05 helmikuuta 2015

Saapaskoruja + ALENNUSKOODI

Ihanaa torstaita kaikille! Mun piti heti näin aamutuimaan päästä teille juoruamaan KIPKOP Storen uutuusjutuista. Sinne on nimittäin tullut ihan uusi tuotekategoria Kenkäkorut.

Minusta tämä ideaa on ihan mielettömän ihana. Toive on tullut asiakkaalta ja KIPKOP Storen väki tottakai on toiveen toteuttanut, ja nyt pääsen minäkin näitä esittelemään teille.
Ajatelkaas, että nyt pystyy kädenkäänteessä muuttamaan perussaappaiden ilmeen juhlavammaksi, rokkaavammaksi tai ihan mielen mukaan. Siisitiä, että kenkien ilmeen voi muuttaa muihin asusteisiin sopivaksi hetkessä.

Tässäpä teille maistiaiset, kuvat lainattu KIPKOP Storelta

Ensin ihan perussaappaat




 Perusversiona käy arkeen, mutta kun kaipaa vähän ilmettä taikka asennetta uusiin menoihin....




Ajatelkaas kuinka näppärästi saat muutettua kenkien ilmeen ihan uudeksi!

Oon itse ihan mielissäni tästä ideasta, kun ehkä noin miljoona kertaa on elämän varrella tullut eteen se tilanne, että kaapista on löytynyt ihan perussaappaat, mutta kun tuleekin muita menoja ja tarvitsis olla vähän erilaisempaa ilmettä, olisi pitänyt ostaa uudet kengät sitä varten, mutta nytpä voikin näppärästi tuunata ilmeen uusiksi ihan oman mielen mukaan. Mitäs tykkäätte?
Koko valikoima löytyy TÄÄLTÄ ja toki muistutan, että kannattaa kurkata aina uutuustuotteeetkin....
niitä tulee koko ajan lisää. KIPKOP Storella rakastankin sitä ihan hulluna, että valikoima vaihtuu koko ajan ja toimitukset on NOPEITA!

Mullapas on teille vielä muutakin ilouutista kerrottavana:

KIPKOP Store tarjoaa teille lukijoille ilmaiset toimitukset sunnuntaihin 8.2. saakka
koodilla Cliv761
Olkaas hyvä, ja käyttäkää tilaisuus hyväksenne ;)

Nyt kutsuu vielä ehkä noin miljoona hommaa, jotka odottelevat hoitamistaan ennen kuin otan ja istahdan vähän kasvattelemaan hiuksia ;) Kannattaa siis pysyä Instagramin äärellä tänään.... kuvia tulossa.... @cliviannablog



sis. yhteistyökumppanin mainoslinkkejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)