään järjellistä aikaiseksi.

Kevät tulee ihan tohinalla ja parin viimepäivän aikana on täälläkin alkanut jo nurmikot vihertää ihan kunnolla. Eilen pääsin lempihomman ja piti nukkiä uutta ruohoa terassin reunoilta ja nuuhkia.... se vaan tuoksuu niin järjettömän hyvälle. Toivottavasti ei naapurit kovin katelleen tänne päin, tai kohta tulee valkotakkiset hakemaan, ett muija on seonnut lopullisesti kun konttaa pitkin terassin reunoja suunnilleen nenä maassa.

No eilen saatiin ensimmäinen punkkihavaintokin.... voi yöks. Olin itse asioilla ja puhelin soi ja mies soittaa, että punkki oli mennä möngertänyt nuorimmaisen päässä. Voi sitä kylmien väreiden määrää.
No onneksi mies ehti tuon huomata ennen kuin punkki ehti kiinnittyä....

Tässäpä teille vähän kuvia viime ajoilta...

Muksujen löydöksiä ja äitin tulee kuvata kaikki...

Selitäppä tuon ikäisille, että miksi tässä asvaa kävyt noin ja miksi nuo on noin pieniä kun toiset on isompia... ööö!

kevät tulee :)

Päivän parhaita hetkiä.... terassikahvit!

Tuo oli äitin ruoka!

Tässä on tulossa sitte ruokaa muistaakseni fasaanille :D

Sydämmellistä...

Tämä vehje se on kovassa käytössä ja melkein joka päivä siitä saadaan tappelu aikaiseksi.
Äitee sitten toimii erotuomarina ja jakaa vuorot.

Hiekkishommia

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!!

Viikonloppuna valmistauduttiin tsemppaamaan Kärpät mestaruuteen ja sieltähän se mestaruus tulikin ja "Poika" jäi pohjoseen!! Onnea Oulun Kärpät!
Kolme fanaattista kärppäfania on siis kasvamassa ja nuorimmainenkin osaa omatoimisesti etsiä jokaisesta lehdestä Kärppälogot ja toki jokaisesta löydöstä on ilmoitettava erikseen.
Esikoinenkin muistaa kohtalaisen sujuvasti, kuka teki finaalissa kärppien avausmaalin... No Donskoi tietenki! Peli oli kyllä niin jännä, etä jatkoerissä en meinannut muistaa enää hengittää, kun piti niin jännätä ja kun Aho lopulta homman ratkaisi, melkeen piti tippa linssissä täällä huutaa...
Miten niin suonissa virtaa Kärppäveri? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)