Vastahan se pieni nyytti syntyi. Tuhisi poski poskea vasten, tarttui sormeen. Se pieni, jota piti katsella yökaudet hänen nukkuessaan, varmistaa että se varmasti hengitti. Katsoa kuinka joka päivä opittiin jotain uutta ja ihmeellistä, ensimmäiset hymyt, ensimmäinen kääntyminen vatsalleen, ensimmäiset askeleet ja sanat...
Kuin pieni nukke kastemekossaan
Pieniä hetkiä, joita ei unohda
Jos ulkona satoi ja myrskysi, ei päivistä puuttunut siltikään aurinko
Papan opeilla jääkiekon maailmaan
Ihan itse...
Päivän paiste edelleen
Vuosien varrelle on mahtunut paljon, todella paljon ja silti tuntuu että aika on lentänyt ihan siivillä.
Eihän se voi olla niin että meidän esikoinen aloitti oikeasti koulun? Eihän?
Kyllä se vain niin on ja nämä pari päivää onkin olleet todella jännityksen täyteisiä ja ensiviikolla koulutyö oikein vasta alkaa.
Eihän se voi olla niin että meidän esikoinen aloitti oikeasti koulun? Eihän?
Kyllä se vain niin on ja nämä pari päivää onkin olleet todella jännityksen täyteisiä ja ensiviikolla koulutyö oikein vasta alkaa.
Ensimmäisen koulupäivän aamuna, kaikki on valmiina ja reppu tarkistettu moneen kertaan.
Lähtötarkistus peilin edessä, kaikki kunnossa!
Varmoin mutta jännittynein askelin koulutaival aloitettiin.
Pienin askelin se on pienen ihmisen aloitettava opintie, paljon on uutta ja jännittävää. Varmasti vielä monet itkut itketään, mutta myös ne ilon ja onnistumiset hetket painetaan sinne muistin syövereihin. Muistan oman ensimmäisen koulupäiväni yhä edelleen kuin eilisen päivän!
Ihmisten paljous koulun pihalla ei juuri tuntunut reipasta ekaluokkalaista hetkauttavan.
No olihan koulu ympäristönä jo tuttu eskarivuoden ajalta, mutta silti suuri ja valtava varmasti pienen ihmisen silmin.
No olihan koulu ympäristönä jo tuttu eskarivuoden ajalta, mutta silti suuri ja valtava varmasti pienen ihmisen silmin.
Kohta soi kellot, muodostetaan jono ja luovutetaan ne pienet opettajien huomaan.
Näin se on todellakin alkanut, koulutie!
Taivaan Isä kanna,
lasta matkallaan.
Enkeleitä anna,
kanssaan kulkemaan,
turvallista tietä,
että kulkis hän
joka ainut päivä,
halki elämän.
Tähän postaukseen päättyy yksi aikakausi blogin historiassa. Blogi jatkaa kuten ennenkin, mutta lasten yksityisyyttä suojellen ja kunnioittaen he jäävät jatkossa blogin ulkopuolelle.
Voi minun ihana pieneni - kummipoikani, niin reipas ja luottavainen ja iloinen...Mihin ihmeeseen se aika tosiaankin on mennyt, kohta seitsemän vuotta on vierähtänyt kuin siivillä vaan. Olen kiitollinen, että olen saanut olla teidän perheen tärkeissä hetkissä mukana, ja kummipoikani elämän vaiheissa kummitätinä tukena. Näin ensimmäisten koulupäivien aikana on mielessäni usein olleet nuo nauravat silmät ja olen miettinyt, mitähän siellä päin tapahtuu, joko aapinen saatiin ja miten koulun aloitus tapahtui...Hän on onneksi niin reipas poika ja innokas oppimaan uutta, että toivon tuon innokkuuden säilyvän ja elämän kannattelevan. Tulee totta kai pettymyksiä, mutta ollaan me aikuiset sitten ottamassa koppia ja nostamassa uudelleen "lentoon". Kaikkea hyvää kummipojalle ja sisaruksilleen jatkossakin, ja enkeleitä matkan varrelle, minne se tie viekin.
VastaaPoista