Tuossa elokuulla meillä tuli täyteen 7 vuotta yhteistä taivalta.
Aika on mennyt ihan tolkuttoman nopeaa ja aivan jäätävän paljon on tuona aikana tapahtunut!
Käsittämättömältä tuntuu kun aikaa ajattelee taaksepäin. Meillä on 3 ihanaa lasta, joista vanhin on jo aloittanut eskarin, meillä on takana monta vuotta, joihin on mahtunut niin iloa kuin suruakin ja monet itkut on itketty niin pahan olon kuin ilonkin vuoksi. Päivääkään en silti vaihtaisi pois, enkä sitä miestäkään ;)
Tuossa jokin aika sitten rakas vihjaisi, että on hankkinut minulle jotain...
Olin jo siinä vaiheessa ihan ihmetyksestä ymmyrkäisenä, että mitä nyt?!?
En tiennyt yhtään mitä odottaa,
Mutta kyllä se tuo rakas tietää mitä arvostan ja mitä en!
Paketista avautui ihan mielettömiä juttuja:
Jokainen näistä on ihan aitoa SUOMALAISTA käsityötä, jokainen kappale siis on omalla tavallaan uniikki. Tuotteet on peräisin perheyrityksestä nimeltä UNIEN, joka valmistaa mitä upeimpia juttuja puusta, ja oikeasti käsityönä! Tässäpä ihan ilmainen vinkki, jokaiselle joka etsii jotain erilaista lahjaa.
Mä olin ihan myyty! Oon aina arvostanut käsillä tekemisen taitoa ja tuo rakas avio siippakin tietää sen, että käsin tehdyt työt on mun sydäntä lähellä, sekä myös luonto, joka on mulle aivan äärettömän tärkeä ollut aina. Eihän tällaisia tuotteita ihan joka kulmalla oikeasti vastaan tule!
Rehellisesti sanottuna mun piti vielä kaikessa hiljaisuudessa illalla nuuskia pakettiakin, kun se tuoksui tuotteiden kanssa niin julmetun hyvälle; puulle, pihkalle, metsälle.... Moni kaupunkilaistunut varmaan pitää mua ihan hulluna, mutta sen parempaa tuoksua ei ole, kuin metsä ja tuore puu ja pihka <3
Arvatkaapas muuten pääsinkö heti autosta ulos, kun autossahan toki mun pit paketti jo avata....
No en päässy. Sen verran rajun liikutuksen vallassa piti kyynel silmässä istua, että hetki piti itseä kasata ennen kuin tohti autosta ulos....
En mitään parempaa ja just mulle paremmin sopivaa lahjaa olisi voinut toivoa, KIITOS RAKAS!
05 lokakuuta 2015
04 lokakuuta 2015
Arkea
Perinteisesti aloitan melkeen jokaisen postauksen sillä, että ihmettelen tätä mihin päivät vaan vilahtaa. Poikkeusta en tee nytkään. Moni on ihmetellyt sitä, miten yhdistän päivätyön, perheen ja bloggaamisen.... vastaus siihen on: En mä vaan tiedä!
Jotenkin se vaan tuo arki rullaa ja tilanteen mukaan aina mennään.
Päivät töissä, illat perheen kanssa ja muut hommat siihen sitten lisäksi jos ehtii ja jaksaa.
Niin se vaan menee. Ei tässä kieltämättä kauheesti noita vapaa-ajan ongelmia ole. No en kyllä valita.
Toisaalta, tämä arki ei onnistuis alkuunkaan näin jos hommaa pyörittäisin yksin.
Mulla on ihana mies joka tekee oman osansa arjen pyörityksessä, oikeastaan jopa enemmän kuin olen edes odottanut. En ehkä aina edes osaa väsyneenä sitä kiitosta ja arvostusta oikein antaa, mutta ehkä jonain päivänä vielä opin. KIITOS sinne minne se KIITOS oikeasti kuuluu :) Sain muuten mieheltä aika ihanan yllätyksen sen vuoksi, kun yhteiseloa tuli täyteen 7 vuotta. Siitä tulossa ihan oma postauksensa, mutta sen verran paljastan, että ei ihan jokaisesta kodista sellaisia löydy ;)
Tässä on välissä ehditty juhlia esikoisen 6- vuotis synttäreitä ja ehditty touhuilla vaikka mitä.
Yleisimmin sitä ihan perus kotielämää, mutta sehän se toki tärkeintä onkin. Sairasteltu on nyt ihan urakalla ja flunssa on kiertänyt läpi ihan jokaisen ja kaupan päällisinä pari korvatulehdusta.
No todella vähän nämä meidän naperot on sairastelleet ja odotettavissahan se on, ett kun eskarit ja päiväkodit on alkaneet, niin kaikki taudithan ne jokaisen kiertää läpi.
Nyt alan nostamaantaas verenpaineet pilviin ja lukemaan päivän uutisia.... nykyisin tuo uutisten lukeminen saa melkein päivittäin verenpaineet pilviin ja armottoman ärsytyksen päälle.
Pitäs varmaan kokonaan kieltäytyä lukemasta uutisia....
Mutta tähän loppuun pieni kuvakooste, mitä on touhuttu jne.

Syksyä kauneimmillaan. Nyt on kelit kyllä olleet vähemmän mukavat,
mutta kai sekin on vaan kestettävä :)
mutta kai sekin on vaan kestettävä :)
Tämä on taas näitä minun hermojen lepuutusmaisemia :)
Oha se kommee :D No vaikka ulkonäkö on mitä on, niin näytti tuo ainakin maistuvan.
Sankari itse
26 syyskuuta 2015
Syysuutta vaatekaappiin EMP:ltä
Moikkamoi! Täällä ollaan taas. Nämä päivät menee niin hujauksessa ohitse, että jos saisin vuorokauteen parikin ylimääräistä tuntia, niin olisimpa enemmän kuin iloinen.
Tämäkin postaus on jo tovin aikaa odottanut vuoroaan.
Pääsin taas EMP:n sivuille vähän shoppailemaan ja ihan mieletön määrä sinne olikin tullut syksyn uutuuksia. Pari iltaa siinä meni, kun kävin kaikki ihan ajatuksen kanssa läpi, ja valinnan vaikeus iski ihan tosissaan.
Ennen kaikkea mun vaatekaappi on huutanut ihan perus simppeliä arkivaatetta, joka toimii niin töissä kuin kotonakin. ja hyvät valinnat mielestäni teinkin ja joka ainoa vaate on päässyt ihan jokapäiväiseen käyttöön.
Valitettavan moni toppi on sellaista lirua materiaalia, joka sitten venyy ja menettää muotonsa käytössä, muta nämä ei. Tosi hyvän tuntuiset päällä ja se ominaisuus on mulle ihan ehdoton vaatteita valitessa. Kuva lainattu EMP.FI, topit TÄÄLTÄ
Nappiin meni :) Neule on aivan taivallisen pehmeä ja ihan unelman lämmin.
Toimii muuten enemmän kuin täydellisesti vaikka toppaliivin alla ja farkuthan nyt toimii ihan missä vain. Onneksi EMP:llä on tosi ihanat ja tarkat kokotaulukot, sillä muuten ainakin omalla kohdalla farkkujen tilaaminen on ihan onnen kauppaa. En oikeastaan koskaan ole farkkuja edes uskaltanut netistä tilata, kun olen pelännyt että koko tulisi kuitenkin olemaan väärä.
Ihana huomata, että onnistuin sittenkin.
Farkutkin on just mun makuun sopivan joustavat, ja näin ollen ihan mielettömän ihanat päällä.
Tämäkin postaus on jo tovin aikaa odottanut vuoroaan.
Pääsin taas EMP:n sivuille vähän shoppailemaan ja ihan mieletön määrä sinne olikin tullut syksyn uutuuksia. Pari iltaa siinä meni, kun kävin kaikki ihan ajatuksen kanssa läpi, ja valinnan vaikeus iski ihan tosissaan.
Ennen kaikkea mun vaatekaappi on huutanut ihan perus simppeliä arkivaatetta, joka toimii niin töissä kuin kotonakin. ja hyvät valinnat mielestäni teinkin ja joka ainoa vaate on päässyt ihan jokapäiväiseen käyttöön.
Ihan ensimmäisenä bongasin tilaukseen 2 ihan perustoppia, näitä nyt ei vaan voi koskaan olla liikaa.
Erityisesti näissä tykkäsin materiaalista, joka on pehmeä, mutta napakka ja pysyy hyvin päällä.Valitettavan moni toppi on sellaista lirua materiaalia, joka sitten venyy ja menettää muotonsa käytössä, muta nämä ei. Tosi hyvän tuntuiset päällä ja se ominaisuus on mulle ihan ehdoton vaatteita valitessa. Kuva lainattu EMP.FI, topit TÄÄLTÄ
Seuraavana tilaukseen lähti farkut ja ihana neule.
Näitäkin valitessa kriteereinä oli monikäytöisyys ja ehdoton mukavuus.Nappiin meni :) Neule on aivan taivallisen pehmeä ja ihan unelman lämmin.
Toimii muuten enemmän kuin täydellisesti vaikka toppaliivin alla ja farkuthan nyt toimii ihan missä vain. Onneksi EMP:llä on tosi ihanat ja tarkat kokotaulukot, sillä muuten ainakin omalla kohdalla farkkujen tilaaminen on ihan onnen kauppaa. En oikeastaan koskaan ole farkkuja edes uskaltanut netistä tilata, kun olen pelännyt että koko tulisi kuitenkin olemaan väärä.
Ihana huomata, että onnistuin sittenkin.
Farkutkin on just mun makuun sopivan joustavat, ja näin ollen ihan mielettömän ihanat päällä.
Mitäs tykkäätte uutuuksista? Postauksen toinen osa tulee ulos ihan lähiaikoina, joten sitten lisää ihanuuksia :) Käykääpäs tutustumassa EMP:n sivuihin. Siellä on huikea määrä alennettuja tuotteita ja arvontoja ja vaikka mitä. Muuten, uutiskirjeen tilaamalla saa 10% alennuksen.... Uutiskirjeen voi tilata TÄÄLTÄ. Joko olette itse syksyn vaatetäydennykset hankkineet?
Mahtavaa viikonloppua kaikille!
postaus toteutettu yhteistyössä EMP:n kanssa
05 syyskuuta 2015
Testausten tuloksia ja arvonnan voittajat
No nyt on kohta viikon verran testailtu ja päivittäin käytetty BPcare sarjaa ja mä oon sanaton!
Rehellisesti voin sanoa, että mulla ei koskaan ole ollut näin täydellistä hiusten hoitosarjaa
(ja tää ei muuten ollu sitte maksettu kommentti :D mulla on tapana sanoa asiat just niin kuin ne mun omasta mielestä on... )
Shampoo ja Quick Mask on olleet ihan päivittäisessä käytössä siitä lähtien kun ne käsiini sain ja en missään asiassa ole pettynyt. Päinvastoin, oon niin mielissäni tästä sarjasta, että en oikeen täpinältäni edes tiedä mistä kertomisen aloittaisin.
Oikeastaan jokaiseen sarjan tuotteeseen pätee seuraavat seikat:
* Koostumus on just täydellinen
* Peseytyy ihanan helposti pois hiuksesta
* Ei latista ohuttakaan hiuslaatua eikä rasvoita
* Hoitaa just oikealla tavalla tekemättä hiusta raskaaksi
* Tuoksu on ihanan hennon raikas ja kevyt. Suosittelisin ehdottomasti hajusteyliherkillekkin!
Omissa hiuksissa on viikossa tapahtunut jotain mitä en osaa selittää. Mulla ei ole enää kampaan katkeavia latvoja (!) voin pesun jälkeen suoraan kammata (tiheällä) kammalla. Hiukset on ilmavat ja kiilto on palannut. Mutta ihaninta on se tunne mikä hiukseen jää aina pesun jälkeen.
Ykkössuosikki selvisi mulle heti ekan testauksen jälkeen: Lyxury Mist!
Tuo tuote on jotain, jota ilman en pärjää enää ikinä. Hoitosuihke on just sopivan kevyt ja koostumus on ihan napakymppi. Ei tahmaa, ei latista ja hoitaa just oikein. Moniko teistä tietää sen tunteen, kun laitat kosteaan hiukseenöljyä ja kun hius kuivuu jää öljy hiukseen, kuin se ois hiuskiinteellä tönkkölaakattu? Mulla ainakin on melkeen kaikki aiemmat tuotteet jättäneet hiukset osittain "koviksi".
Lyxyry Mist ei muuten jätä! Suihku levittyy ihan täydellisen tasaisesti hiukseen ja aivan uskomattoman vähäinen määrä riittää! No, se kyllä pätee jokaiseen muuhunkin sarjan tuotteeseen,
nämä on ihan täyttä tavaraa, eikä mitään vedellä jatkettuja litkuja....
Miesten shampoo on ollut isännällä testissä ja kommenteista päätellen taittaa kylppäristä lentää roskikseen jokainen muu pullo.... BPcare vei voiton 100-0
Erityisesti mies tykkää siitä, että hiukset jää pesun jälkeen raikkaiksi ja hoidetuiksi olematta kuitenkaan liian liukkaat laitettavaksi. Se pesun jälkeinen tunne on kuulemma ihan paras.
Kokonaisuudessaan tämä sarja on kyllä lyönyt laudalta ihan jokaisen aikaisemmin testaamani tuotteen. Huomaa kyllä että karja on kehitetty sellaisella rakkaudella ja ammattitaidolla, että enpä juuri muuta voi kuin hartaan kunnioituksen vallassa Kiittää BPcaren "äitiä" Annea, sillä tämä sarja taitaa vielä pelastaa melkoisen monen naisen arjen :) On se vaan huikee nainen kun tällaisen on meille kehitellyt!
Mutta.... niin se arvonta! Joko jänskättää?
Arvonan suoritti, kukas muukaan kuin rakas aviomieheni.
Kommentit numeroitiin ja voittajien numerot arvottiin koko pesueen virallisen valvonnan alla :)
ja tässä tulee onnelliset voittajat:
tiia.pulkkinen@suomi24.fi
Pihla.ka@hotmail.com
suvi.hoynala@gmail.com
jonnarawr@hotmail.fi
pake93@ postiloota.net
ONNEA voittajille!!!! Tarkkailkaa sähköpostianne!
*yhteistyössä BPhair Oy*

30 elokuuta 2015
Jäätävä uutuus: BPCare ja huikea ARVONTA!!
Nyt mulla on Teille ihan jäätäviä uutisia! Oon tässä koittanut jo tovin malttaa mieleni ja NYT mä vihdoin pääsen kertomaan tästä teillekkin.
Minähän olen tunnetusti vannoutunut BPhair pidennysten käyttäjä ja BPhair:n Anne on tehnyt nyt jotain, jota hiuksiaan rakastava nais -ja myös miesväki on kaivannut enemmän kuin kipeästi.
Anne on kehittänyt lujalla tahdolla, rakkaudella ja huikealla ammattitaidolla erityisesti pitkille ja käsitellyille hiuksille tarkoitetun tuotesarjan, jonka takuulla jokainen nainen (ja mieskin) ansaitsee.
Tuotteet on kehitelty myös hiustenpidennysten erityisvaatimuksia ajatellen!
Mulla itselläni on ollut tässä viikon verran ennakkotestissä sarjan Quick Mask -hoitoaine ja Luxury Drops -öljy. Ja olen yhä edelleen täysin sanaton!
Jopa mun oma, järkyttävässä kunnossa oleva tukka, jossa on suunnilleen käsiin murenevat latvat, on kuin koko tukka ois vaihdettu! Latvat on pehmeät, kiilto on palannut ja oikeastaan kaikki on muuttunut. Ei puhettakaan, että pesun jälkeen tarvitsisi kampailla omaa tukkaa takkuisena auki.
Pesun jälkeen hiukset kampautuvat aivan uskomattoman helposti. Ei ole vielä koskaan tullut eteen sellaista tilanetta mun kohdalla. Tuossa viikolla naureskelinkin, että kerrankin on posiiivinen ongelma, kun ylistyssanat on loppuneet totaalisesti kesken näiden tuotteiden kohdalla.
Kaikista parasta taitaa olla kun sanon vain; Kokeilkaa itse niin tiedätte mitä tarkoitan!!
Tässä vähän tarkempaa esittelyä sarjasta:
Elegantin tuoksuiset tuotteet sisältävät korkealuokkaisia raaka-aineita, joiden ansiosta tuotteiden hoito-, suoja- ja selvitysteho ovat ensiluokkaista. Innovatiivisessa tuotesarjassa on myös käyttäjäystävällisiä oivalluksia, kuten erityisesti pitkille hiuksille kehitetty Platinum -sävyttävä shampoo, sekä Quick Mask -hoitoaine, joka toimii vaikutusaikaa säädellen niin pika- kuin tehohoitona. Tämä varsinkin on aivan mieletön.... Quick Mask ja siihen sekaan muutama tippa Luxury dropsia, saat aivan huikean tehohoidon hiuksillesi. Tähän yhdistelmään taisin koukuttua jo aika pahasti!
Sarja sisältää:
Tarkat tiedot jokaisesta tuotteesta voit käydä katsomassa suoraan TÄÄLTÄ.
Kysäiseppäs lähimmästä kampaamosta näitä 1.9. alkaen!
Mutta sitten, Tuotesarjan "Äiti" Anne järjesti teille lukijoille ihan mielettömän yllätyksen!
Saan arpoa teidän lukijoiden kesken 5 (siis ihan oikeasti VIISI) tuotepakettia, jotka sisältävät yhden jokaista tuotetta ja yhden tuotepaketin arvo on 149,40 €!!!
Arvonta toimii näin!
Jätä tähän postaukseen kommentti, jossa lyhyesti kerrot miksi juuri sinun tulisi voittaa itsellesi tämä huikea tuotepaketti, ja jätä kommenttiin myös toimiva sähköpostiosoite!
Arvonta suoritetaan perjantaina 4.9. klo 20.00!
Onnea matkaan! Voin taata, että jokainen kyllä tämän tuotepaketin itsellensä haluaa! ;)
Ensi viikolla tulee myös oma, tarkempi testausjuttu koko tuotesarjasta, joten kannattaa pysyä kuulolla!
Postaus toteutettu yhteistyössä BPhair Oy:n kanssa, kuvat: BPhair OY.

BP Care Hydrating shampoo 250ml
BP Care Quick Mask 250ml
BP Care Luxury Drops 50ml
BP Care Luxury Mist 150ml
BP Care Platinum shampoo 250ml
BP Care hair & body shampoo for men 250ml Tarkat tiedot jokaisesta tuotteesta voit käydä katsomassa suoraan TÄÄLTÄ.
Kysäiseppäs lähimmästä kampaamosta näitä 1.9. alkaen!
Mutta sitten, Tuotesarjan "Äiti" Anne järjesti teille lukijoille ihan mielettömän yllätyksen!
Saan arpoa teidän lukijoiden kesken 5 (siis ihan oikeasti VIISI) tuotepakettia, jotka sisältävät yhden jokaista tuotetta ja yhden tuotepaketin arvo on 149,40 €!!!
Arvonta toimii näin!
Jätä tähän postaukseen kommentti, jossa lyhyesti kerrot miksi juuri sinun tulisi voittaa itsellesi tämä huikea tuotepaketti, ja jätä kommenttiin myös toimiva sähköpostiosoite!
Arvonta suoritetaan perjantaina 4.9. klo 20.00!
Onnea matkaan! Voin taata, että jokainen kyllä tämän tuotepaketin itsellensä haluaa! ;)
Ensi viikolla tulee myös oma, tarkempi testausjuttu koko tuotesarjasta, joten kannattaa pysyä kuulolla!
Postaus toteutettu yhteistyössä BPhair Oy:n kanssa, kuvat: BPhair OY.
23 elokuuta 2015
Kuulumisia ja kuvakoostetta
Jos mä joskus aiemmin vähän naureskelin termille ruuhkavuodet, en muuten naura enää. Nyt mä käytännössä vasta käsitän tämän termin merkityksen. Kun aamusta kiikutat pienimmät päiväkotiin ja kiiruhdat itse töihin, mies laittaa esikoisen eskarin ja ottaa hänet vastaan eskarista, töiden jälkeen päiväkodin kautta lasten kanssa kotiin ja aloitat sen jälkeen sen normaalin "työpäivän" kotona ja välistä koitat vähän hoidella näitä blogihommiakin, huomaat yllättäen kellon olevan 11 illalla ja painat pään tyynyyn, toistat tämän 5 kertaa viikossa ja viikonloput vähän löysemmällä tahdilla kuitenkin.... Tämän rumban kun on oppinut pyörittämään, voi todellakin sanoa ymmärtävänsä termin ruuhkavuodet!
Meillähän elämä on mullistunut reilussa kuukaudessa ihan kokonaan.
Ensin minä itse aloitin päivätyöt ja lapset jäi vielä kotiin, sitten alkoi pienemmillä päiväkoti ja esikoinen jäi vielä kotiin odottamaan eskarin alkua. Nyt sekin on alkanut.
Kuulostaa varmasti lapsettomien korvaan aika vähäpätöiseltä, mutta sitä se ei kyllä ole.
Onneksi meillä on hyvät päivärutiinit olleet aina, niin nämä muutokset on olleet ehkä kuitenkin aika helppoja toteuttaa.
Pienemmät on sopeutuneet päiväkotiin aivan loistavasti ja siellä on ihanat hoitotädit, joista lapset tykkää hirmuisesti ja kavereita on löytynyt. Sama juttu esikoisen kohdalla, että on sopeutunut hyvin eskaritohinoihin mukaan ja on saanut kavereita ja tykkää eskaria käydä.
Kuluneella viikolla olinkin pari päivää poissa töistä, kun flunssaa pukkaa ihan tosissaan. Yritti poskiontelontulehduksen tehdä ja pää oli siinä kunnossa ettei kestänyt juuri silmiään liikuttaa.
Aivan kamalaa! No nyt on jo päänsärky ja poskionteloiden paine helpottanut, mutta nyt on sitten päällä ihan normiflunssa ja kurkku on kuin raastinrauta, mutta tämän kanssa kyllä pärjää.
Ensiviikolla on luvassa täällä blogin puolella ihan huikeita juttuja!!
Olotila on vähän kuin pikkutyttönä joulupukkia odotellessa, mutta empäs paljasta tässä vaiheessa vielä enempää ;) mutta SUOSITTELEN pysymään kuulolla!
Mukavaa sunnuntaipäivää jokaiselle!

Tuossa kun viikolla istuin yksikseni ja odotin poikaa eskarista kotiin, tulin kyllä miettineeksi asioita ihan täydellisessä hiljaisuudessa. Täytyy osata nauttia hetkestä, kun kaikki on aidosti hyvin ja elämä rullaa. Mulla on ihana perhe, ihana koti, ihana työ ja ihan huiput työkaverit, mulla on käytännössä kaikki mitä tarvitsen, siitä pitää vaan osata sen arjen keskellä olla onnellinen. Ja mä oon!
Tällaista siis kuuluu meille. Tässä vähän kuvakoostetta viimeajoilta:
Ehkä vähän jänskättää ekana aamuna, kun päiväkotiin oltiin lähdössä :)
Ensimmäinen eskaripäivä
Reippain askelin aloitettiin "koulutie" Äitikin oli ihan reipas, eikä märissyt julkisesti :D
Mutta olihan se jotenkin niin outo tunne, kun poika eskariin jäi, että sitä ei oikein osaa sanoillakuvailla. Justhan se synty! ja nyt se pieni aloittelee koulutaivaltaan....
(saako taas vähän märistä?)

Hemmetteluhetki äiteelle! Kyllä jalat kiittää!
Tuossa kolmisen viikkoa sitten totesin, että se kesä tulee sitten kun koulut alkaa ja oikeassa olin. Kulunut viikko on ollut kesän lämpimin.
Omenapuu tekee satoaan
Ensiviikolla on luvassa täällä blogin puolella ihan huikeita juttuja!!
Olotila on vähän kuin pikkutyttönä joulupukkia odotellessa, mutta empäs paljasta tässä vaiheessa vielä enempää ;) mutta SUOSITTELEN pysymään kuulolla!
Mukavaa sunnuntaipäivää jokaiselle!
16 elokuuta 2015
Increase your blog
I thought to do you a small demonstration blog marketing. I am personally involved in every Featured networks and I am really satisfied. Advertising your blog is easy and versatile and advertising gets the comfort of extra ideas for postings.
The first section ADSNINJA
Here is a really diverse range of advertisers, from which you can choose suitable for you ads. The best thing here is the fact that jWhen you recommend it to a friend and when your friend Recommend to earn, also you will earn. Here, then networking pays off! Definitely the best system!
You can join HERE
The second will present BLOGFAME
Here you can find a huge selection of ads. This is a particular fashion bloggers sky. I recommend to explore if fashion is close to your heart. Here you will find a nice tool for making photo collages and there can be found in the product images are of very high quality.
You can join HERE
Have you done blog marketing? In these networks get started is really easy and there is evidence from just a fledgling blogger's suddenly the top. I recommend very warmly for both of these networks. You can get to earn yourself, but you will also give your friend the opportunity to earn your Blog.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)