Edellisessä kirjoituksessa tuli pohdiskeltua näitä ihmisen pelkoja suunnasta jos toisestakin ja kyllä se todellakin paikkaansa pitää... Ne pelot voi voittaa vain kohtaamalla ne.
Omia pelkoja on ollut useitakin ja tällaisella pikkuhiljaa asioiden kohtaamisella on nyt alkanut näkymään jo tulosta. Enää en vainoharhaisuuksissani ihan kaikesta ole stressaamassa sen vuoksi, että kauhistelisin jo etukäteen mitä tuleman pitää. Otetaan vastaan se mitä on tulossa ja sillä hyvä. Tulee se eteen kuitenkin, jos niin on tarkoitettu! Ja jokseenkin tän elämän aikana on tullut huomattua, että mitä enemmän pelkäät jotain sen varmemmin ne pelot toteutuu... eli ei siis kannata pelätä!
Ja tämä normi arkihan nakkaa välillä kaikki käyrät niin huippulukemiin, että tuntuu justiinsa siltä, että kaikki verisuonet on napsahtamaisillaan tuolta pääkopasta ja siihen kun lisää vielä nämä ylimääräiset pelkotilat, on helv***i irti. Mutta onneksi jokin sisäinen ääni on sen verran viisas, että se näköjään on osannut ajoissa sanoa, että ehkä kannattaa hieman vilkaista peiliin ja miettiä onko kaikki sen stressaamisen ja pelkäämisen arvoista... ja ei ole ollut... päin vastoin! Jos en olisi niin hullunkiilto silmissä aikoinaki pelännyt erinäisiä asioita, monikin luultavasti olisi jäänyt tapahtumatta. Elämä on sen verran kummallinen kapistus, että jotenkin se ohjautuu aina sen mukaan, mitä eniten pelkää/ ei toivo... Miksi siis haaskata aikaa kaikkeen siihen "pahan" miettimiseen kun voi käyttää sen ajan siihen hyväänkin, ehkäpä se elämä alkaa sitten ohjautumaan sen mukaan!
Ja toimii kuulkaas sekin kun opettelee löytämään jokaisesta niista vaikeistakin asioista ne positiiviset puolet.
Juu, se on vaikeaa, mutta palkitsee kyllä ajan kanssa. On tässä sen verran usein tullut tätäkin kokeiltua, että varmasti joku ulkopuolinen, joka ei minua oikeasti tunne, olisi kiikuttanut johonkin terapiaan jo pelkästään sen vuoksi että välillä on itsestäkin tuntunut lähinnä sairaalta hakea kaikesta pahasta niitä hyviä puolia :D
Noo, elämä opettaa.... sitä vaan on allekirjoittanutkin sen verran luupää, että kantapään kauttahan se on kaikki opittava. Ja tästäkin jos positiivista haluaa hakea niin kyllä mä varmasti jo 60 vuotiaana jotain oon oppinu ihan kunnolla ;)
Mutta kyllä se vaan niin on, että joka ainoasta asiasta on löydettävä se jokin positiivisuuden pilkahdus, vaikka se kuinka ketuttaisi kuin pientä oravaa ja tuntuisi, että pää hajoaa ihan juuri sillä punaisella sekuntilla. Se positiivisen puolen löytäminen helpottaa kummasti sen vaikeankin asian käsittelemistä ja yhtäkkiä se ei enää olekkaan niin ylitsepääsemättömän vaikea asia ollenkaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)