Heti aluksi täytyy painaa nöyränä pää alas ja sanoa Teille lukijoille ISO KIITOS! Edellisen postauksen jälkeen kaikkien aikojen kävijäennätykset rikittiin mennen tullen palatessa. Melkein säikähdin, kun kurkkasin kävijätilastoja <3 Mieletöntä, arvatkaas vaan millä tsempillä tässä taas jatketaan ;)
Mutta, elämänmuutostarina jatkuu jälleen:
Tietenkin tästä tuli tietynlainen epätoivoinen mieliala, että eikö minuun tehoa mikään... Mutta eihän mikään tehoa, jos muutos ei ole kokonaisvaltainen. Sekin opittiin kantapäänkautta, kuten niin moni muukin asia elämässä. Onneksi maalaisjärki kuitenkin voitti tämän epätoivon ja alitajunta nakutti taustalla omia käskyjään toimia.
Kunto oli romahtanut ihan pohjalukemiin ja tiesin, ettei minusta olisi suoraan aloittamaan edes lenkkeilyä.
Päätin siis pikkuhiljaa aloittaa venyttelyllä. Hiljakseen venyttelin päivittäin koko kropan aloittaen aina jaloista ja siitä siirtyen ylöspäin. Tuntui kuulkaa aika epätoivoiselta ne ensimmäiset 5 päivää yrittää melkein itkun kanssa venytellä, kun ei ollut juuri liikuntaa harrastanut moneen vuoteen... Voi että sitä oli ihminen jumissa.
Pari viikkoa venyttelin rauhallisella tahdilla kerran päivässä ja sen jälkeen siirryin 2 kertaan päivässä ja tässä yhteydessä aloitin jo pientä ruokavaliomuutostakin. Lisäsin reilusti veden juontia. Join lasillisen ennen jokaista ateriaa ja venyttelyn yhteydessä vettä litkin heti reilusti. Vettä kului päivässä vähintään se 3 litraa.
Tämän seurauksena paino kääntyikin jo laskuun pikkuhiljaa... siitähän sitä saikin sitten uutta puhtia jatkoon :)
Elimistö alkoi pikkuhiljaa saada puhtia puhdistumiseen ja aineenvaihdunta alkoi vilkastua.
Samassa yhteydessä vähensin alkoholin käyttöä ja sitä myötä myös sipsit, suklaat yms. jäi huomaamatta vähemmälle. Kun ei juo niin paljon, ei myöskään tarvitse sitä krapulamässyä... ;)
Tämän kaiken yhteisseurauksena paino olikin ihan huomaamatta tipahtanut liki 5 kiloa.
Pelkkää nestettähän se toki oli, mutta energiaa se antoi jatkaa.
Neuvona kaikille sanonkin heti, että mikäli taistelet painon kanssa, ei sitä oikotietä onneen ole. Mitä hitaammin pystyt elämänmuutoksessa etenemään, sen varmemmin ne lähteneet kilot myös pysyvät poissa. Laihdutusvalmisteissa on se vika, että mikäli ne ylipäätään toimii, paino voi tippua aivan liian nopeasti, jonka seurauksena ne 90% varmuudella tulee tuplana takaisin muutaman kuukauden kuluttua. Eihän kukaan voi loppuelämäänsä popsia laihdutusvalmisteita pysyäkseen tavoitepainossa...
Aluksi muutokset liikunnan ja ruokavalion suhteen oli aivan mitättömän pieniä, mutta jo niillä sitä tulosta alkoi tulla. Jos on vuosikaudet elänyt vähän miten sattuu, ei sitä muutostakaan ole helppo tehdä hetkessä. Pieni shokkihoito omalle pääkopalle ja omille pinttyneille tavoille on kyllä hyväksi, mutta pointtina se, että sen muutoksen olisi oltava pysyvä, kannattaa se muutos toteuttaa hissukseen, jotta sen uuden, erilaisen elämäntavan ehtii omaksua ja ei tule niitä takapakkeja niin paljon, joissa vaarana on paluu siihen vanhaan elämään... Näitä toki tulee, varmaankin kaikilla, mutta aina sieltä on ponnistettava ylös.

Seuraavassa postauksessa tarkemmin tuosta ruokavaliomuutoksesta ja vähän ohjeitakin yksinkertaisiin ruokiin, joita itse aikoinani ja vielä tänäpäivänäkin käytän :)