Pääsiäistä ja kevään merkkejä

Moikka moi! Niin se pääsiäinenkin kokonaisuudessaan hurahti ohi. Tässä vähän kuvasaasteen muodossa meidän pääsiäisen aikaa.

Palmusunnuntaina tuossa meidän rannassa järjestettiin koko perheen talvitapahtuma,
Sinnehän sitä siis suunnattiin.

Ilmat kerrankin suosi ihan täysin. Oli mukava tapahtuma ja ulkoilusää jäällä.
Naama tosin meinasi välillä vähän viimasta kärsiä, mutta mukavaa oli :)

Hevosajelua

Olihan lapset mielissään, kun ensimmäistä kertaa eläissään pääsivät hevosen kyytiin.
Äitille lapsuudesta enemmän kuin tuttua hommaa, oisin voinu ajella enemmänkin :D
Taisi olla äiti se, joka ei ois malttanu pois tulla ja ois mielellään jäänyt hevosen tuoksua nuuskuttelemaan pidemmäksikin aikaa.

Kotona meitä odotteli valmis ruoka ja jälkkäriksi sitten värkkäsin pikku jätskiannokset.
Taattu sokerihumala!

Lasten pääsiäisaskarteluja:

Tuossa pääsiäisen alkupäivinä luulin jo että tää talvi ei lopu ikinä ja lumitöitä saa tehdä loppuikänsä.
Lievä epätoivo meinasti iskeä, kun tuota tolkuttoman märkää lunta kolaili

Tyypit pyöritteli melkeen itsensä kokoisia lumipalloja :O

Sitten säässä tapahtui onneksi käänne ja saatiin ulkoilla oikeasti ihanan keväisissä merkeissä.
No nyt tiedän sen sohjossa ravaamisen jälkeen, että mun kengänpohjat vuotaa...

Lumet alkoi lähteä ihan rytinällä ja auringosta saatiin nauttia.
Terassilla ollessa oli jopa oikeasti jo lämmin, ehkä minäkin vilukissa opin vierottamaan itteni villasukista jopa ennen juhannusta.

Mukavaa viikkoa kaikille!

ps. tuolla luonnoksissa on odottelemassa postaus meidän kirpparilöydöistä....

Tässä ja nyt!

Historian havinasta tähän päivään...
Tosiaan, kuudetta vuotta pyöritellään elämän ihmeellisyyksiä täällä blogin syövereissä.
Lukijoita ja seuraajia on tuossa ajassa tullut ihan jäätävä määrä ja kiitos ihan jokaiselle Teistä, kun jaksatte mukana kulkea. Moni on kulkenut mukana tuolta ihan ensimmäisistä postauksista saakka.

kuva ehkä n. vuodelta 2012

Tänä päivänä meidän perhettä siis ilahduttaa ja pitää vauhdissa 3 lasta. Esikoinen on jo todellaki reipas eskarilainen, tytölle tulee kohtapuoliin ikää 5 vuotta ja nuorimmainenkin saavuttaa kesän kynnyksellä 4 vuotta mittariin. Oikeasti, tässä kun alkaa ajattelemaan, niin mihin hemmettiin tuo aika on oikeasti mennyt. Itsehän sitä ei toki osaa vanheta.... tai no henkkereita kun katsoo, niin vähän välillä hirvittää, mutta sopivasti pöljä luonne pitää mielen virkeänä :D

Monta mutkaa ja karikkoa on näihin vuosiin mahtunut ja mahtuu varmasti jatkossakin. Kaikesta on toistaiseksi selvitty ja nyt elellään päivä kerrallaan perheen tahdissa. Mikä ei tapa, se vahvistaa, pitää kyllä tasan paikkaansa :) Elämää kun ajattelee taaksepäin, niin välillä ihmettelen itsekkin, että mitenkä tässä vielä ollaan ja suunnilleen vielä järjissään. No päivääkään en loppujen lopuksi vaihtais pois, sillä jokainen koettelemus  ja jokainen pikkiriikkinenkin onnen hetki on muokannut minut ja meidän perheen just tällaiseksi kuin se on, ja mitään en pois vaihtaisi.

Lukijoille, jotka vasta vähän aikaa sitten ovat mukaan tulleet: kuten kuvistakin voi päätellä, blogin aihepiirit leijuu tasan taivaan ja maan välillä :) on käsitelty lasten touhuja ja edesottamuksia, on kauneutta ja kosmetiikkaa, on ruokajuttuja ja on jopa aika kattavasti käyty läpi mun elämänmuutos remontti, joka postaussarjana on edelleen yksi blogihistorian luetuimpia :)

Vuosien saatossa tämä blogi on oikeastaan kasvattanut mua ihmisenä niin, että loppujen lopuksi vähät välitän siitä mitä muut ajattelee, ajatelkoot kuka tahansa mitä tahansa ja minä elän niin kuin elän ja teen sillä sekä itseni että perheeni onnelliseksi (toivottavasti). Blogi on kasvattanut itsevarmuutta ihan huikeasti, toteuttanut mun haaveita ja antanut todella paljon sisältöä tähän normaalin arjen pyörittämiseen. Tasaisin väliajoin saan kyselyä, että onko lopettaminen käyny mielessä?
Joskus on kun oikeen on vastutanut, mutta oikeasti ja ihan rehellisesti sanottuna lopettaminen ei ole sillee oikeasti käyny vielä kertaakaan mielessä. Miksipä lopettaa hyvä harrastus, josta itse nauttii, jota voi tehdä käytännössä just silloin kun huvittaa ja olla tekemättä jos ei huvita. Yleisimmin huvittaa....

Tästäkin kuvasta aikaa taitaa olla jo kolmisen vuotta!

Mitäs sitten tulevaisuudessa? Mistäs minä sen tietäisin.... sehän on vasta tulevaisuudessa :)
Kaikki ovet pidetään avoinna ja annetaan mennä just niinku parhaalta tuntuu ja otetaan jokainen uusi mahdollisuus haasteena vastaan ja pistetään itsemme likoon 100 lasissa.

Omalle Rakkaalle täytyy kyllä lausua nöyrä kiitos kaikesta. Niin ymmärtämyksessä kuin kaikessa muussakin, ei ehkä oo aina helppoa elää ihmisen kanssa, joka on nenä näytössä tai kännykässä kiinni ison osan ajasta ;)

Blogin historian havinaa...

Tulin lueskelleeni vanhoja postauksia ihan blogin alkuajoilta lähtien, vuodelta 2010! Taivas, siitä tulee tosiaan kuluneeksi 6 vuotta lokakuussa! Paljon on muuttunut tuona aikana....

Tässä teille uusintapostauksena eräs alkutaipaleen teksti.... tästäpä onkin sitten hyvä jatkaa seuraavassa postauksessa ja päivittää vähän tietoja ja elämää, mihin on tultu!

04 lokakuuta 2010

Mistä kaikki alkoikaan

Jos avataan ovi menneisyyteen ja mietitään, mistä kaikki on alkanut, voi sanoa, että vaikeimman mukaan on menty! Kaikki lähti pienistä katseista, jotka kuitenkin merkitsivät enemmän kuin moni ulkopuolinen saattoi edes arvata. Muutamat kohtaamiset johtivat ihastumiseen ja sitten asiat etenivätkin huimaa vauhtia. Vaikeuksilta ei vältytty ja monet kyyneleet tuli tyynyyn itkettyä.

Sen kuitenkin vain tiesi; Tässä se oli. Se mistä olin haaveillut, salaa ajatellut, se oli KAIKKI.
Pari kuukautta, ja huomasin eläväni täysin uudenlaista elämää. Elämää, jossa sain olla oma itseni. Sain osakseni sellaista rakkautta, jota en koskaan vielä ollut kokenut. Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti eläväni, eläväni elämää, josta pystyin nauttimaan. Yksi ainoa ihminen teki sen, mihin kukaan muu ei ollut aiemmin pystynyt.

Kohtalo. Tässä voi jo puhua kohtalosta. Meidän kummankin raadollinen elämä oli viedä meitä vain vaikeuksiin ja onnettomaan elämään. Sitten tiet vain kohtasivat sattuman ja onnettomuuden kautta. Tästä lähti eloon uusi, erilainen elämä - meillä molemmilla.

Oliko se rakkautta ensisilmäyksellä?
Ainakin omalta osaltani se oli täysin juuri sitä!
Tässä oli kaikki mitä halusin ja kaikki vain tuntui oikealta. Ei auttanut muu kuin ajautua tunteen vietäväksi ja antaa vain mennä :)

Parissa kuukaudessa elämä uusiksi, muutama kuukausi ja kihlat. Pian ilmoittikin jo pienokaunen halustaan tulla keskuuteemme. Iloinen yllätys, josta olin aina haaveillut! Onko se niin, että kun se oikea sattuu kohdalle, kaikki vain loksahtaa paikoilleen ja elämä alkaa onnistumaan? Mene ja tiedä, mutta raskaus oli todellakin todellista.

Jälleen muutama kuukausi elämää eteenpäin ja todellisuutta oli häät! Nopea oli tahti ja se varmasti toi elämäämme omat vaikeutensa. No, asiat voi tehdä monella tavalla ja tämä tapa tuntui oikealta juuri meille!

Nyt eletäänkin lapsiperheen arkea. 1 -vuotias reipas pikkupoika pitää äidin liikkeessä, aiheuttaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä tuo elämään niin paljon sisältöä, uutta huomioitavaa, uusia haasteita ja kaikkea mahdollista, että on ehkä hyvä purkaa ajatuksia välillä kirjalliseenkin muotoon.
Josko tällä keinolla olisin välillä edes vähän vähemmän arkirutiineissa pyörivä, nalkuttava kotiäiti, joka löytää siitä armaasta aviomiehestään ainoastaan niitä vikoja :)

Tästä on hyvä jatkaa tarinointia eteenpäin!

Väännätkö väkisin?

Taas on tulossa postasus, josta takuulla joku vetää palkokasvit nenään....
No se ei ole postauksen tarkoitus, vaan blogimaailman ilmiöiden ruotiminen ja jahkailu perustuen ihan omiin huomioihin ja haluaisin tietää onko joku muukin samaa mieltä.

Tämä ilmiö nimeltä väkisin  postaaminen!
Oon tässä viime aikoina aika tarkalla haarukalla seulonut blogeja joka puolelta ja ilmiö, joka on nakertanut mun blogien luku- ja seuraamisinnostusta on todellakin tuo, että teksteistä paistaa miljoonan kilometrin päähän se, että juttu on täysin väkisellä väännetty. Mitä mieltä siinä on?
Postaus jää lukijalle ihan tuhnuksi, vailla mitään sisältöä.

Valitettava tosiasia on, että todella monen portaalibloggaajan teksteistä tämä ilmiö paistaa läpi kuin keväinen aurinko paskaisista olohuoneen ikkunoista... Jos on valinnut reitikseen portaalin ja saa siitä jotain tuloja, se on työtä, miksi tehdä työtä, josta ei tykkää tai joka ei itselle enää toimi?
Raha on väärä peruste! (toki sekin on elämän yksi välttämättömyys) mutta luulisin portaalienkin kiinnittävän enemmän huomiota tähän ilmiöön. Jos postaukset jäävät tyhjiksi ja mitään sanomattomiksi, onko silloin pakko blogata? Mun mielestä ei. Portaalibloggaajille toki postaamattomuus tietää tulojen menetystä, mutta eihän väkipakolla toteutetut jutut palvele ketään, ei lukijoita, ei portaalia ja eikä varsinkaan bloggaajaa itseään, siihenhän sitten luetaan vielä mukaan mainostajat ym. yhteistyökumppanit...

Minä en ole portaalibloggaaja ja olen tasan bloggaamatta silloin kun ei huvita taikka ei tule luontevaa tekstiä aivoista ulos. Nyt on tullut ihan urakkahommina ja kohta on varmaan kuukauden postaukset jo luonnoksissa kasassa.... no ei nyt ihan, mutta aika hurja määrä kuitenkin.

Oletteko te muut kiinnittäneet huomiota tähän ilmiöön? Ärsyttääkö se?
Monenko väkisin väännetyn postauksen jälkeen hiipuu seuraamisinto blogia kohtaan?

Jättäkääpä kommenttiboksiin oma mielipiteenne asiasta ja toki muutakin vastaavanlaista kuulisin mielelläni, jos olette huomioineet jotain erityisiä ilmiöitä ym.

Peruttu kevät

No joo, eilen tuossa jo vähän fiilistelin, että kevät tulee... ja katin kontit, ei oo tulossa! Lunta tulee taivaan täydeltä, niin että postilaatikolle kävellessä näkyvyys oli likimain nollassa.
Pari päivää olikin jo kohtuu keväiset tuulahdukset, mutta nyt näyttää menneen se kevään tulo sinne toiveajattelun puolelle.

No lumihommissa me ollaan kyllä oltu muutenkin. Pihalle on ilmestynyt jos jonkinmoista teosta ja elukkaa. Nyt nuo on sulamisen ansiosta muuttaneet jo muotoaan, mutta kilpaa on kontattu pitkin pihoja. Mukavaa harrastustoimintaa ja eikä maksa mitään, paitsi ehkä jossain vaiheessa äiteelle uudet ulkoiluhousut, sillä tuo konttaushomma vähän kuluttaa vaatetta.

Tänään on jokseenkin ollut sellainen miljoonan idean päivä ja ajatukset rullaa siihen malliin, että saapa nähdä mihin tässä vielä joutuu ja mistä itsensä löytää. No ainahan sitä on uskottava tulevaisuuteen ja mitään ei saa, jos ei itse unelmiensa eteen työtä tee! Ne unelmat pysyy vain unelmina, mutta kun niistä unelmista on mahdollista tehdä myös totta.... no menipä salaperäiseksi taas ;)

Tein itsestäni näköispatsaan! Ihan on näköinen :D

Jos oikein tarkaan katsoo, niin on se tyttökin siellä melkein itsensä kokoisen
lumipallon takana piilossa....

Sydämmellistä....

Mutta pääasiassa tulin toivottelemaan Teille lukijoille oikein mahtavaa viikonloppua ja muistuttamaan, että muistakaa nauttia siitä mitä teillä on ja kiittäkää jokaisesta pienestäkin asiasta elämässänne. Ne puuttuvat asiat huomaa vasta sitten kun se on liian myöhäistä, joten jokaisesta pienestäkin onnen rippeestä pitää muistaa nauttia silloin kun se on vielä mahdollista :)

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kuluneen viikon juttuja

Tiiättäkö, mä sain eilen ihan oman koneen käyttööni, JIPPII sille!
Mullahan vanha kone hajosi jo aikoja sitte ja yhteisellä käytöllä ollu kone on ollutkin semmosella tekokäytöllä, että kone parka on useampaanki otteeseen huutanu hoosiannaa... No mun rakas aviosiippahan se taas organisoi asian ja hommasi mulle oman koneen. Käytetty ja huollettu, mutta toimii kuin ajatus. Ehkä tuolla ukkokullalla mänt hermo, kun minä omin sen konetta omaan käyttöön... No nyt ei tartte vuoroja varailla enää, joten KIITOS rakas JÄLLEEN :)

Taas on sunnuntai ja uuteen viikkoon aletaan taas valmistautumaan, mutta jos vähän käännetään katsetta kuluneeseen viikkoon.

Tässä valmistuu kuvateos meidän perheestä

siinä oon mää ite, paremmin tuo tyttö piirtää mun kuvan ku minä  :D

Normi arki on rullannu koko viikon eli aamulla päiväkodin kautta töihin, päivä paiskitaan töitä, iltapäivällä päiväkodin kautta kotiin, ruokaa, pyykinpesua, tiskejä, vähän ehkä siivousta, yleistä touhuamista, iltavilli, iltavillin rauhoitus, iltapala, iltapesut, nukkumaan, aamuksi kamat lähtövalmiiksi, itselle ehkä iltapalaa, aamuksi omat kamat valmiiksi, saunaan/suihkuun ja sen jälkeen koittaa autuas tajuttomuus.... ei muutes tartte unta juuri ootella, paitsi jos kehittelee pikku stressit vaivaamaan, ni silloin kyllä nukkumatti menee varmaanki naapuriin.... sen jälkeen taas uusi aamu, aamupalat, väärin voidellut leivät, väärät sukat, tyhymä äiti, joka ei tajua käyttää leipää paahtimessa tai vaihtelevina aamuina tyhymä äiti, joka käyttää leivän paahtimessa.... Äitiyspakkauksen vakiovarusteena muuten pitäis olla kristallipallo.... pääsis paljo helpommalla kun voi ennustella illalla ennakkoon aamun fiilikset... ja tietäs pitääkö se leipä paahtaa vai ei....

Mulla on ehkä maailman paras työporukka! Työkaverit kävi Dubaissa vähän reissaamassa ja toivat tuliaisia... Ei ehkä mulle sopivampaa paitaa ois voinu löytyä :D 

Ja työmaallakin on huomattu mun kofeiiniriippuvuus varmaan :D

Sain tuliaisina tuon hervottoman kokoisen ämpäri, joka pitäis vissiin kulkea nimikkeellä muki.
Nyt muuten herää ja kunnolla, kun tuosta aamukahvit juo. Ja voin kertoa, että mahakin tulee aika täyteen :D Mä olin ihan mielissäni tuliaisista, en mä muuta voi ku kiittää, ihan parhaita työkavereita mulla on!

Työviikon jälkeen koitti ansaittu viikonloppu. Tänään ulkoiltiin mäenlaskun merkeissä ja edelleen ihan omalla pihalla, omassa mäessä. Ipanat räkätti vedet silmissä kun äiti tarttu liukuriin ja laski ite....

No, häntäluu on edelleen ihan kunnossa, mutta meinasin laskea koivuun...
taktinen väistöliike ja sekin vaara tuli ohitettua :D

ja tästä kuvasta ei sitte kannata kysyä, että mitä tässä tapahtuu.... ei mitään havaintoa. Nappasin kuvan äkkiä sisällä käydessäni, kun muksut jäi vielä pihalle.... 2 istuu siis rattikelkassa ja vanhin pukkaa niitä pitkin pihaa.... tärkiä leikki se kuiten oli, kun kesken jäi ja suoraan ulkoilusta kipaistiin pikku lenkki autolla tuolla kylillä. Kovasti ois pitäny jatkamaan päästä, mutta tyhymä äiti ei taaskaan päästäny... eihän siellä auton takapenkillä ollutkaan kuin 3 kipaletta kuin uitettuja koiria...

Että tallainen viikko tähän mennessä. Huomenna aloitetaan taas kierros alusta. Luvassa on samat rutiinit häystettynä pienillä äitille tarkoitetuilla muistipeleillä.... eli on muistettava yhden hiihtoretki, toisten lelupäivät, kirjapäivät, ja ties mitä muuta, töissäkin pitäis vissiin jotain muistaa ja kotonakin ehkä.... loppuviikosta se oman nimenkin muistaminen voi olla kohtuu haasteellista, mutta nää oli vissiin ne ruuhkavuodet, vai mitä?

Ystävyyden merkitys

Ystävänpäivä oli ja meni, mutta mun mielestä sen pitäis kyllä olla joka päivä.
Voiko oikeiden ystävien, läheisten ja rakkaiden ihmisten tärkeyttä korostaa liikaa, ei voi.
Se tärkeys ja rakkaus pitäis sanoa ääneen joka päivä. no se ei nyt ehkä ole aina kuitenkaa mahdollista, mutta tosi ystävä tietää kyllä sen sanomattakin...

Oikea ystävyys on jotain, mitä ei voi oikeastaan edes sanoin selittää.
Se on tunne, se on lievästi telepaattista, jopa niin, että siitä saa joskus hyvät naurut ja joskus se jopa pelottaa, toinen kun melkein lukee sun ajatuksia... ja lukeekin, taikka sitten se oikea ystävä vaan tietää... jostain kumman syystä, vaikka yhteydessä ei olisi oltu päiväkausiin
Eikö ookkin vähän hullun kuuloista, mutta niin se vaan menee, ainakin omalla kohdalla.

Minunki elämässä on ollut ystäviä, kavereita ja YSTÄVIÄ, vaan eipä ole kovin montaa, jonka kanssa on taivallettu läpi elämän kaiken maailman kivikot läpi. On ollut takinkääntäjiä, on ollut feikkejä, on ollut ties mitä. 35 vuoteen mahtuu muuten aika julmetun paljo ihmisiä...

Mistä sen oikean ystävän sitte tunnistaa? Se vaan on ja pysyy tapahtuipa mitä tahansa! Niin hyvina kuin niinä kaikkein kamalimpinakin hetkinä. Se ystävä vaan on ja pysyy vaikka välillä nauretaan kyyneleet silmissä ja välillä tirautetaan pienet itkut kun elämä potkii päähän. ja tämä toimii tietenkin molempiin suuntiin.

Koskaan ei voi korostaa liikaa ystävän, rakkaan ja läheisen tärkeyttä. Vaikka sitä ei sanotakkaan ääneen, miettikääpä kuinka tyhjää se elämä olisi jos niitä ystäviä ei ois...

Vaan aito ystävä voi ymmärtää tietynlaista tilannekomiikkaa... vaikka tilanteessa ei mitään hauskaa loppupeleissä oiskaan voi sen ystävän kanssa pikku mielleyhtymien kera sanaakaan sanomatta revetä ihan totaalisesti... meneppä kertomaan se samainen tilanne jollekkin muulle,
niin saat takaisin katseet: "ei helevetti tuo pitäis kiikuttaa suljetulle..."

Muistakaapa siis sanoakkin sille ystävälle ääneen se kuinka tärkeää on se, että on olemassa, ei oo merkitystä vaikka ei kokoajan olisikaan yhteyksissä taikka yhdessä jotain tekemässä.
Aito ystävä kyllä tietää ja tuntee :)

Tämä taulu on seurannut mun mukana aina lapsuudenkodista saakka, Ystävältä saatu...
Näiden oppien mukaan mennään edelleen ja taulu seuraa edelleen mun ja
nyt meidän perheen taivalta... Tiiättäkö muuten miksi tämä taulu on vessan ikkunalaudalla...
Siksi, että aamulla ensimmäisenä hampaita pestessä sen näen ja muistan tuon tärkeän 

sanoman tuosta taulusta.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille!