Vaikeuksien kautta voittoon...

Tarina jatkuu... Eli treenaamisen aloitin jälleen kerran ja toistin sitä vanhaa, hyväksi havaittua kaavaa.
Tulosta tuli ja kaiken piti olla hienosti, mutta oliko?

Ehkä se päällisin puolin näytti ulkopuoliselle, että kaikki oli hienosti. Elämässä oli käytännössä kaikki tarvittava, mitään ei puuttunut ja kuntokin oli ihan kiitettävä. Silti kuitenkin kaikki oli jälleen kerran TYHJÄÄ.
Monesti mietin, että mikä hemmetti minussa on vikana, kun kaiken pitäisi olla mallillaan, silti en tunne niin.
Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, kun sinulla on kaikkea, mutta siltikin jotain puuttuu, mutta et itsekkään osaa sanoa MITÄ se jokin puuttuva on. Jälleen oltiin siis tilanteessa, että itse elän kuin jossain sumussa miettien, että mikä tämä juttu oikein on. Tätä kesti kovasti yli pari vuotta ja JÄLLEEN oltiin tilanteessa, että pohja häämötti... ja nyt se mieli vasta maassa olikin. Koko elämä oli ollut käytännössä sen jonkin etsimistä, mutta kun et itsekkään tiennyt mitä etsit. Oli kaikki elämän ylä- ja alamäet, huonot ihmissuhteet, juoruämmät, kavalaakin kamalammat "muka"-ystävät... Siinä ei enää paljoa treenimotivaatiota ole, kun kaiken on toistanut useampaan kertaan ja kuitenkin kaikki on aina kaatunut. Mielessäni ajattelin, että miksi ihmeessä edes yrittäisin enää mitään, se kun kaatuu kuitenkin lopulta?

Tässä eletään aikaa reilu 6 vuotta sitten... Teeskentelin kaikille kaiken olevan mainiosti ja onnistuin siinä niin hyvin, että kukaan ulkopuolinen ei tiennyt tasan mitään siitä, mikä oli totuus. Olin ulospäin iloinen, menevä ja kaikin puolin reipas ja toimelias. Sisäpuoli olikin sitten juuri päinvastoin.
Mieli oli niin totaalisen musta kuin olla voi. Sittenpä kaikki jälleen kerran alkoi heittää häränpyllyä...
Ihminen kun kuvittelee luovuttaneensa, elämällä yleensä on jokin ässä hihassa ja niin oli tälläkin kertaa.
Elämä heitti minulle eteen ihmisen, jota kerran vilkaisin silmiin ja jotakin tapahtui, jota en tänä päivänäkään täysin osaa selittää...


Ei sille vain voinut mitään, se oli menoa se. Tämä ihminen sekoitti koko pakan ja vastaan ei edes kyennyt taistelemaan :) Kyse on siis nykyisestä miehestäni. :)

Silloin tein itselleni selväksi, että kerran vielä yritän ja jos ei mikään onnistu, olkoon sitten...
Sillä hetkellä tuli se lopullinen elämänmuutos. Jätin baarit kokonaan, jätin alkoholin liki kokonaan.
Tästä on nyt aikaa 6 vuotta ja ilokseni voin todeta, että homma toimii :)
Baareissa en kulje, alkoholiakin käytän niin, että kertaakaan eli ole ollut ongelma avata silmiään klo 06.00 aamulla lasten touhuihin.

Parasta tässä kaikessa oli se, että vihdoinkin elämässäni oli tunne, että se kokoelämän mittainen etsintä oli päättynyt. Olo oli rauhallinen ja hyvä, olin sielä missä minun kuuluukin olla.

Vauhdilla kaikki onkin mennyt. 6 vuotta: kihlaus, avioliitto, 4 raskautta, joista yksi valitettavasti päättyi keskenmenoon, mutta elämäämme ilostuttaa 3 ihanaa lasta :)

Vaikeuksiltakaan ei olla toki vältytty, mutta kaikinpuolin tiedän olevani siellä missä pitääkin ja painokin on tällä hetkellä täysin oikea, mutta taistelu sen kanssa jatkuu yhä.... tosin ihan päinvastoin kuin ennen. 

Vaikka ne menneisyyden kummitukset ja takinkääntäjät kummittelevat edelleen mielessä ja välillä jopa ihan konkreettisestikkin vielä näyttävät raadollisuutensa, voin siltikin kaikista vaikeuksista huolimatta kulke pää pystyssä ja olla onnellinen siitä mihin olen päässyt ja ennenkaikkea se, kuinka monen harmaan kiven läpi olen mennyt. Ehkä vähän ilkeää, mutta voinpa melkein pilke silmäkulmassa heittää kysymyksen jokaiselle ihmiselle, joka on pienintäkään kiusaa/pahaa elämäni aikana minulle tehnyt; Luulittekos saavanne nujerrettua minut? Kieltämättä kohtuu kivat kiksit saa siitä, että elämässä pahaa aiheuttaneet ihmiset eivät todellakaan ole pystyneet lopullisesti nujertamaan ja murtamaan koko mun elämää, vaikka lähellä se on ollut... Mutta ei riittävän lähellä... I'm still Standing.... ;)

Lasten jälkeen paino on tippunut huimaa vauhtia, jopa niin, että se tippui aivan liikaa. Parhaimmillaan/pahimmillaan painonpudotus alkutekijoistään oli yli 30 kiloa!!
Vielä vuosi sitten olin kovasti alipainoinen ja jouduin tällä kertaa taistelemaan sen puolesta ettei se enää tippuisi. niin se elämä heittelee... ennen taisteltiin sen puolesta, että paino ei nousisi liikaa ja nyt huolta pidetään siitä ettei se tipahda liikaa. Välillä tuntuu, että tämä vaatii työtä ja tarkkuutta enemmän kuin se painon pudottaminen!

Lapset pitävät liikkeessä koko ajan ja on siis todellakin muistettava säännöllisesti syödä, ettei painon lasku karkaa käsistä. Jos talossa vipeltää 3 muksua, joista vanhin täyttää kohta 5 ja nuorin on 2 vuotias, voitte olla varmoja, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää ;)

Pääpiirteissään tarinani oli tässä. Muutamiin asioihin ja näihin ruokavinkkeihin, ruokarytmeihin ja treenaamiseenkin ym. tulen palaamaan vielä, sillä juttusarjaa jatkuu vielä hetken näiden vinkkien ja ohjeiden myötä.