Elämäntarinan taustoja

Ehkä olen jokseenkin vähän vältellyt tämän juttusarjan aloittamista... ei aina ole niin mukavaa muistella kaikkea mennyttä pahaa, mutta toisaalta tekee hyvää palata totuuksien äärelle. Aina kaikki ei ole ollut nin hyvin ja ehkä ilman sitä kaikkea pahaa en tässä kirjoittaisi tarinaani teille. Tämä teksti on liki suora kopio toisen. vanhan blogini tekstistä, mutta tarinani taustat täytyy ensin selvittää, jotta päästään jatkamaan tarinassa aina tähän päivään saakka.


Eli...


Aiemmin, jo ennen täysi-ikäisyyttä harrastin lavatanssia. Kunto oli huipussaan, treenasin, tanssin, tanssin ja vielä kerran tanssin. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä elämän kuvioit muuttuivat, tanssi hieman väheni ja tuttavapiiri ympärillä vaihtui pikkuhiljaa... Valitettavasti siihen suuntaan, että rakastamani tanssi jäi lähes kokonaan pois. Elämään tuli mies, jonka myötä harrastus oli jätettävä ja tilalle tuli täysin vääränlainen elämäntyyli ja paljon vääränlaisia ihmisiäkin.

Alkoholia, totaalisen onneton ruokavalio, liikunnan pois jäänti, hormonilääkitys...
Muuta ei juuri tarvittu. Paino nousi ihan huomaamatta, tai paremminkin; en edes jaksanut ajatella asiaa,
ei yksinkertaisesti kiinnostanut mikään, millään ei ollut enää väliä. Kaikki tuntui kaatuvan niskaan joka tapauksessa tekipä mitä teki. Paino nousi surkean elämäntyylin myötä huimiin lukemiin. Vaikka sen painon nousemisen koko ajan itsekkin tiedosti, en välittänyt...

Menin naimisiin, sain diagnoosin, että en mahdollisesti koskaan voi saada lapsia. Se pysäytti.
No opin asian kanssa elämään ja tyydyin osaani, että tulee jos on tullakseen ja jos ei tule, niin minkäs teet. Tarkemmin kun sitä elämän tilannetta muistelee, en oikeastaan edes sillä hetkellä halunnut lapsia... ja jälkikäteen sanottuna, ONNEKSI lapsia ei silloin vielä minulle suotu.

Elämä tuntui täysin mitättömältä, työni kuitenkin hoidin aina ja onneksi minulla oli töitä, sillä sen hetkinen elämän tyyli olisi saattanut viedä mennessään pysyvästi. Elämä tuntui tyhjältä.
Tuli joulu vuonna 2000... Kuten aina, jouluna kuvataan paljon...
Tuli uusi vuosi ja saatiin teetettyä jouluna otetut valokuvat.
Silloin silmät avautuivat! Näytin oikeasti aivan järkyttävältä. Jos ihminen parikymppisenä näyttää kolmikymppiseltä, on reilusti ylipainoinen, väsyneen näköinen... avautuu siinä silmät useammallakin!

Siitä yhdestä valokuvasta tämä kaikki sai alkunsa... kuva on minulla edelleen tallessa ja aina heikkojen hetkien tullen katson sitä ja totean, että ehkä asiat eivät niin huonosti nyt olekkaan... :)
Tämän vuoden vaihteen jälkeen aloitin HARJOITTELEMAAN uutta, erilaista elämäntyyliä.
En tiedä mistä sen voiman ja tahdon siihen sain, mutta siinäkin kävi niin, että nälkä kasvoi syödessä... ;)

Olikohan se kuitenkin se kuuluisa suomalainen sisu, raivo ja suuttumus itselle, joka potki persuksille sen verran, että sain kuin sainkin homman käyntiin. Luultavasti tuo jouluna otettu valokuva on sellainen tekijä, joka on muuttanut mun elämän pysyvästi.


Seuraavassa postauksessa kuvamateriaalia siitä, kuinka järjettömän muutoksen huono elämäntyyli ja raadolliset ihmiset voivat tehdä... Vaikka henkinen huonovointisuus ei kuvista ehkä välity, niin fyysinen välittyy kyllä...