02 tammikuuta 2016

Lauantain turinoita

Melkeen vois alottaa tämän postauksen vetäsemällä ristin seinään.... mää oon TAAS täällä kirjottamassa. No ei, vaan sattui tässä sopiva hetki eteen niin pitäähän se hyväksi käyttää.
.
Luojan kiitos nämä pyhät alkaa nyt olla ohi. No se loppiainen siellä vielä kummittelee, mutta se nyt kun sattuu keskelle viikkoa, niin ei enää aiheuta mitään ylimääräisiä juttuja.
Tässä pyhien aikana tuli kyllä hankittua sen verran megalomaaninen turvotus ja äklö olo, että nyt oonkin tässä 2 päivää tasapainottanut tilannetta, ihan vain lisäämällä veden juontia.
Ei sen veden juonnin tärkeyttä kyllä turhaan muistutella. 2 päivässä olo on nyt ihan toisenlainen ja ei se oikeesti niin paljoa vaadi, että sen 2,5 litraa päivässä saa juotua. Kaksikin litraa taitaisi riittää ihan hyvin, mutta otin nyt vähän reilummalla kädellä näin alkuun. Jospa tuio tulisi sieltä selkärankasta taas tuokin hyvä tapa jatkossa, että muistaa riittävästi juoda... Yritetään ainakin. Olo nyt ainakin on miljoona kertaa parempi kuin 2 päivää sitten

Tänään uskaltauduttiin jo pesueen kanssa uloskin hetkeksi vaikka aika kirpeä oli ilma viiman kera.
Hyvää kyllä teki päästä vähän ulkoilemaan tuon pakollisen sairastelun aiheuttaman neljän seinän sisällä olon jälkeen. Mulla tuli kyllä sen jälkeen sellainen syväjäädytys, että piti viltin mutkaan kaivautua, että sai itsensä taas lämpimäksi. Toivottavasti ei tuu takapakkia nyt flunssan kanssa.
Oon kyllä aika aktiivisesti uota vitamiinivarastoa koittanu elimistöön kartuttaa. Pakastinta on siis tyhjennetty marjojen osalta ja hedelmäkulhoa on tyhjätty ihan urakalla.


Ja luonnollisesti, istuttu takkatulen ääressä


Asiasta ihan toiseen, selailin tuossa vanhoja kuvia koko blogihistorian ajalta. Voi tsiisus, että mulla on ehtiny olla melko monen näköset hiukset :D mitä tykkäisitte jos paukauttaisin hiustyyleistä pienen koostepostauksen? oon tainnut joskus aikaisemminkin sellaista suunnitella, mutta se vain on jäänyt suunnitteluasteelle. Ehkäpä mä nyt saisin jo jotain ihan oikeasti aikeiseksikin.

Nyt täytynee keskittyä katsomaan tuota suomen peliä, tai saattaa tulla tännekkin puolihuolimattomasti painokelvotonta tekstiä... Lupsakkaa lauantaita kaikille !





01 tammikuuta 2016

Joulua ja uutta vuotta

Hyvää uutta vuotta kaikille! Toivottavasti vuoden vaihtuminen sujui hyvin. Meillä ainakin vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä ihan kotona. Lasten kanssa ammuttiin raketteja ja valettiin tinoja ja syötiin ja syötiin ja syötiin.... no, nuo raketti ja tinahommat on aina olleet perinteisesti iskän johdolla suoritettavia hommia eli meikäläinen keskittyy siihen taustapirun rooliin.

Tässä postauksessa vähän kuvia meidän joulustakin. Joulupostaus jäi tekemättä, en vaan viitsinyt, heh, nyt ei oikein voi kiireeseenkään vedota, kun olen kuitenkin lomallakin saanut olla, mutta en vaan jaksanut vaivautua :D No, nyt on tulossa postauksia ihan kiitettävällä tahdilla ja tavoite on, että tuo tahti jatkuu tasaisena läpi vuoden. Ehkä jotain uusia kujeitakin on tulossa...

Tässä kuitenkin vähän kuvia meidän Joulusta.

Mun ihana joulukukka

Lievästi jänskättää.... pukki taitaa kohta olla tulossa...


Illan päätähti :D Äitillä ja Iskällä ainakin oli hauskaa seurata tilanteita


Kaaoksesta päätellen pukki oli ollut lasten kiltteydestä vähän eri mieltä kuin äiti...
No lapset oli riemuissaan ja syötiin hyvin. Kaiken kaikkiaan mukava joulu, vaikka suurimman osan ajasta joku on aina ollut sairaana eli koko loma käytännössä ollaan oltu 90% neljän seinän sisällä ja koitettu toipua ihan jäätävästä flunssasta.


Tosiaan, nyt jo alkaneelle vuodelleon tiedossa ainakin tuonne keväälle saakka ihan oikeita töitä, josta oon enemmän kuin äärimmäisen onnellinen. Blogin puolella on tavoitteena pysyä asiallisessa postaustahdissa sen kummemmin asiasta stressaamatta, kiitos lukijat kun olette mukanan pysyneet vaikka tämä kirjoitustahti onkin aika heikolla hapella ollut :) Uusia juttuja on kehitteillä ja tässähän on jo ulkoasukin saanut vähän muutosta. 

Hiljaa hyvä tulee ja muistakaapa käydä tykkäämässä tuosta blogin facebook -sivusta niin ainakin sitä kautta pysytte mukana niin uusissa postauksissa kuin vähän muussankin... ;) Sivulle pääset TÄSTÄ


Jokatapauksessa Ihanaa alkanutta vuotta 2016 Teille jokaiselle <3







12 joulukuuta 2015

Käsityötä vaiko taidetta?

Olipa taas yhtenä päivänä ihana ylläri odottamassa, kun töistä kotiuduin.
Lisää Unien ihania tuotteita, niistähän kerroinkin jo jokin aika sitten yhdessä postauksessa.
Postaukseen pääset TÄSTÄ!


Tuotteita hetken pyörittelin käsissäni ja ihmettelin taas sitä puupinnan silkkistä pehmeyttä ja ihanaa tuoksua ja uskomatonta käden taitoa. Joo, käy kateeksi.
Kyllähän meistä jokainen saa käsillää jotain aikaiseksi ja sitä kutsutaan käsityöksi, mutta tämä on jotain ihan muuta, jos ei voi puhua samana päivänäkään.... Tämä on sitä taidetta ja mun mielestä sitä ihan parhaimmillaan. Mulle ei merkkaa pätkääkään muutama ristiin rastiin sutaistu maalilaikku taulussa, jota kutsutaan huipputaiteeksi, mulle huipputaidetta on just tuo aito kädentaito.

Katsokaa vaikka!


Tuo kuvio on livenä vielä huikeampi kuin kuvassa ja voi että kun pystyisin kuvan välityksellä kertomaan sen, kuinka silkin pehmeä tuo pinta on.



Tuohon isompaan rasiaan saa vaikka margariinirasian, koruja, mitä tahansa.
Pitäiskö nämä oikeesti raaskia ottaa käyttöön? Mää keräsin nämä hyllylle nayttävään kokoelmaan.
Oonkohan mä jo koukuttunut näihin tuotteisiin? (oon ja pahasti...)

Minusta nämä on enemmän kuin taydellinen lahjaidea pukin konttiin, jokaiselle joka ymmärtää käsityön päälle, jokaiselle joka rakastaa luontoa ja kotimaisuutta! Unien Facebook-sivuilta löytyy huimasti lisää tuotteita, käykääpäs kurkkaamassa TÄSTÄ.

PS. ei muuten oo maksettu kehumispostaus, vaan kehun ihan ilimaseksi, ku nämä on oikeesti ihan mielettömän huikeita tuotteita ;)

06 joulukuuta 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää

Täällä itsenäisyyspäivä on sujunut rauhallisesti kotona. Nuorimmainen kehitti itselleen kuumeen, vaikkakaan sitä ei juuri huomaa, jos pojan vauhtia katselee.... Käsittämättömiä nuo lapset on, ei sitä voi kuin ihmetellä, että vaikka tyypillä kuume huitelee 39 asteessa, niin ei se vauhtia tunnu juuri hidastavan. itse olisi tuossa tilassa jo puolitajuton... uskomatonta!

Aikookos moni katsella Linna Juhlat iltasella? Perinteisestihän se täytyy virallinen arvostelukierros pitää puvuista ja kampauksista :D Yksi raaka, melkein kulttuurimurha on nyt kyllä käynyt, sillä mulle sen itsenäisyyspäivän on aina tuonut viimeistään se perinteinen Tuntematon Sotilas. Missä se on ohjelmistosta nyt? Mä en löytänyt ja aamukahvikin maistui pettymyksen jälkeen ihan surkeelle.
Vaikka sen sanatarkasti muistaa ulkoa sekä elokuvana että kirjana, silti siinä on aina ollut sitä JOTAIN ja se kuuluu itsenäisyyspäivään sanoipa kuka tahansa ihan mitä tahansa.



Monta kertaa olen miettinyt, että jos Suomen sotilaat laitettaisiin NYT samoihin oloihin kuin ne sankarit, jotka taistelivat maamme puolesta sotavuosina, niin ei tulisi mitään! Eikä pärjäisi nykypäivän naisetkaan kotirintamalla taikka lottina. Melkein tunnen jo häpeää tätä meidän pullamössö sukupolvea kohtaan, joka ei pärjää ilman älypuhelimia, tietokoneita ja kauheinta on ajatella että sukupolvessamme on paljon, niitä joille pelkkä perunoiden keittäminen on ylivoimaisen hankalaa.

Sen verran paljon Suomen sotahirtoriaa tutkineena ja lukeneena koen kyllä, että oma käsitykseni on avartunut ja silmänikin on auenneet ja vuosia vuosia sitten ja sen kunnioituksen määrää ei voi sanoin kuvailla, jota tunnen näitä sotiemme veteraaneja kohtaan, niin miehiä kuin naisiakin kohtaan.
Ilman meidän sankarillisia veteraaneja en minäkään tässä istuisi tätä kirjoittamassa, etkä sinä siellä ruudun toisella puolella tätä lukemassa.



Sytyttäkääpä jokainen kaksi kynttilää veteraaneille, Suomelle ja niille sankarivainajille, jotka ovat antoivat elämänsä sen puolesta, että meillä jälkipolvilla olisi täällä kotimaassamme hyvä olla.
Olemmeko muistaneet olla tästä kaikesta kiitollisia? Emme varmasti alkuunkaan tarpeeksi!


Hyvää itsenäisyyspäivää Teille jokaiselle <3



05 joulukuuta 2015

Pitkästä aikaa

Nukkuneen rukous täällä hyvää huomenta! Ensimmäinen lause kiteyttää aika hyvin viime aikojen fiilikset. Kai se on tää pimeys, että jo minäkin joudun tunnustamaan, että veto on ihan pois ja tekis mieli vaan hautautua peiton mutkaan ja nukkua. No nyt onneksi tuli vähän uutta lunta ja ei ihan niin synkissä maisemissa mennä.

Joulu lähetyy uhkaavasti! ja oonko minä valmistautunut, no en!
Taitaa tämäkin joulu mennä ihan perinteitä kunnioittaen ja lahjahankinnat ja kaikki tehdään viimetingassa. No joka vuosi joulusta on selvitty niinkin, niin kai sitä selvitään nytkin.

On täällä kotona laiteltu sentään paikkoja vähän joulukuntoon, päiväkodilla käväistiin joulupajassa askartelemassa vähän joulujuttuja ja koristelemassa pipareita. Sen reissun jälkeen kaivelin kimalteita ja glittereitä vielä seuraavana päivänäkin kynsien alta vaikka kuinka jynssäsi käsiään illalla. Hehh, no lapsilla ainakin oli kivaa touhuilla :)

Sain tuossa jokin aika sitten uuden puhelimen, joka on varustettu aika huimasti paremmalla kameralla kuin edellinen. Kuvaaminen on kyllä jäänyt aika vähälle viimeaikoina, mutta tässä joitain otoksia mitä matkan varrella on tullut napattua.


Käväistiin viime viikonloppuna Isäni luona kyläilemässä ja paikan päätähti Anni-kissakin ilahdutti lapsia ilmestymällä paikalle. Ensin se kyllä piiloutui varmuuden vuoksi johonkin, mutta totesi sitten, että ilmeisesti nuo kahdella jalalla liikkuvat mihi-ihmiset on kohtuullisen vaarattomia tapauksia, joten ilmeistyi kuitenkin lopulta paikalle :)







Joulua mustavalkoisen linssin läpi...

Kyllä nyt on taas aloitetava päivän askareet. Nämä viikonloput vilahtaa nin huimaa vauhtia ohitse, että on edes yritettävä käyttää tämä vähäinen vapaa-aika hyödyksi ja yrittää saada aikaiseksi jotain järjellistäkin....

Mukavaa viikonloppua jokaiselle!

16 marraskuuta 2015

True perfection

Tämä setti vaatii ihan ehdottomasti jakamattoman huomion ja näin ollen ihan oman postauksen.
Anna-Leenalta sain tämänkin testattavakseni ja rakastuin.

True perfection, silkkipuu -uutettasisältävä minisetti.
Settiin kuuluu päivävoide, yövoide ja kasvoseerumi.



Tämä setti oikeasti on pelastanut mun ns. talvi-ihon. Kosteutus on tehokasta  ja pitkäkestoista, mutta voiteet eivät ole tahmaavia. Ihan täydellisiä meikin alle ja juuri sopivan hoitavia.
Tuo seerumi on ihan jokaisen aamn pelastaja. Se kirkastaa ihoa hetkessä ja poistaa väsymyksen merkkejä. (hehh.... jokaisen äiti-ihmisen vakiovaruste siis! )


Säännöllisesti käytettynä vähentää ihon ennenaikaista ikääntymistä ja tämä onkin erityisesti sellaiselle "kolmikymppiselle" -iholle kehitetty.  True Perfection -sarjaan kuuluu vielä monta muutakin tuotetta ja ehkä elämäni suurin pakko päästä testaamaan ne KAIKKI!
Tälle sarjalle voin antaa täydet 10 pistettä!

Tämä minisetti on muuten enemmän kuin kätevä ottaa reissuun mukaan ja 
tämähän kyllä menisi enemmän kuin loistavasti myös pukinkonttiin,
voisin melkein takuun antaa siitä, että tällaisen lahjan saaja ilahtuu ihan varmasti.

Superisot kiitokset Anna-Leenalle jälleen, että on antanut mulle mahdollisuuden tutustua ihan mielettömiin tuotteisiin :)




* yhteistyöpostaus

15 marraskuuta 2015

Tuotetestauksia

Se ois taas sunnuntai. Nämä viikot menee ihan jäätävää vauhtia ja nyt on tuntunu kyllä viime päivinä, että mä en oikeasti ehdi mihinkään. Tämäkin postaus on odotellut jo ihan liian pitkään, mutta jospa mä nyt saisin tämän ihan jo julkaisuun asti.

Anna-Leenalta saatuja tuotteita siis jälleen esittelyyn :)


Mineral Protect -yhdistettä ja DRYcontrol-tekniikkaa sisältävä antiperspiranttirolli.
Tämä oikeasti toimii ja pitää todella pitkään raikkaana. Eipä ole pettänyt missään olosuhteissa vaikka on tullut tehtyä ja mentyä enemmänkin. Tuoksu on miellyttävän raikas ja ainakaan itselläni ei tämän kanssa ole ollut sitä ongelmaa, että kuivattaisi kainaloiden ihoa ja saisi aikaan kutinaa ynnä muuta. Suosittelen varsinkin aktiivisille liikkujille.


Kaikille hiustyypeille sopiva shampoo sisältää mm. argan- ja ruusuöljyjä.
Tämä jättää hiukset ihanan pehmeiksi ja helposti kammattaviksi.
Vaahto on ylellisen pehmeän tuntuinen ja tuote peseytyy helposti pois hiuksesta.
Tästä sarjasta haluan ehdottomasti päästä testaamaan jokaisen tuotteen! Sarjaan kuuluu shampoon lisäksi hoitoaine, hiusnaamio ja 2 erilaista hoitoöljyä. Aivan pakko tulevaisuudessa testata ne kaikki!

Vadelma-kuorinta <3
Tämä tekee ihosta todella kirkkaan ja raikkaan. Kuorinta sisältää C-, B- ja E-vitamiinirikasta vadelmauutetta ja mantelinkuorirakeet poistavat kuolleet ihosolut todella tehokkaasti.
Parasta ainakin omalla kohdalla tässä oli se, että ainakin nin vähänkin kylmemmillä ilmoilla kasvojen iho tahtoo olla todella pintakuiva ja kuorinnat yleensä kuivatavat ihoa lisää ja sitten taistellaankin hilseilevän ihon kanssa. Tämä ei ainakaan site tee. ihosta tulee todella raikas ja pehmeä.
Suosittelen! Tämä jäänee ihan vakiovarusteeksi viikoittaiseen ihonhoitoon.
Muutenkin, jos Oriflamen tuotteet ja Oriflame työnä sattuu kiinnostamaan,
ottakaapa yhteys Anna-Leenaan, häneltä saatte takuulla parhaat ja ammattitaitoisimmat vastaukset ihan kaikkeen mieltä askarruttavaan kysymykseen!

Mukavaa sunnuntaita kaikille, muistakaa hemmotella itseänne :)