Moikka lukijat! Tuon edellisen pidennyspostauksen jälkeen olen saanut muutamia kysymyksiä pidennysten käyttöön ja hoitoon liittyen. Ajattelimpa sitten tehdä kunnollisen postauksen aiheesta. Jospa tästä vaikka olisi jotain hyötyä pidennyksistä haaveileville :)
Eräs lukija kysyi, että tuntuuko pidennyskohdat jotenkin. Hän oli lukenut jostain keskustelupalstalta, kuinka sinettikohdat olivat hanganneet päänahkaa pahoin.
EI tunnu, eikä niiden kuulukkaan tuntua :) Oikein laitettuina nämä ovat oikeasti kuin omat hiukset. Sekä teipit että sinetit ovat niin luontevan tuntuisia, että hiukset tuntui heti omilta. Eivät kiristä eivätkä ahdista mistään. Ei silloinkaan kun hiukset ovat kiinni. Eli kannattaa laitattaa hiukset ammattilaisella!
Hoitoon saa tietenkin kulumaan vähän enemmän aikaa kuin pelkästään omien hiusten hoitoon. Totuushan toki on, että omakaan hius ei voi hyvin jos sitä ei hoida oikein, ja näin myös pidennysten kanssa.
Pidennyshiusta kannattaa pestä ja hoitaa kunnollisilla ja laadukkailla tuotteilla ja mitä paremmin pidennykset hoidat, sen pidempi käyttöikä niillä on.
BpHair jälleenmyy ja suosittelee käytettäväksi
Jennica Beauty Oy:n maahantuomaa OROFLUIDO tuotesarjaa; Shampoo, Mask ja öljy.
Hiukset ja hiuspohja vaahditetaan shampoolla huolellisesti, huuhtelun jälkeen ylimääräinen vesi puristellaan pois ja hius kuivataan pyyhekuivaksi. Tämän jälkeen levitetään kosteuttava hoitoaine Beauty Mask tyvestä latvoihin ja annetaan vaikuttaa. Hiukset kannattaa harjata läpi, jotta hoitoaine levittyy varmasti tasaisesti.
Huuhdellaan huolellisesti, kuten täytyy tehdä ilman pidennyksiäkin :)
Hoitotuotteidenkin kanssa kannattaa luottaa ammattilaisen sanaan. Tuo tuotesarja on kyllä käytössä osoittautunut aivan loistavaksi. Ja tuoksu on niin mielettömän ihana, että tuotteita nuuskisi ihan huvikseenkin ;)
Pyyhekuivaus ja levitetään öljy ja sen jälkeen harjaa hiukset läpi. Itse annan hiuksen kuivua ihan vapaasti ilman kuivaamista. Pidennyshius ei tarvitse muuta jätettävää hoitoainetta, ainoastaan tuo öljy riittää.
Pesen hiukset n. joka toinen päivä. Tässä samalla olen onneksi päässyt eroon siitä päivittäisestä hiusten pesusta... Oma onnettoman ohut hius vaati pesun joka päivä, mutta nyt sekin on taaksejäänyttä :)
Yöksi laitan hiukset löyhästi letille. Ainoa tottumiskysymys mulla taisikin olla tuo että en meinannut tottua siihen ensin, että herään yöllä letti suussa :D
Muotoilu hoituu ihan tavalliseen tapaan, kuten omienkin hiusten kanssa. Tottakai, käsittely aina rasittaa niin omaa kuin pidennyshiustakin, mutta muotoilla voi ihan oman maun mukaan. Viimeistelytuotteita voi käyttää vapaasti, mutta täytyy muistaa ettei harjaile kovin rajusti hiusta, jossa on paljon esim. vahvaa lakkaa.
Itselläni on yleisimmin hiuksessa viimeistelemätön lettikihara. Taidankin olla vähän treindeissä edellä, kun tuossa muutama päivä sitten näin videoklipin, jossa sanottiin lettikiharan olevan se tulevan kesän trendi ;D
Huolto pidennyksille tehdään n. 2 kuukauden välein, riippuen siitä miten oma hius kasvaa.
Kysymyksiä saa esittää edelleen, vastailen enemmän kuin mielelläni ja jos en tiedä niin otan sitten selvää ja kerron teillekkin :) Tulossa on myös postaus erilaisista kampauksista, joita itse tykkään käyttää :)
Mukavaa ja aurinkoista torstaita kaikille <3