Tulipahan sitten herättyä hiukkasen aikaisemmin kuin laki sallii, joten käytetäämpä tämä harvinainen "oma aika" blogin päivitykseen. Mini-ihmiset vetelee vielä onnellisena unta, joten äiti-ihminen voi keskittyä olennaiseen; istua koneella tuntematta siitä huonoa omaa tuntoa ja vetäistä pannullisen aamukahvia ;D
Herätys tuli puolivahingossa kun isäntä oli lintumetille lähdössä... No, jospa tästä hyvästä pakastimeen ilmestyisi teeri taikka pari ;)
Aivotoiminta on edelleen jostain syystä hiukkasen narikassa ja runosuoni ei syki ei sitten millään, joten nämä päivitykset ovat tulleet melkoisen haastaviksi ja siksipä näitä ei juuri olekkaan näkynyt.
Asiaahan sitä edelleen on vaikka milla mitalla, mutta kun ei se ole halunnut kirjalliseen muotoon iskeytyä niin minkäs teet.
Tämä oma, jo aikoja sitten aloitettu "elämän tyylin muutosprojekti" on ollut jälleen kerran vähän heikolla hapella, mutta tarkemmin kun asiaa alkoi tarkastelemaan, onhan tuota muutoksia todellakin tapahtunut.
Oikein jopa yllätti, kun alkoi miettimään ihan ajatuksen kanssa, kuinka omat ajatusmallit ja oma käytös on muuttunut ja kuitenkin tämä muutos on tapahtunut kohtuu lyhyessä ajassa ja ihan huomaamatta.
mukavahan tuo oli huomata, että oppii se vanhakin koira uusia temppuja ja ehkäpä kaikki muukin muutosta vaativa osa-alue saa oman osansa jatkossa.
Asiasta harpaten aivan toiseen... Kyllä tuo aika kuluu vauhdilla. Esikoinen otti ja täytti 2 vuotta edellisellä viikolla ja viikonloppuna sitten juhlittiin. Kuopuksella ikää tuli eilen tasan 4 kk. Kuukaudet menee niin huimaa vauhtia eteenpäin, että ei edes osaa ajatella asiaa kunnolla. Juurihan esikoinenkin oli siinä iässä, että köllötteli tyytyväisenä lattialla ja tyytyi jokeltelemaan leluilleen tai omalle peilikuvalleen...
Tiettyinä päivinä voisi kyllä sanoa, että Oi, niitä aikoja.... Nyt kun tilanne on se, että poitsu vetää rallia ympäri huushollia kehitellessään mitä ihmeellisempiä ideoita itsensä viihdyttämiseksi... Ja nämä ideathan eivät luonnollisesti aina mene yksiin äidin ajatusmaailman kanssa... Esimerkiksi n. 3-4 kertaa päivässä pitkin keittiötä levitetty lusikkalaatikko ei ihan ehkä kuulu niihin äiti-ihmisen ajatusmaailman kanssa yksiin meneviin juttuihin ja varsinkin siinä tapauksessa, että nämä ruokailuvälineet on työkaluina kun jätkä ilmoittaa tekevänsä remonttia mopoonsa... Noo, aikansa kutakin.... kohta se tekee oikeasti remonttia mopoonsa ja häipyy kuitenkin mitään ilmoittamatta kylille ajelemaan.... Sitäpä, kauhulla odotellessa!
Pikkuneiti viihdyttää itseään jokellellen peilikuvalleen nyrkki suussa ja jos äiti ei riittävässä ajassa ehdi käydä asiaa huomioimassa, alkaa volume nousta pikkuhiljaa kunnes herneet kolahtaa nenään ja sitten marttyyroidaan äidille liian vähästä huomiosta. Mistä lie perinyt tuon marttyyriluonteen... :)
Vaikka päivät tuntuvan vain kuluvan ohitse ja mitään konkreettista ei tunnu aikaiseksi saavan, silti tapahtuu koko ajan jotain. Ehkä sitä pitäis todellakin kiinnittää edelleenkin enemmän huomiota siihen tämän päivän elämiseen. Nämä mini-ihmiset ovat minejä vain ohikiitävän hetken ja sitten ihmetelläänkin, että mihin ne vuodet vierähtivätkään... näinhän se menee! Pitäisi osata nauttia näistä hetkistä, vaikka se kaiken normiarjen kanssa välillä tuntuukin aavistuksen verran mahdottomalta.
Kylläpä tuossa tulee omaankin pääkoppaan aikalailla uusia ulottuvuuksia kun asioita ja tapahtumia alkaa ajattelemaan lapsen silmin. Maailma näyttää jokseenkin täysin erilaiselta kun jaksaa hieman kiinnittää siihen huomiota... Kyllä asia on niin, että jokaisen tulisi ottaa omaa aikaa edes sen verran, että ehtisi ajatella kaikkea lapsen tavoin, silloin elämästä voi löytää niitä pieniä ilon ja onnistumisen aiheita pilvin pimein, ei kaiken aina tarvitse olla sitä tosikon putkiaivoilla ajateltua käytännöllisyyttä...
Mutta rajansa toki kaikella... Jos "aikuinen" ihminen käyttäytyy vuosikaudet kuin pieni lapsi ja elää elämäänsä pelkästään sillä tyylillä, sillä ei voi kuin satuttaa itseään ja toisia. Jokainen meistä kun löytäisi sen oman balanssin sen aikuisen ajatusmaailman ja lapsenmielisyyden kanssa, niin jopa tämä maailma olisi hyvä paikka...
Pakko kommentoida tähän että just näinhän sen pitäis olla että se tietty "lapsenmielisyys" pitäis säilyä läpi elämän, tietyssä mittakaavassa tietysti. Mutta itte en ainakaa välttämättä ees älyä minkä ikänen sitä on, sen verran vissiin aina välillä lapsettaa! Ei kun tosissaan: on se huomattu että ei sitä niin tosikko aina tartte olla, aikuisen käytöshän pitää tietysti olla tietyissä tilanteissa, mutta voi että se on mukavaa kun joskus vain antaa mennä ja heittäytyy juttuihin mukaan! Muistanpa silloin kun oma lapsi oli pieni ja innolla menin mukaan kun pyydettiin esim jalitsuotteluun tai kaukalopalloon (mullahahan oli aina oma maila varalta mukana auton peräkontissa kun vein pikkujätkiä luisteleen. Se lämmitti mieltä kyllä ku kun katsoi niitä nauravia suita ja punasia poskia ja josku joskus sano että "kenenkään muun äitit ei koskaa lähe pelaan mitään.."Miksei lähteny? Oliko niin kiire vai eikö jaksanut? En tiiä, eikä tiiä toisten tilanteita mutta ite oon ollu kiitollinen, että olis sitä aikaa ja jaksamista, ehkä lapset sitten isona muistaa tämän hauskan ajan..Ja lapsen silmin kaikki on vähä erilaista kuin sen aikuisen silmin. Että kyllä se rikkaus on että osaa ottaa välillä "ei-niin-aukuismaisesti" tätä hommaa.Vastuuta unohtamatta, ja ne velvollisuudethan ne tietysti kutsuu ajallaan mutta aina on se pieni mahdollisuus ottaakin lapsekkaammin. Muistetaan tämä läpi elämän.
VastaaPoistaKylläpä Cliviannalla on hienoja mielipiteitä!
VastaaPoistaAnna vaan päivien mennä tuntematta syyllisyyttä ettet muka saa mitään konkreettista aikaan,saathan sinä kun huolehdit mini-ihmisistä!He ovat niin hetken aikaa pieniä että ihastele ja ole mukana vaan ja anna päivien mennä!