Onko teillä jotain erityisiä joulukoristeita, jotka vuodesta toiseen saavat sen joulumielen heräämään ja saavat sen oikean tunnelman aikaiseksi?
Tässä muutamia minulle tärkeitä juttuja:
Olkipukit. Omalta mummultani saadut
Tämä on ehkä yksi niistä erityisimmistä... Tonttu on saatu mummulta ja jo edesmenneeltä papaltani lahjaksi vuonna 84. Eli olen silloin ollut 4 vuotias... pitäisiköhän tämä kenties siirtää nyt perintönä esikoiselle, hän kun on tasan saman ikäinen kuin itse aikoinani tämän saadessani... Kauniita muistoja :)
Vanhan ajan enkelikello :) Mummultani olen tämänkin saanut.
Toisen, jo edesmenneen mummuni perintöä on tämä pieni pöytäkuusi.
Nämä Pukkikynttilät olen saanut lahjaksi JOSKUS lapsuudessani/nuoruudessani vanhemmiltani.
Vieläkin ovat vuodesta toiseen aina joulua minulle tuomassa
Oma tekemäni joulusukka... tämä on uudenpaa aikaa edustavaa.
Tein tämän kun esikoinen vietti toista jouluaan :)
Tein tämän kun esikoinen vietti toista jouluaan :)
jo edesmenneen mummuni iso kynttilämansetti/ovikranssi
Monikäyttöinen koriste ja monessa ollut mukana... vuodesta toiseen :)
Lapsillekkin olen parhaani mukaan yrittänyt kertoa tarinat koristeiden takaa, toivottavasti perinteet jatkuvat joskus heilläkin samaan tapaan.
Jatketaan tonttuilua...
Voi ihanuus <3 niin kaunista, että joku on vuosia jaksanut säilyttää ihania perintöesineitä ja jaksaa vielä jatkaa perintöä jälkipolville. Sinä annoit minulle tällä kirjoituksella sitä oikeaa Joulumieltä! Kiitos ja ihanaa Joulua sinulle ja perheellesi <3
VastaaPoistaKiitos aivan ihanasta kommentista :) Kiva, jos sain edes vähän välitettyä Joulumieltä eteenpäin! Mulle tällaiset pienet perinteet on tosi tärkeitä ja yritän parhaani mukaan niitä eteenpäin jatkaa omille lapsille. Niistä ne muodostuu ne Joulujen parhaimmat muistot ja tunnelmat. Kiitos vielä ihanasta kommentista ja Ihanaa Joulun aikaa sinullekkin <3
VastaaPoistaIhana postaus! yks suosikkiblogeista tällä hetkellä!
VastaaPoistaKiitos <3 On aina niin mukava kuulla, että tykätään :) Iloista Joulun odotusta sinullekkin!
VastaaPoistaAina mukavaa, että jollakin on tallessa vanhoja saatuja joulukoristeita ja näin niitä arvostaen haluaa
VastaaPoistakaiken uudemman ohella ottaa ja laittaa esille. Jouluhan on perinteitä; jotain vanhaa, jotain uutta
ja värin jokainen valitsee itse mieltymystensä mukaan, mutta monellekin se on edelleen perinteinen
punainen? Mukavaa joulunodotusaikaa koko perheelle ja Kiitos(!) tällaisista lämminhenkisistä postauksista <3
Kiitos ihanasta kommentista :) Jokaiselle joulu on aina ihan oman näköinen, tuoksuinen ja tuntuinen. Itselleni ainakin on tärkeää, että ne omat pienet asiat välittyvät myös jälkikasvulle ja ne perinteet sen joulun tunnelman luovat ja ovat tärkeitä ja jokaisella on tosiaankin ne omat ihanat pienet juttunsa, niistä tulisi pitää jokaisen aina kiinni :) Hyvää joulun odotusta sinullekkin <3
VastaaPoista